Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Kirjoittaja

Maikki kertoilee kahden tanskalais-ruotsalaisen pihakoiran Armin ja tämän tyttären Kertun elämästä ja arjesta, iloista, onnistumisista ja murheistakin.

Kaikki mielipiteet, kommentit ja ajatukset ovat henkilökohtaisia mietteitäni ja valokuvat itseni tai perheeni ottamia ellei tosin mainita. Sillä että olen mukana yhdistystoiminnassa, ei ole mitään tekemistä tämän henkilökohtaisen päiväkirjan kanssa.

16.01.2012 - 10:45

Eilen kävin Lahden ryhmänäyttelyssä tsemppaamassa Aatosta, ja se olikin kaikin puolin mahtava reissu! Meidän Aatos nallekarhu kävi nappaamassa ensimmäisen SERTinsä ja oli lisäksi vielä paras uros kakkonen! Loistavan kirjallisen arvostelun lisään Pihapolun kotisivuille heti kun saan sen sähköpostiini. Onnea ja Kiitos Hanna & co!

JUN ERI1 SA PU2 SERT

Pientä pullistelua kanssakilpailijoille

Enpä olisi silloin pentujen luovutusvaiheessa uskonut millainen mahtavuus tuosta Aatoksesta kasvaakaan. Tällä hetkellä Aatos on Pihapolun menestynein kakarainen, ja Aatoksen hoviväen näyttelyinnostus tuntuisi vain kasvavan :) Ja pihakoira-innostus siinä samalla, olen ihan samaa mieltä Hannan kanssa että Aatos tarvitsee ehdottomasti pikkuveljen! :D

Armin sulhasen metsästys jatkuu kovaa vauhtia. Muutamasta koirasta olen nyt tehnyt tiedusteluja, ja erään tavannutkin. Vastakkainasettelussa ovat tällä hetkellä pieni mutta maskuliininen tumma uros, sekä suuri ja maskuliininen vaalea uros. Jotenkin alkaa tuntua että käännyn nyt sitten kuitenkin tämän blondin puoleen... Molemmissa on puolensa.

Suvi kirjoitti 17.01.2012 - 20:52
Onnittelut Aatoksen menestyksestä kasvattajalle! Kiva pitkästä aikaa taas seurata blogia:). Mielenkiinto heräsi Armin kahden salaperäisen sulhasehdokkaan tiimoilta;-).
Ja viitaten ed.päivitykseen, ihania kuvia teidän pienestä "kennelpojasta":o).








Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

PMV-09 FIN MVA
Villiniityn Adalmiina "ARMI"



Syntynyt 24.7.2007

Kolmivärinen narttu

Emä:
Yacatis Gaezlu-Engill

Isä:
Fjällbrisens Frasse

Kasvattaja: Heli Rajamäki, Villiniityn Kennel

Näyttelytulos:

PMV-09 (Nordic Winner)
FIN MVA (FIN Ch)

CACIB x1
SERT x4  (CC)
ROP x5   (BOB)
VSP x2   (BOS)

Terveystulokset:
Polvet 0/0
Kyynärät 0/0
Lonkat B/A


Pihapolun Aurora
"KERTTU"



Syntynyt 23.7.2010

Kolmivärinen narttu

Emä: Villiniityn Adalmiina

Isä: Yacatis Lovedrive

Oma kasvatti
Pihapolun A-pentue

Kannattaa käydä

PIHAPOLUN KENNEL

 

Rotumääritelmä
tanskalais-ruotsalainen pihakoira

Pihakoirat.net
Suomen tanskalais-ruotsalaiset pihakoirat ry

Musti ja Mirri
Emännän työpaikka

Kennelliitto

KSSK
Kouvolan Seudun Seurakoira Kerho
Täällä me treenataan!

Muita sivuja joita seuraan

Villin pihan villit pihakoirat
Armin poika Nassu ja "isoveli" Popo

Inkun ja Bertan elämää
Täällä seikkailevat Armin mamma Inkku ja sisko Bertta

Alma
Armin sisko Alma ja Bosse-kissa

Tarmo
Armin siskonpoika

Eetu
Armin siskonpoika

Taru pihakoira

Kesse ja Noppe pihakoirat

Saga pihakoira

Nuka pihakoira

Mango ja Sani
Ystäväni setteri ja dobberi

Kennel Bernandos
Berninpaimenkoirat Amelie ja Miina, Sharpei Sissi

Mielenkiintoinen koulutusblogi

Kiva kun kävit!