...jos nyt niin voi sanoa. Uusi alku monellakin tapaa oikeastaan. Tyttöjen blogi oli päivittämättä ihan liian pitkään, ja syynä siihen oli yks poika...

Tämä nyt kolmekuinen miehenalku on pitänyt minut (ja koiratkin) todella kiireisenä... =) Ja jotenkin sitä on ajatuksetkin olleet ihan jossain muualla kuin blogin kirjoittamisessa. Asiaan tulee nyt muutos! Olen tässä parin kuukauden aikana saanut niin paljon kyselyjä että missä tytöt oikein luuraa, että onhan se taas käytävä toimeen.

Koirat ovat alusta alkaen sopeutunee Eliakseen oikein hyvin. Pari ekaa päivää meni vähän ihmetellessä, mutta oikeastaan heti sen jälkeen kaikki on mennyt paremmin kuin ikinä uskalsin odottaakaan. Armi kohteliaan kiinnostunut ja Kerttu riehakkaan lumoutunut vauvasta. Armi katselee vauvaa puolen metrin päästä haltioituneesti, Kerttu suukottaisi ja lipsuttelisi koko ajan varpaita, käsiä ja naamaakin. Molemmat tytöt köllöttelevät vauvan vieressä, eivätkä piittaa vaikka Elias vetelee kaulanahasta, korvista, hännästä tai puristelee kuonosta tai potkii ja nyrkkeilee. En siis aio sallia tuollaista käytöstä jatkossa, mutta näin pieni vauva tekee asioita "ilman syytä" ja tutkii kaiken käsillään ja suullaan. Elias kiinnostui koirista ennen kuin leluistaan, seuraili niitä katseellaan ja hymyili koirille ihan pienestä alkaen. Kerttu varsinkin on ihana, kun sillä on niin hyvin vaaleasta naamasta erottuvat silmät!

Tykkään Kertusta ainakin näääiiin paaaljon!

...ja tunne on todellakin molemminpuolinen =)

Sopu sijaa antaa, tosin Kerttu joutuu välillä aika ahtaalle

Moni asia on sujunut helpommin kuin luulinkaan. Elias ei pelästy koirien äkkinäistä haukkua eikä ole milläskään vaikka koirat tupsahtavat yhtäkkiä lähelle. Koirat ei syö Eliaksen leluja vaikka ne lojuu lattialla. Koirat ei ole mustasukkaisia. Ainut asia joka harmittaa, on tyttöjen yhä lisääntynyt vahtivietti, varsinkin kun ollaan vaunujen kanssa lenkillä niin jopa Armi ärhentää vähän liian monelle vastaantulijalle. Toisaalta tuo on ihan ymmärrettävää, ja juuri nyt mulla ei ole resursseja puuttua siihen.

Tyttöjen elämä on muuten jatkunut suurinpiirtein samalla mallilla mihin viimeksi jäätiin. Kerttu on "kuntoutunut" ihan kivaksi koiraksi enkä ole menettänyt hermojani sen kanssa moneen kuukauteen =) Luin itsekseni yhtenä päivänä noita vanhoja postauksia ja huomasin että olin luvannut kertoa kuinka meidän barffaus sujuu. Hyvin sujuu edelleen, tytöt on olleet tuolla samalla ruokavaliolla nyt reilu puolivuotta enkä näe enää syytä vaihtaa takaisin nappulaan. Ainut radikaalimpi muutos on se että ruoka-aika on nykyään vain kerran vuorokaudessa, n. tunti "metsästyksen" jälkeen (lenkin tms. muun aktiviteetin). Säästää aikaa, vaivaa ja ruokaa.

Olen tässä katsellut muutamaa upeata pihis-urosta vähän sillä silmällä Armin ensi kevään juoksuja ajatellen... =) Armilla loppui juuri juoksut, joten seuraavia odottelen alkavaksi toukokuussa. Siinä vaiheessa pitää sitten miettiä tuota ruokinta-asiaa uudestaan; uskallanko jatkaa barffilla vai siirrynkö kriittisiksi ajoiksi takaisin nappulaan...

Loppuun Kertun lennokkaat terkut takaoven lasin takaa... Päästäkää mut sisään, hyppää se koiraraukka lähes metrin korkeuteen... =)