Me ollaan Armin kanssa oltu kesälomalla nyt viikon verran. Tai miten sen nyt ottaa, Armilla on ainaskin ollut paljon rankempaa ja enemmän tuohua nyt...

Ne Inkku ja Bertta tosiaan oli hoidossa muutaman päivän ja ihan kivastihan meillä meni, ahdasta oli varsinkin öisin, mutta sopu sijaa antaa. Heräsin tosin yhtenä yönä aika hyvin 'paketoituna', olin kyljelläni polvet koukusssa, niin Bertta nukkui polvitaipeessa, Armi mahanmutkassa ja Inkku niskantakana tyynyllä :) Toisen yön Armi nukkuikin sitten toimistossaan ( =häkisssä), kun Inkku sille muutaman kerran sängyssä kimahti...

Tyttöjen lempileikki, suukopu... =)

Leikin jälkeen väsyttää kaikkia, Inkkuakin, kun joutuu komentamaan lapsiaan.

Nyt lomalla ollaan tehty kamalasti kaikkea kivaa, lähinnä ollaan oltu ulkona ja riehuttu... Mä olen ollut Helillä maalaamassa saunaa
(vaaleanpunaiseksi ( ihana! )), niin tottakai Armi on ollut mukana siinäkin touhussa. Armi on maistellut pensseleitä, hörpännyt maalipurkista, kiemurrellut kaatuneessa pensselinpesuvedessä, leikkinyt maalinsekoituskepillä... Silloin kun Armi ei ole ollut maalaushommissa, Armi on riekkunut uima-altaan ympärillä ja reunoilla, ja jopa altaassakin, pomppinut trampan alla ja trampalla, möyrinyt ojissa, rikkonut Helin lasten uimarenkaan ja rantapallon... Varastellut (ja saanut) pöydästä... Ollut siis lähinnä pahanteossa kaikki päivät... On harvinaisen totta tuo lause, 'Pihakoira osallistuu perheensä elämään'. Kiitos Heli kun olette kestäneet tuota kauhukakaraa nämä päivät... =)

Juu, ollaan me käyty mökilläkin... Ja kaikki sujui ihan saman kaavan mukaan.

Järveen ylös, järveen ylös, järveen ylös... Armi onkin saanut oikein lisänimne ja aatelis-arvon tuosta uimisessa; Armi von Molskis =)

Nyt oli vesi jo niin lämmintä että uskalsin itsekin pulahtaa. Armi ei (taaskaan) ollut milläskään, kun olin uimassa. Kiristi vaan vauhtia kun näytti sille että mä saavuttaisin pallon ennen sitä... =)

Ison kiven päällä on ihanaa upottavaa sammalta (ja jotain tosi mielenkiintoista)

Pihakoiran lempparipaikka on auringossa!

Niin kuumaa aurinkopaikkaa ei ole vielä löytynytkään etteikö Armi siinä viihtyisi. Varjossa mittari näytti +27c, tässä auringonpaisteessa varmasti aika paljon enemmän...

Touhutessa tulee tietysti nälkä, ja kahvipöydästä kannatta aina yrittää kerjätä, ensin Petteriltä, sitten minulta

Ja kun mitään ei irtoa, anneta eikä edes putoa, niin sitten on otettava ohjat omiin tassuihin...

Meillä siis ei saa oikeasti tehdä näin!

Kaikin tämän jälkeen tuleekin helposti uni

Kotimatkalla Armin ilmeistä oli luettavissa kaikki oleellinen;

Väsynyt, mutta Onnellinen

Tänään mennään vielä yhteen kivaan juttuun, kertoilen sitten myöhemmin siitä lisää... =)

Lupasin kirjoittaa vielä lisää tuosta Kotkan näyttelystä, koetan jotain muistella siitä...

Päällimmäisenä taitaa olla mielessä piiiitkä päivä ja kova kuumuus. Pihakoirien kehä oli kymmeneltä, ja koska Armi niin hienosti pärjäsi, niin meidän piti siis jäädä ryhmäkehään asti, joka alkoi 16.00. Kyllä siinä olikin odottelemista. Ryhmäkehässä ei sitten tullut enää sijoitusta. Kuuluttaja ohjasi 2-ryhmän sisään vähän liian aikaisin, Armi, pari kääpiösnautseria, kääpiöpinseri ja affenpinseri jäi tuomarilta kokonaan esiarvostelematta... Mutta ihmehän se olisikin ollut jos siellä ryhmässä oltaisiin sijoituttu...

Armin kehä sujui hyvin, vähän se siinä pöydällä pakitteli, mutta selvittiin kumminkin kunnialla. Kun hampaat oli katsottu tuomari sanoikin että voit esittää koiran maassa jos se tuntuu paremmalta. Heti tulikin Armiin reippautta ja varmuutta lisää kun sai seistä maassa. Liikkuminen, joka on aina ollut meidän heikko kohta, menikin tällä kertaa oikein mukavasti. Kaikkein huvittavinta oli kun tuomari lausui kehäsihteerille arvostelua. Aina kun tuli jotain vähän negatiivista sanottavaa, kuiskasi tuomari minulle siihen perään, että 'mut ei se haittaa', ja loppuun sanoi vielä että 'erittäin hyvä koira, muutama ihan pieni virhe, mut ei ne haittaa'. En tiedä miksi se noin sanoi, mutta hauskaa se oli... :)

Kilpakumppanina meillä oli tosi kova vastus, komea ja miehekäs Ukko (Aridgeocrat's Flinke Fredik). Kun kuulin pari päivää ennen näyttelyä että Ukkokin tulee Kotkaan, ajattelin että aika selvä juttu, se saa ERIn ja SERTin ja on ROP, ja Armi saa EHn tai ehkä ERIn. Toisin kuitenkin kävi, oli oikeastaan mukavaa kun narttu päihittää uroksen... =)

Komea Ukko-poika

Kotona otettiin vielä muutama kuva palkintojen kanssa.

Poseeraten

Ja vähän rennommin

Päivä oli kaikinpuolin mukava, oli mukava tavata Cristina ja Ukko, ja näin myös paljon meidän asiakkaita; kiitos kannustuksesta ja onnitteluista!

Sitten ihan muihin aiheisiin... Armi taitaa olla vähän rakastunut. Tai ainakin ihastunut. Naapurin Suloon. (voi miten sopiva nimikin...) Sulo on vajaa vuoden vanha musta kääpiövillakoira. Armin mielestä NIIN IHANA! Nyt ollaan tässä useampana päivänä tavattu pihalla ja lenkillä ja Armin ja Sulon kohtaaminen on niin täynnä iloa ja onnea että! Jostain syystä Armia ei yhtään haittaa että Sulo on poika. (kaikki muut pojat on ihan ällöjä!) Kaikista ällöin on ehkä pihakoira Sisu (Tarupihan Keskikesänukko). Me käytiin Armin kanssa ehkä viikko sitten kylässä Sisun luona, kun se asustaa tässä kylillä... Mun mielestä Sisu on ihanan hömppä ja iloinen pojanveijari, mutta Armi oli totisesti eri mieltä; koko ajan antoi hammasta. Tosin Sisu oli hyvin kiinnostunut Armista sillai... Sisun pikkuiset kouluikäiset 'emäntä' ja 'isäntä' olivat kovasti sitä mieltä että Armi ja Sisu sopii hyvin yhteen, että niille tulee 32 pentua ja että 4 niistä jää Sisulle kaveriksi... =) Meillä on kuitenkin tuo sussun etsiminen vielä pikkuisen kesken, toivottavasti alkaisi kohtapuoliin suunnitelmat seljetä... (ottakaa rohkeasti yhteyttä kaikki komeat pojat, vinkkaa Armi=) )

Tällä hetkellä meillä on täysi hulina päällä, jaloissa pyörii kolme pihakoiraa. Inkku ja Bertta tuli tänä aamuna meille hoitoon kolmeksi päiväksi. Ei varmasti puutu vauhtia ja vaarallisia tilanteita tässä lähipäivinä... Berttahan on ennenkin meillä majaillut, Inkulle tämä on ihan eka kerta. Kauhun sekaisin tuntein odotan ensiyötä ja tilanahtautta. Tuleekohan riitaa nukkumapaikoista... Armi ainakin ihan selvästi hakeutuu normaalia enemmän mun läheisyyteen, kuin osoittaakseen muille, 'Tuo mamma on mun'. Luulen että ainakin Inkku menee onnellisena Petterin kainaloon.

Ihanainen Inkku

Ja pikkuinen Bertta

Armi on hyydyttänyt sukulaislikat ja itse painaa vielä menemään... Eiköhän se Armikin sitten jossain vaiheessa rauhoitu... Ehkä perjantai-iltana... Kun likat lähtee omaan kotiin takaisin...

Meillä meni Kotkan näyttely enemmän kuin putkeen, Armi sai ERIn ja SERTin ja oli ROP! Tuomari oli rastinut kaavakkeesta vielä CACIBinkin, muuta kehäsihteeri veti sen yli... :) Kirjallinen arvostelu oli oikein hyvä:

Viehättävä narttu, oikeat mittasuhteet, tyyppi ja sukupuolileima. Hyvä pää jossa erinomainen kallo, hieman kevyt kuono ja aavistuksen suuret silmät, oikein kiinnittyneet korvat, leikkaava purenta. Keskivahva raajaluusto, tasapainoiset kulmaukset. Erinomainen eturinta ja oikea rungon muoto. Erinomainen tyypillinen ylälinja, aavistuksen pitkä lanne. Hieman länkisäärinen takaa, sivulta vaivaton, edestä erittäin hyvä ravi.

Aika hyvälle kuulostaa vai mitä? Lisään tämän arvostelun tuonne Armin saavutukset -sivuille muiden joukkoon. Ja lisää Kotkan näyttelystä sitten myöhemmin...

...ja sitten huvi!

Tosin Armin mielestä tuo työkin on huvia, ainakin tällä viikolla kun kysessä oli tokoilua.

Meitä on jo jonkin aikaa painostettu kouluttajien taholta siirtymään edistyneempien ryhmään. Ajattelin keväällä että juoksujen jälkeen voitaisiin siirtyä, mutta olin kuitenkin niin mamis, että mentiin vielä kerran sinne alkeisryhmään. Nyt sitten tällä viikolla rohkaisin mieleni ja vein Armin jatkoryhmään. Se kannatti!

Tuolla osaavien ryhmässä olikin yllättäin helpompaa kuin alokkaissa. Tai sanotaanko vaikka näin, siellä oli vähemmän häiriötä, niin keskittyminen oli helpompaa. Ei ole pentuja tempomassa ja hyörimässä siinä nenän edessä, ja tuntuu että siellä hihnan toisessakin päässä ollaan enemmänm tosissaan. Alkeisryhmässä paneuduttiin lähinnä sosialistamiseen ja kontaktiharjoitteluun, tuolla jatkoryhmässä tehdään kokonaisia liikkeitä, ja pyritään tekemään ne oikein. Armihan osaa useammat liikkeet (ainakin sinnepäin) ja nyt sitten paneudutaankin siihen että ne menee oikein.

Lukujärjestyksen mukaan otettiin:

Luoksepäästävyys
Maahan meno (liikkeestä)
Paikkaharjoitus
Luoksetulo
Rauhoittuminen/käsittelyharjoitteita

Luoksepäästävyyden kanssa pientä empimistä, Armi hieman peruutteli kun kouluttaja tuli rapsuttamaan, koetettiin uudestaan niin sitten pysyi perusasennossa ja antoi tutkia kropan ja hampaat.

Seuraava harjoitus, maahan meno liikkeestä oli meille ihan ennen kokematon juttu. Alkuun harjoiteltiin muutaman kerran maahanmenoa perusasennosta, sitten rivistönä liikkeelle, kouluttajan kohdalla maahan, ja ohjaajan liike jatkuu eteen koiran odottaessa. Meillä liike ei jatkunut, vaan jäin Armin kanssa odottamaan siihen samaan paikkaa. Kerran Armi yritti ponkaista ylös, mutta palautin sen heti maahan.

Meidän ehdoton bravuuri oli paikkaharjoitus. Tässäkin mentiin kyllä ihan oman osaamistason mukaan, mutta Armilla meni todella hienosti! Ajaksi otettiin se oikea 2 minuuttia, mutta matkaa otin vain hihnan verran. Muut ohjaajat oli pitkässä matkassa, osa liikkui ja heilui siellä sun täällä, ja osa oli jopa piilossa. Armi kesti maassa koko vaaditun kahden minuutin ajan!! Kahdesti kävin sitä varmuuden vuoksi palkkaamassa välillä, en ole varma olisiko kestänyt ilman palkkaa... En kyllä olisi uskonut että menee noin hienosti. Ei olla ikinä kotonakaan treenattu noin pitkää aikaa, joten lähdin vähän riskillä, mutta se kannatti!

Luoksetulon oli ihan kivaa ja sujui mukavasti. Matkat tosin oli vielä lyhyitä, ekä vauhtikaan ollut mitään päätähuimaavaa, mutta perusteet on kuitenkin kunnossa. Matkaa saatiin vähän lisää kun kouluttaja piti Armia paikallaan ja antoi sen tulla luokse vasta käskystä. Vauhtia harjoiteltiin niin että läksin Armin kutsuttuani juoksemaan takaperin poispäin Armista. Hieman saatiin sillä vauhtia lisää. Ongelmana oli lähinnä Armin epävarmuus pysyä paikalla minun edetessä kauemmas.

Yhteenveto kouluttajan mukaan meistä on seuraavanlainen; kontakti on tosi hyvä, ja perusasento myös lähes aina loistava, samoin johdonmukaisuus koulutuksessa kunnossa, mutta Armi on hieman liikaa minun perääni. Ekakertalaiseksi meni kuulemma tosi hyvin! Mukavaa kuulla tuollasia kehuja, innolla odotetaan ensi viikkoa ja uusia liikkeitä.

Eilen käytiin sitten vielä näytelmäkerhossa viimeistelemässä Kotkan näyttelyä varten. Oikeastaan lähdettiin hakemaan varmuutta pöydällä seisomiseen ja hampaiden näyttämiseen. Oli tosi harmi että just sillä kerralla kouluttajalla ei ollutkaan pöytää mukana... Saatiin kuitenkin vinkkejä maassa seisomiseen ja varmuutta liikkeeseen, ja minä itse opin kääntymään edestakasin -menossa viimeinkin oikein, siis niin että koira on paikallaan ja minä kierrän koiran, siis ei niin että kierrättäisin koiran itseni ympäri, jolloin se katoaa tuomarin näkyvistä hetkeksi... Ihan antoisa treeni tuokin.

Sitten vähän ikävämpi asia. On tullut ilmi että joku muu hakee samaa kennelnimeä kuin me Armin kanssa. Soittelin ja kyselin että miten tuollainen voi edes olla mahdollista, ja että kumpikohan tuon nimen nyt mahtaa sitten saada... Asiaan ei vaikuta hakemuksen päiväys, eikä hakijan sukunimen mukainen aakkosjärjestys, vaan pelkkä SATTUMA!!! Se kumman hakemus on ensimmäisenä pinossa Belgiassa, siihen lyödään ekana leima.

Huh huh, kyllä menee jännäksi... Pitäkää peukut ja varpaat ja tassut ja käpälät ristissä ja pystyssä...

Meidän perheen suurin kesäsuosikki on ehdottomasti mökkeily! Viikko sitten viikonloppuna, kun oli ne lähes 30 asteen helteet, päästiin kesän ekalle mökkireissulle Armin kanssa.

Oli aika tarkkaan tiedossa että mitenkä se viikonloppu oikein vietetään...

No uimiseksihan se meni koko reissu. Pallon perässä oli veteen päästävä ihan kaiken aikaa. Ja valtavan hienoja hyppyjä Armi the Uimamaisteri meille esittikin. Kamera on vaan niin turkasen hidas, että tämän parempaa otosta en saanut... Ja valoakin oli ihan liikaa...

Jokainen pallo noudettiin vauhdilla ja välittömästi

Ja palloa Armi pyysi koko ajan heitettäväksi...

...niin maissa...

(uitettu rotta)

...kuin laiturillakin...

...heitätkö jos seison tosi terhakkaasti ja rähjään vähän...?

...ai ei onnistu vai...

...entäs jos menen maahan ja pyydän sieltä...?

...ai eikö sittenkään...

...no mitäs jos istun ja näytän kieltä, jokos heität???

Jos palloa ei heittänyt kukaan, Armi heitti itse. Se tiputti pallon laiturin sillan puolesta välistä veteen, juoksi laiturin leveään päähän ja hyppäsi pallon perään rantaan päin, tai tiputti pallon, odotti että laineet vie sen parin metrin päähän ja hyppäsi sitten palloa hakemaan. Viisas koira osaa viihdyttää itseään. Usein kuului rannasta loiskahdus vaikka me muu porukka oltiin pois rannasta ylhäällä mökillä tai saunalla (jyrkkä ja metsittynyt rinnetontti). Jostain kumman syystä Armi ei ole vieläkään innostunut saunomisesta, taas sitä yritettiin kokeilla, mutta ei ole ollenkaan Armin juttu.

Myös Petteri uskaltautui uimasilleen. Tarkoituksena oli tehdä tieteellinen koe; miten Armi suhtautuu jos joku meistä menee uimaan. Kuten kuvasta näkyy, Armille oli ihan sama mitä siellä vedessä on, kunhan Armilla vaan on pallo... Armi ei ollut ollenkaan kiinnostunut Petteristä, kerran vilkaisi sinnepäin ja jatkoi sitten omaa matkaansa. Oikeastaan tosi hyvä niin, olisi todella rasittavaa jos Armilla olisi suuri pelastusvietti ja se tulisi tuohon viereen kauhomaan.

Pallon lisäksi leluna oli frisbee

Kunto ja kestävyys loppuivat molemmilla melko samaan aikaaan...

...frisbee kolmessa osassa, onneksi Armi yhtenä kappaleena... =)

Välillä tuli oikeasti niin väsy (ja ehkä vähän vilukin) että piti käydä lämpöisessä ja aurinkoisessa rinteessä hieman huilailemassa, kuivattelemassa ja keräilemässä voimia. Ei se ole ihmekkään jos väsyttää, siis mökillähän on koko ajan juostava! Eihän siellä ehdi kävelemään! On juostava rantaan, saunalle, kaivolle, rantaan, autolle, grillille, mökille, rantaan, huussille, puupinolle, rantaan... Joka ikinen matka kuljetaan juosten! Sunnuntai-iltana Armi oli NIIN JÄYKKÄ... Jalat suorina köpötteli menemmän... Reppana... =)

Ja juostessa ja heiluessa tulee tietysti nälkä. Kun oikein kovasti päivystää niin ihan varmasti sieltä grillistä jotain ihan pikkuista ihan vahingossa tipahtaa...

Tosin grillaamistakin mukavampaa oli possunsaparon piilotus. Ensin kaivetaan kuoppa ja sitten tökitään kuonolla sammalet ja varvut takasin saparon päälle. Ja paikkaa vaihdetaan varmuuden vuoksi ja mahdollisten varkaiden varalta ainakin joka toinen tunti. Yhden kannon alle se taisi viimeiseksi jäädä, sieltä varmasti löytyy ensi kerralla :)

Looppun vielä koko viikonlopun hienoin otos, tässä kuvassa on aika lailla joka asia onnistunut, ja tunnelmakin kohdallaan.

Tällä kertaa huvia, ensi kerralla hyötyä...
Ensin leikki, sitten työ...

Keväinen pohja löytyi täältä

Vihdoin tuli eteen sellainen mätsäri jonne Armin kanssa päästiin =) Aina on ollut jotain muuta, joko olen ollut töissä, töissä mätsärissä, reissussa, tai sitten muuten vaan jossain muualla... No eilen kuitenkin mentiin vähän harjoittelemaan. Meinasin kyllä jättää tämänkin väliin, kun alkuun näytti että sataa kovastikin vettä. No muutaman kerran pikkuisen kastuttiin, mutta ei mitenkään haitaksi asti.

Kuva: Heidi

Seisominen sujui mallikkaasti, niinkuin aina. Tässä kuvassa tosin Armilla on niskat liian kenossa, joka aiheuttaa sen että selkä näyttäisi menevän notkolle ja eturinta pienenee...

Sentään hetken verran maltillista vierellä kävelyä. Lähinnä Armilla meni nenä maata myöten, olihan tuossa samassa paikassa kulkenut meitä ennen lukematon määrä karvaisia kavereita... Eikä meillä meinaa muutenkaan sujua tuo itsekseen kulkeminen; jos edellä menee koirakko niin homma on jo paljon helpompaa. Mulla oli kädessä käpy houkuttimena, näyttäisi taas toimivan =)

Meillä oli vastaparina jokin pieni ja kovasti karvainen, saattoi olla cottoni tai bolognese tai sitten joku vapaan rakkauden lapsi. En paljon ehtinyt katsella sen menoa kun oli täysi työ tuossa omassa etenemisessä. Ilmeisesti oltiin kuitenkin parempia, saatiin nimittäin punainen nauha.Vähän sitä kyllä alkuun epäilin, Armi ei nimittäin näyttänyt hampaita vaan väisteli tuomaria joka kumartui isona ja lepattavana sen ylle... aika harmittavaa oli tuo pöydättömyys, minusta jopa mätsärissä pitäisi olla pienillä koirilla pöydät, sinnehän nimen omaan tullaan harjoittelemaan näyttelykäyttäytymistä.

Punaisten ryhmäkehässä meillä oli tavoitteena päästä ämpärin eteen seisomaan...

... ja kuten kuvasta näkyy, onnistuttiin, ja ämpärin väri kertoo sijoituksenkin, kakkonen! Tarkistelin tuolta Armin saavutuksista että tämähän onkin meidän paras sijoitus mätsäreissä, JESS!

Saatiin otettua hieno valokuva myös isojen sinisten ykkösestä,
ONNEA HEIDI JA MANGO!!

Ja kiitos seurasta ja sateenvarjosta =o)

Kotonakin tietysti piti vielä vähän poseerata.
Kuvakulma on hieman hassu, mutta ilme on niin ihananainen...

Tämä oli kyllä oikein hyvää harjoitusta sitä Kotkan näyttelyä ajatellen. Näyttelyyn on vielä parisen viikkoa aikaa ja nyt alkaa olla juoksutkin kokonaan ohi, niin päästään muutaman kerran näytelmäkerhoon treenaamaan... Katselin tuolta näyttelyn sivuilta aikatauluja; ilmoittautuneena on kokonaista kaksi pihakoiraa, kukas mahtaa olla tulossa Armille kilpakumppaniksi...? Arttu? Blackie? Lily? Selma? Vai joku ihan muu ketä en ole hoksannut?

Nähdään!

Tänään postiluukkuun kolahti se kauan odotettu kirje, postia kennelliitosta, VIRALLISET ja VAHVISTETUT KUVAUSTULOKSET!! Lonkat B/A, kyynärät 0/0 ja polvet 0/0. Joka ikinen päivä kävin KoiraNetissä kurkkaamassa että JOKO? Ja sunnuntaina heräsin Helin tekstiviestiin että oletkos huomannut...?? Ne polvethan sinne tuli vähän aiemmin, kun se virallisetaminen on kai yksinkertaisempaa kuin röntgenkuvien tarkastus. Mutta kyllä nyt olen helpottunut!

Armilla on ollut jos jonkinlaista kivaa puuhaa... Nyt juoksun aikaan olen kovasti yrittänyt keksiä sille jotain järkevää ja mielekästä tekemistä, kun tuo vapaana lenkkeily on nyt päivä-ohjelmistosta pois. Juoksutkin alkaa olla jo ohi, vähän vielä turvotusta ja yleistä surkeutta havaittavissa, mutta ihan kivasti menee kuitenkin.

Huomasin muuten ihan kumman jutun. Tästä on jo aikaa kun kaverini setterillä oli juoksut ja kaverini ihmetteli että miten tuo koira haisee niin pahalle muutaman päivän ajan. Kasvattajalta sai sitten vastauksen että koira haisee tärppipäivinä. Nyt huomasin Armilla ihan saman jutun; reilu 10pv juoksun alkamisen jälkeen ihmettelin, että kylläpäs koira haiseekin pahalle, ja kyselin Petteriltäkin että onko Armi päässyt johonkin likaiseen kuraojaan kahlaileman. Ei ole päässyt. Se haisi likaiselle, mutta ei ollenkaan sellaiselle perus-likaiselle-märälle-koiralle, vaan ihan vaan kauttaaltaan omituiselle. Silloin tuli mieleen se kaverin setteri. Olisikohan Armilla ollut jokin samantapainen juttu. Parin päivän päästä haju loppui, olin jo aikeissa pestä sen, kun huomasin etteihän tuo pikkukoiranen enää niin dunkkaakaan... Onko kukaan muu huomioinut ikinä mitään vstaavaa??

Jokunen aika sitten Armi pääsi hierontaan. Meillä käy töissä asiakkaana Milla, joka opiskelee koirahierojaksi, ja hän tarvitsee asiakkaita koehierontaan. Milla kysyi saisiko Armia hieroa muutaman kerran ja tietysti suostuin. Eihän siinä kai mitään virallista vikaa tai vaivaa ole, mutta hyvää taitaa tehdä kuitenkin. Alkuun Armia ihmetytti kovasti että miksi pitää maata kyljellään ja olla vaan ihan paikallaan, täähän on tosi tylsää, varsinkin kuin oven takaa kuuluu kaikkea mielenkiintoista kolinaa... Ja mitä tuo vieras tyyppi oikein hiplaa varpaanvälejä...?? Alun jännittämisen jälkeen Armi kuitenkin rauhoittui ihan nätisti, ja homma sujui oikein mukavasti.

Milla kävi Armin läpi varpaista hännänpäähän ja korvista kuononpäähän, välillä vähän ojennusta ja sitten koukkua, lopuksi ihanaa päänhierontaa. KIITOS MILLA!

Tässä yhtenä päivänä Armilla kävi ihan oma vieras, meille tuli nimittäin ihka ensimmäinen mahdollinen pennunostaja tutustumaan rotuun ja Armiin. Sovittiin että mennään yhdessä lenkille ja siinä samalla jutustellaan ja tutustutaan. Meillä olikin oikein mukava lenkki, mentiin tuonne kasarmin metsään kävelemään. Vähän aikaa oli aikaa vielä jutella lisää lenkin jälkeenkin, ja kotona ollessa Armi näytti kyllä parhaat puolensa; tuli ihan viereen rapsuteltavaksi, kieri selällään, oli nätisti ja rauhallisesti ja muutenkin kaikin puolin kunnolla ja kiltisti. Ei siis mitään hepulikohtauksia, ei haukkumisia, ei kissankiusaamista eikä mitään muutakaan, joka saattaisi pelottaa innokkaan pihakoira-fanin pois... =) Kiitos Armi kun osasit käyttäytyä, ja KIITOS KATJA lenkkiseurasta, mennään toistekin! (jospa sitten näkisit sen riehakkaan ja kahelin Armin...)

Armista on tullut ihan maalainen. Petteri on ollut viikon verran kesälomalla, niin me ollaan ehditty ja jaksettu lenkkeillä yhdessä. Yhtenä päivänä mentiin Petterin kotiinTakamaalle lenkille ja Armi nautti ihan suunnattomasti kun sai pitkästä aikaa juoksennella fleksissä pidempiä matkoja pitkin peltoteitä ja pusikonreunoja. Välillä ne ottikin kunnon spurttia Petterin kanssa aina pari tolpanväliä kerrallaan ihan täysillä ja sitten takaisin. Armin mielestä on niin ihanaa juosta! Eilen käytiin lenkillä minun kotona Keltissä, lisää siis hiekkateitä ja peltoja. Ja HEVOSIA!! Ekat hevoset kyllä aika pelottavia, niille piti kovsti räksyttää ja isotella, häntä kuitenkin heilui koko ajan. Toisessa paikassa oli tamma ja pikkuvarsa, ne ei enää olleetkaan niin pelottavia, ja viimeistä tapaamaamme hevosta Armi kävi kurkkaamassa ihan puolen metrin päästä. Itse kävin taputtelemassa heppoja ja vein Armille hevosenhajua nuuskittavaksi kädestäni, Armi vallan villiintyi. En ole aikoihin nähnyt Armia niin innokkaana lenkillä, tuntui että piti päästä joka paikkaan ihan heti, joka heinänkortta haistella ja jokaista kökkärettä tutkailla. Armi kulki selkä suorassa kaula pitkällä nenä ylhäällä pitkin askelin kuin olisi viestittänyt kaikille: Tänne minä kuulun! Armi on NIIN LANDELAINEN =D Täytyy ehdottomasti mennä useammin, ja sainkin jo houkuteltua Helin mukaani joku päivä.

No mutta ei se elämä voi pelkkää hupia olla, välillä on tehtävä töitä elantonsa eteen. Lauantaina otin Armin mukaan töihin.

Armi on ollut mulla töissä mukana viimeksi ihan pikkupentuna. Jossain vaiheessa se vaan kyllästyi niin pahasti että en sitten enää raaskinut ottaa sitä mukaan. Lauantaina olin yksin töissä niin ajattelin että voinkin pitää Armin kassan takana (muut koirat on yleensä takahuoneessa syrjässä). Yksin ollessa voin aidata kassalle menevän aukon, eikä se minua millään lailla haittaa, en kyllä viitsi tuota tehdä kun ollaan yhdessä töissä, ettei häiritse muita... Armi oli oikein kelpo työkaveri, hurmasi asiakkaat ja piti minulle seuraa niinä muutamina hiljaisina minuutteina.

Mikäs täällä on ollessa rustoa rouskutellessa :)

Armilla on kamala karvanlähtöaika, vaikuttaa vissiin nyt yhtäaikaa sekä juoksut että talvikarvan pudotus... Harjailin Armia töissä sellaisella uudella vempeleellä, joka lupaa poistaa lähes kaikki irtokarvat koirasta. Kokeilin tuota FURminaattoria Armiin viime syksynä kun se tuli meille myyntiin ja totesin että ihan turha kapistus, ei tee yhtikäs mitään pihakoiran karvalle. Nyt kokeilin ihan piruuttani uudestaan ja eipäs se hullumpi kapistus ollutkaan, sain Armista irti kaksi kourallista kuollutta pohjakarvaa, sellaista pehmeää pumpulivillaa... Se olikin siis ihan vain ajankohdasta kiinni, se toimivuus... Täytyy varmaan investoida... Meillä on nimittäin kotona kaikki paikat vuorattu valkoisella karvalla, on lattialla sängyssä sohvalla matolla pyykeissä pöydillä kaapeissa ruuassa huulirasvassa naamassa... ja imurissakin! Nyt alkaa jo vähitellen helpottaa...

Yhtenä päivänä Armi käpertyi viluisen oloisena ikkunan eteen aurinkoon, laitettiin vielä Petterin pusero lämmittämään, lopulta pujahti puseron alle ja nukahti sinne piiloon...

Meinasi tulla paniikki, kun oli pikkupihakoira hetken hukassa, ennen kuin kömpi haukotellen ihmisten ilmoille takaisin.

Ilmoitin Armin Kotkaan näyttelyyn (13.6). Olin kyllä ajatellut etten veisi sitä mihinkään ennen Mikkeliä, mutta täytyy kai koittaa pitää vähäsen virettä yllä kuitenkin. Kouvolan näyttelyyn en luultavasti pääse, mutta Heinolaa voisi harkita. Mutta vuoden päänäyttelynä ehdottomasti meillä on se Mikkeli (26.7). Ja sitten olin ajatellut että OpenShowssa voisin taas lähteä käymään. Se olisi oivallinen paikka tavata niitä poikaystäviäkin... =)

Täytyisi yrittää käydä ennen näyttelyä muutaman kerran vähän treenaamassa tuota kehäkäyttäytymistä... Seuran näytelmäkerhoon on pääsy kielletty juoksun ajaksi, eli ehkä kesäkuun alussa päästään kerran käymään.

Torstaina 7.5 olisi mätsäri tuossa Monitoimitalon kentällä, ilmoittautumiset alkaa 17.00 ja arvostelu 18.00 

mutta on kaksikin estettä... Armilla on ne juoksut, ja toiseksi, olen lupautunut tuomariksi. Tää on ihan eka kerta kun alan moiseen hommaan, toisaalta odotan kauhuissani koko juttua, mutta enemmän olen kyllä innoissani. Mulla on arvosteltavana lapsi+lelukoira -kehä ja pennut.

Työssäni täällä Mustissa ja Mirrissä olen tutustunut tosi moniin koiraihmisiin, toisiin enempi ja toisiin vähempi. Tuttuja naamoja on kuitenkin valtavasti, ja siitä juontaakin juurensa seuraava ongelma; tuleeko sanomista että nyt se M&M-myyjä suosii tuota ja tätä... Olenkin päätynyt seuraavanlaiseen ratkaisuun, katson ihmisiä vain vyötäröstä alaspäin... =) Tosin kaverini sanoi, että silloin punaisten kehässä on kaikki hyväpyllyiset miehet... =D =D

Mä en tiedä miten nää jutut oikeasti menee mutta olen ajatellut asian näin: Minulla ei ole oikeaa tietoa eri rotujen (ja vielä pentujen!!) rotumääritelmistä ja niiden täyttymisistä kyseisen yksilön kohdalla. Joten ajattelin paneutua täysin koiran ja ohjaajan väliseen yhteistyöhön, ja siihen kuinka hyvin ohjaaja saa koiran hyvät puolet esille. Jos valittavana on esim koira joka jököttää paikallaan kuin patsas ja kulkee rauhallisesti vierellä, ja toinen koira on pentumaisen innokas ja vaikeammin hallittava (mutta ohjaaja sen kuitenkin hallitsee), saa se muksumpi punaisen nauhan. Ja muutenkin varmaankin suosin reippaampia kuin flegmaattisia tyyppejä. Tämä on vaan mun näkymys asiasta ja tuomaripelistä ei voi valittaa... =) Että näillä mennään torstaina.

Tulkaa suurella joukolla mukaan, tuotto menee hyvään tarkoitukseen, lasten leirikoulurahastoon.

...ja pah...!!

Nyt on sitten vapauden riemut ja kevään ryntäykset unohdettava kuukaudeksi, meillä nimittäin alkoi kalsarikausi... :(

Siis MITÄ mulla on jalassa???!!

Kyllä se vaan on kumma miten säännöllisesti Armi tulee juoksulle.

Ekat 7kk vanhana 29.2 (karkauspäivä)

seuravat 7kk kuluttua 24.9 (ihan tavallinen päivä...)

ja nyt 7kk kuluttua 29.4 (melkein vappu)

Ihan viikon sisään ajoittuu, ja jos samalla kaavalla jatkuu niin sitten seuraavat alkaa jouluaattona... =) Mutta tämä lienee taas yksi mukava uutinen kaikille pennuista kiinnostuneille. Meillä tämä tietysti taas jonkin verran hankaloittaa arkea; ei irtolenkkejä, ei treeniä, kamalat kalsarit, silti sänky kuin sotatanner. Onkohan koirilla muuten menkkakipuja...??

Tiistaina vielä ehdittiin käydä treenaamassa ja silloin(kin) kouluttuja ehdotti meitä siirtymään jatkoryhmään. Sanoinkin että juoksujen jälkeen voitais kokeilla, ja nyt mulla oliskin hyvä tilaisuus käydä ilman Armia kentällä katsomassa että miten vaikeita juttuja siellä jatkoryhmässä oikein tehdään... Sekin jonkin verran tietysti vaikuttaa että milloin siirrytään. Mutta ihan oikeasti, tuo 'penturyhmä' on välillä aika turhauttavaa...

Keskiviikkona ehdittiin käydä vielä päivällä lenkillä ilman hihnaa, ennen kuin illalla sitten huomasin juoksun alkaneen.

Mistä vaan edes vähäsen vettä löytyy, Armi kyllä hoksaa sen heti...

... samoin vaistot toimii jos löytyy mutaa...

Loppulenkillä kun meno oli vähän rauhoittunut, maltettiin me vähän tokoillakin.

Sivulle!

Maahan! Odota!

Aika paljon vaatii keskittymistä tuo maastossa tokoilu. Perusjutut (tänne, istu, sivulle, maahan) menee ihan ok, samoin muutaman metrin seuraaminen, mutta odottaminen on ihan tosi vaikeeta (toisin kuin treenissä). Ja tuolla polulla ei ollut meidän lisäksi ketään eikä mitään. Silti oli hankalaa. Siellä oli varmaan kaikkea sellaista mistä mulla ei ole mitään havaintoa, mutta jotka Armi hoksaa heti, ja ne jutut sitten häiritsee... =)

Oikein tyytyväinen olen kuitenkin tuohonkin päivään ja pikkutreeniin. Nyt täytyykin koittaa treenailla kotona ainakin kerran viikossa sillai enemmän, ettei ihan tatsi katoa tässä välillä. Suositeltavaa olisi pitää vähintään kuukauden tauko virallisista treeneistä, vaikka juoksut loppuisi jo aiemminkin. Onhan se kyllä ihan ymmärrettävää, niin ei sitten uroksilla mene treenit piloille.

Palaillaan taas kun jotain kummaa kuuluu!

Uuden ihanan keväisen pohjan löysin täältä.

Tai siis kevät on jo tullut.  Me ollaan Armin kanssa lenkkeilty oikein kunnolla, monena päivänä ollaan oltu metsässä irtolenkillä. Armihan alkoi laihtua silloin ruokavalion muutoksen yhteydessä, ja alkaakin nyt olla jo ihan kivoissa mitoissa. Ja kun vähän vielä tuolla metsässä juoksennellaan niin kiinteytyykin vähän ja saa lihaksia lisää.

Siellä eläinlääkärissä taas kerran tapani mukaan panikoin tuosta Armin painosta. Armia ei siellä punnittu, mutta hoitaja tutki Armin muuten ja sanoi sen olevan juuri sopiva. Totesi vielä kun laittoi piikkiä reiteen, että 'täällähän on minne pistellä!'. Siis lihasta, ei läskiä =). Tosin, siinä samalla hoitaja totesi, että Armi on malliltaan ja ruumiinmuodoltaan sellaista helposti pyöristyvää tyyppiä, että jos koira steriloitaisiin niin olisi suuret riskit läskistyä... No, sterilointi on tällä hetkellä täysin poissuljettu vaihtoehto, ei ihan äkkiä tulisi mieleen, ei edes mielen viereen...

No mutta sinne lenkkipolulle...

Yksi ihan ehdoton lempparipaikka on tässä ihan lähellä, melkein meidän talon vieressä on pelto, ja sen pellon yli pääsee ihanaan metsään. Metsä on ennen kuulunut Korian kasarmille, joten siellä on paljon polkuja. Maasto on vaihtelevaa, mutkaista ja mäkistä. Välillä on ihan ryteikköä, välillä taas valoisaa ja kevyttä metsää, kuivaa sammalta ja havumattoa, ojia, juoksuhautoja... Ja metsän läpi kulkee myös puro, se on kai Kymijoen joku ihan pikkuinen sivuhaara. Ja sille matkalle sattuu vielä pieni koskikin. Näin keväällä purossa on paljon vettä, varsinkin tämä keväänä kun lunta oli talvella kohtuullisen paljon, niin on paljon myös sulamisvesiä.

Pudotusta tuossa ehkä metrin verran

Kosken yläpuolella on tyynempää ja vesi on muokannut pienen saarekkeen

Arvaisikohan tuonne mennä, mieli tekisi kovasti...

Kahlailla nyt ainakin voi...

Armihan siis rakastaa vettä ja uimista. Tuollakin olisi polskutellut vaikka kuinka kauan. Oli kyllä pakko lopettaa Armin uimaleikit aika lyhyeen, vesi oli ihan hyytävän kylmää (paikkapaikoin näkyi vielä jäätäkin) ja kuten kuvasta voidaan todeta, vesi on kaikkea muuta kuin puhdasta. Ties mitä sontaa siellä ihan oikeasti on, en edes uskalla ajatella...

Näin surkeaksi meni ilme kun aloin huhuilla Armia pois purosta. Ja palelee ihan prk.....leesti...

No enpä kyllä tiedä oliko yhtään sen parempi paikka tuo, minkä Armi seuraavaksi löysi...

...voisiko olla mitään ihanampaa kuin mutaa!!! Tuossa oli pitkä rinne joka valui sulaa löysää savea pellolta. Parhamillaan Armilla oli mutaa vatsaan saakka, ja kuononkin oli työntänyt tuonne koko mitaltaan... Ja kuinkas ollakaan, mulla loppuu kameran muistikortilta tila... Olisi tullut ihania kuvia pennunkyselijöille... Tälläistä on pihakoiran elämä... =)

Tässä Armi jo hieman siistimmässä kunnossa.

Toinen juttu mikä on ihan tosi MUST, on kepit. Ja vähän kävytkin. Keppien kanssa vois pelata oikeasti ihan koko päivän, niin huonoa keppiä ei ole vielä löytynytkään, etteikö sen kanssa voisi säntäillä. Ja sen jälkeen pilputa silpuksi

Tää keppi on niin MUN JUTTU =)

...eikä haittaa pätkääkään vaikka on suu täynnä sammalta ja havunneulasia...

Välillä sentään jäädään odottelemaan mammaa, että tule jo, täällä olisi kaikkea kivaa tutkittavaa!

Siinä mielessä Armi on ihanteellinen pitää irti, että se ei juurikaan häviä näkyvistä lenkin aikana. Jos tulee mutka tai mäen nyppylä, jää siihen odottelemaan, etten minä vaan joudu hukkaan. Välillä testailen Armia, lähden kävelemään takaisinpäin kun se ei huomaa ollenkaan. Ei mene kauaa kun kipittää taas vierellä, hieman kummissaan tosin mamman oudosta käyttäytymisestä. Yksi koiraystäväni sanoi mielestäni kerran osuvasti, 'ei ole minun tehtäväni katsoa missä koira menee, vaan on koiran tehtävä seurata missä minä menen ja pitää huoli että pysyy minun mukanani.' Tuota olen yrittänyt toteuttaa Armin kanssa. Ainoastaan silloin tällöin huutelen Armia luokse, ja palkkaakin saa hyvin satunnaisesti. Armi kyllä tekee pieniä pistoja metsään (jos ollan polulla) ja palaa sitten oma-aloitteisisti hetkeksi jalkoihin hyörimään, sitten taas kirmalilee kauemmas. En tiedä luotanko siihen jopa liikaakin, en ole ikinä ajatellut että se mihinkään karkaisi (paitsi karkasi kyllä silloin kerran...).

WUFF, tuu leikitään...!!!

Tänäänkin ajattelin mennä tuonne samaiseen metsään, vähän eri paikasta sisään vähän eri puolelle. Onneksi tästä ihan nurkalta lähtee tosi paljon erilaisia ihania lenkkireittejä, ei käy tylsäksi kun ei tarvi joka päivä samaa tietä tallustaa.

Nyt on pikkukoiranen pyykätty reissun jäljiltä, näyttääpäs se kummalle putipuhtaana... On tainnut Armi olla näin puhdas viimeksi viime kesänä, jonkun oikein suttaisen metsäreissun jälkeen...

Menkää tekin metsään koirienne kanssa hyvät ihmiset, sen parempaa ei olekaan!!

Jee jee jee!!

Kuvissa käyty ja hyvin meni!

Lonkat lähtee Kennelliittoon A/B:nä, polvet 0, ja kyynärät 0. Loistavaa! Armilla oikea lonkka on puhdas A, vasen ihan aavistuksen väljä, ihan siinä A:n ja B:n rajamailla, joten se tulee varmaankin B:nä takaisin. Jesjes.

Jännitin kyllä niin kovasti etten paljon viimeyönä nukkunut, nyt päikkäreille =)

Tässä yhtenä päivänä päätin oikein hemmotella Armia, ja tehdä sille kunnollista ja herkullista ruokaa. Kaivoin kaapista porkkanoita, valkosipulia ja omenoita, ja kaupasta kipaisin kesäkurpitsaa ja paprikan.

Ensin laitoin kaiken (paitsi valkosipulin) karkean raastimen läpi

Ja sitten sauvasekoittimella sössöksi

Lopputulos alkoi naurattaa itseänikin, 8 pienenpientä minigrip-pussillista ruokaa tuosta valtavasta raaka-ainemäärästä.

No, tuossa eväsrasiassa on soseet kahdelle aterialle, lisänä Oscarin lihapullia ja broilerinsydämiä.

Voisiko olla mitään herkullisempaa...?? Armi tykkää uudesta ruokavaliosta todella ja niin tykkään minäkin. Tämä ei ole ollenkaan niin vaikeaa eikä työlästä kuin alkuun luulin. Suosittelen ehdottomasti kaikille, ainakin kannattaa kokeilla. Näitä soseita siis teen harvemmin, usein meillä syödään Neuta tai puuroa + jauhelihaa/mahaa/sisäelimiä, ja silloin tällöin Puhtia. Ja lähes joka päivä raakoja lihaisia luita. Sekä Neu että Puhti on molemmat niin helppoja antaa, kun ei tarvi miettiä pitoisuuksia eikä suhteita, kun kaikki on valmiiksi laskettu.

Tämän viikon torstaina koittaa se kauan odotettu kuvauspäivä. Mennään porukalla Bertan ja Artun kanssa tutkituttamaan lonkat, polvet ja kyynärät. Minua jännittää ihan kamalasti! Voi niin toivoisin että Armi olisi kaikinpuolin kunnossa ja jalostuskelpoinen. Olen nimittäin itse sitä mieltä, että jos sanottavaa löytyy niin sitten ei pentuja tule, vaan pyrin (vaikka hampaat irvessä ja itku silmässä) noudattamaan JTO:n suosituksia (Jalostuksen TavoiteOhjelma). Vaikka Armi on mielestäni maailman täydellisin pihakoira, ei se kuitenkaan taida riittää poikkeusluvan myöntämiseen...

Niin kovasti haluaisin pikkuisia tuhisijoita laumallisen tuossa ensivuoden alussa. Tämä on toisaalta vielä niin utopistinen ajatus, toisaalta, jos todella haluan Armia pennuttaa, on suunnittelun alettava heti. Jos Armi tulee juoksulle säännöllisesti, pitäisi seuraavan juoksun alkaa tässä ihan pikapuoliin kuunvaihteessa, ja seuraava sitten 7kk kuluttua vuodenvaihteen tienoilla. Sitten pennut olisi luovutuksessa suunnilleen näihin aikoihin ensi vuonna.

Jonkin verran olen jo saanutkin aikaiseksi. Kasvattajakurssi on suoritettu, ja kennelnimi haettu, nyt odotan nimelle vahvistusta. Kuvauksiin ollaan menossa ja vaadittavat näyttelytulokset saavutettu (ei silti näyttelyitä lopetettu). Ja ollaanhan me oltu yhteydessä noihin poikiinkin... =) Saas nähdä pitääkö tännekin kirjoittaa jossain vaiheessa joku senssi-ilmoitus, vai joko alkaa 'se oikea' piakkoin hahmottumaan...

Armi haaveilee pojista ja vauvoista...

Olkoon tämän tarinan nimi 'Kun Neiti Rapanapa ja Herra Kurahaaru kohtasivat toisensa'.

Päähenkilöt:

Armi alias Neiti Rapanapa

Sisu alias Herra Kurahaaru

Tapahtumapaikka ja -aika: Maalla, ei niin kovin kauan sitten

Me käytiin siis Armin kanssa kylässä, vähän poikia katselemassa. Sisu (Tarupihan Keskikesänukko) asuu näin maalaisittain sanottuna tuossa naapurissa (alle 10km).

Alku meni meillä kaikin mahdollisin tavoin pieleen, Armi pelästyi Sisun isäntää vallan mahdottomasti, kun kaikki kävi jotenkin niin hassusti. Pitkä mies kyykyssä iso takki päällä, tuuli heittää hupun päähän ja pullistaa takin valtavan kokoiseksi, ja Armia pelottaa. Tuuli tarttuu vielä pulkkaan ja heittää sen melkein Armin päälle. Voi tsiisus mikä ensikohtaaminen Armilla ekan potentiaalisen poikaystäväehdokkaan isännän kanssa... Meni kyllä oikeasti kotvasen aikaa ennen kuin Armi antoi itseään rapsuttaa. No mutta antoi kuitenkin.

Pihalla leikkiminen ja tutkiminen oli ihanaa molempien pikkukoirien mielestä, meni siinä ainakin tunti kun Sisu näytti Armille tiluksia. Ja mikäs siellä maalla on juostessa, tilaa riittää ja kun on kunnon kaveri, joka osaa juosta yhtä lujaa! Ja kun juoksee oikein lujaa niin voi kurvata vaikka lätäkön läpi, ja sitten kura lentää kainaloihin asti... ja siitä tämäkin tarina sai tuon nimensä.

Uskaltaiskohan sitä vähän pussata...

...mitenkäs päin tässä nyt passais oikein olla...

...vai tuleekohan sieltä taas hammasta...

Sisu oli TODELLA innokas tekemään tuttavuutta Armin kanssa. Ja Armilla paloi hermo joka toinen kerta Sisun lähentelyjen kanssa. Armi on kyllä nyt muutenkin vähän herkillä, varmaan hyvin pikapuoliin alkaa juoksut. Havaittavissa oli kuitenkin Armin puolelta pientä naisellista kiusaamista ja flirttiä... =)

Täältä mamman jaloista uskaltaa näyttää hyvinkin reteeltä ja miehekkäältä...

Meillä meni jutellessa ja koirien touhuja seuratessa useampi tunti. Suuri KIITOS Reine ja Tapsa että saatiin Armin kanssa tulla käymään, ja tullaan varmsti uudestaankin.

Kyllä tuo sussuttelu on loppujen lopuksi aika rankkaa hommaa... =)

Nyt ollaan muutama viikko Armin kanssa pelattu tuolla uudella ruokavaliolla ja hyvin tuntuisi sopivan ja onnistuvan. Alkuun ajattelin että hirveä homma, kamalasti vaivaa ja päänvaivaa, mutta helposti ja kivasti tämä on lähtenyt käyntiin =) Alkuun mittailin, punnitsin ja kirjasin ylös tosi tarkkaan kaikki syömiset ja ruokalajit, nyt kun määrät alkaa olla suunnilleen tiedossa niin vähempikin mittailu riittää.

Meillä syödään todella sekalaisesti. Raksuja, puuroa, kasvissössöä, jauhelihoja (myös maha ja lohi), liha-kasvis -sekoituksia (Puhti ja Neu) ja sitten niitä raakoja lihaisia luita; broilerinsiipiä, naudanrustoa, kanakauloja ja possun kylkiluita. Eilen kävin Vauhti-Raksun autolta hakemassa kauloja ja kylkiä ja tänään ostin meidän kaupasta eka kerran Neuta. Molemmat uutuudet maistui Armille oikein hyvin!

Armin annoskoot ovat kasvaneet, mutta massu pienentynyt... =) Tuossa alkuvuodesta hieman hätäännyin kun kylkiluut tuntuivat vähän luvattoman huonosti... Nyt uudella ruokavaliolla painoa on lähtenyt pikkuhiljaa vähäsen, ja mielestäni Armi on taas oikein sopusuhtaisessa kunnossa. Minusta tuntuu muutenkin, että Armi on kaikella tavalla hyvässä kunnossa. Säännöllinen korvien kapsiminen ja kupsutus on huomattavasti vähentynyt (miltei loppunut), silmät vuotaa enää vain tuulessa, turkki on tuuhea ja pehmeä, ja Armi on tosi reipas! Ja jätettä tulee vähemmän, varsinkin silloin kun kovasti syödään luita. Mun täytyy tunnustaa, olen ihan kakkafriikki, tarkistan aina missä kunnossa Armin maha on...

Tällaista hommaa meidän tiskialtaassa...

Vasara ja ruuvimeisseli on oikesti oikein tärkeitä välineitä tässä ruokavaliossa... Broilerituotteet (yllä kanakauloja) tulee kahden kilon pusseissa, pakastuneina toisiina tiukasti kiinni. Puolisen tuntia kun antaa niiden sulaa huoneenlämmössä, on jotain mahdollisuuksia irroittaa kaulat irti toisistaa; ruuvimeisseli kaulan alle koloseen, vasaralla isketään vähän syvemmälle ja sitten kangetaan kohmeiset kaulat erilleen... Herkullista hommaa... Broiskun siipien kanssa sama homma, ehkä vielä vähän vaikeampaa... Samoin eilen pilkoin ikivanhalla sahalaitaisella kalaveitsellä niitä possun kylkiä, rips raps vain, selkärankaan en sitten enää kotikonstein arvannut kajota, täytyy viedä vaikka isälle sirkkelin terän alle...

NAM!! Ihan sairaan hyvää!!

Nuo kanankaulat näyttää tosi ällöttävästi ihan sormille...

Eilen oltiin taas treenaamassa. Armilla sujui oikein hyvin kaikki paikalla olot, seuraaminen tuotti vaikeuksia, niinkuin aina. Kehuja saatiin hyvästä kontaktista. Se meidän eilinen ryhmä oli jotenkin ujoa porukkaa, ne hiljaa ja varovasti sipisi koirilleen, ja oli hyvin rauhallisia ja hillittyjä. Mä taas olen tottunut kehumaan Armia ylitsevuotavasti suorituksen jälkeen ja vähän siinä välissäkin, ja käskyt annan napakasti ja kuuluvalla äänellä. Siitäkin tuli hyvää palautetta. Tällä kertaa mentiin Helin ja Inkun kanssa eri ryhmiin, niin Armi jaksoi hyvin keskittyä. Viimeistä edeltävällä kerralla meillä meni koko treeni ihan pilalle kun Armi keskittyi satakymmenen prosenttisesti Heliin...

Mitäs vielä... Täytyisi varmaan alkaa miettiä kesän näyttelyitä... Tarkoituksena olisi muutamassa näytelmässä käydä, ja loppukesästä yrittää sitä kolmatta sertiä, kun muotovalion arvoon vaadittava kahden vuoden ikä tulee täyteen. Ja jos ei onnistu, niin ei sekään haittaa.

Ehkä tärkein ja jännin juttu tässä keväällä on Armin viralliset lonkka- ja polvikuvaukset. Aika on varattuna kuukauden päähän Anjalan eläinlääkäriasemalle. Mennään vähän isommalla joukolla, Armin lisäksi tulee Bertta-sisko ja Arttu-veikka. Tuo Anjalan el. sattuu mukavasti Korian ja Kotkan puoleen väliin, ja kun kimpassa mennään niin ehkä säästetään pikkuruisen verran kustannuksissa... Sitten on kyllä jännät paikat tuloksia odotellessa. Mä olen jo niin asennoitunut siihen, että tottakai Armi saa tehdä pikkuisia, suloisia, armimaisia hauvavauvoja... Toivottavasti!! (kaikki varpaat ja sormet ja peukut ja tassut ja koivet ristiin ja pystyyn... )

Nyt kun tämän kevään uusi Pihaus on kaikille varmasti postista kolahtanut, voin siis tuoda julki minua koko kevään piinanneen salaisuuden; saanko esitellä itseni, Pihauksen uusi päätoimittaja Maikki!

Ja rennosti ottava inspiraattori-avustaja Armi

Päivitän vielä pikaisesti tuon Ruokapäiväkirja-sivun, sinne ottaisin oikein mielelläni kommentteja...

Nyt kun olen Armia pikkuhiljaa siirtänyt tälle tuore- sekaruualle, niin ajattelin alkaa pitää ainakin näin alkuun pientä ruokapäiväkirjaa. Yritin kovasti saada sen tuonne 'Sivuihin', ainakaan yön aikana ei ollut päivittynyt, saas nähdä kuinka lopulta käy... Laitan kuitenkin nyt tähän kohtaan alun Armin aterioista...

Oikein mielelläni ottaisin vastaan kommentteja ja neuvoja kyseisestä asiasta. Onko määrät sopivia 7,5 kg koiralle? Jostain luin että koiran ruuan tarve on 3% sen painosta. Eli Armille tulisi suunnilleen 220g ruokaa päivässä.

Tottakai tuo on hyvin suuntaa-antava ja koirakohtainen, mutta tuo on kai ihan hyvä aloitustaso, siitä sitten muokkaa sopivaksi. Samoin luin että ruokinta ei ole niin päivän päälle tarkkaa hommaa, riittää kun kaikki tarvittavat ainekset saa vaikkapa kolmen viikon jaksossa.

***Sivu olikin päivittynyt samalla aikaa kun kirjoittelin tuota tekstiä... =)

Armi pieni reppana makaa väsähtäneenä sohvalla. Ollaan tehty taas kaikenlaista kivaa!

Lauantai-aamuna Heli toi Inkun ja Bertan meille päiväksi hoitoon. Itse lähdin aamulla töihin, niin Petteri toimi lastenvahtina kolmeen asti, ja koko ajan oli ollut käynnisä ihan mahdoton sutina.

Armia piti välillä pitää tiukasti sylissä että Bertta sai edes hetken levätä. Tai sitten Bertta kipusi syliin Armilta turvaan, silloin kun sattui niin hyvä tsäkä ettei Inkku ollut jo syliä vallannut... Melkoista menoa se kyllä oli... Aikamoinen homma olisi asua kolmen koiran kanssa. Luultavasti se ei kyllä sitten olisi koko aikaa samanlaista huliviliä...

Onneksi välillä vähän rauhoituttiinkin koko porukka.

Inkku ja Bertta poseeraa niin nätisti että... =)

Päivällä käytiin Petterin kanssa vajaa tunnin lenkillä, sitten vielä illalla Helin kanssa reilusti yli tunnin lenkillä. Armi oli ihan mahdottoman väsynyt ja heti kun vieraat lähtivät, se meni äkkiä sänkyyn nukkumaan. Aamulla unta riitti reilusti yli yhdeksään. Ihanaa oli itsekin nukkua kerrankin vähän pidempään, Armi nimittäin ykeensä heräilee heti kun alkaa tulla valoisaa... eli yhä aikaisemmin koko ajan... Saas nähdä nukutaanko kesällä laisinkaan... =)

Viime viikolla käytiin Armin kanssa ekaa kertaa koirapolulla Kouvolassa. Ei olla myöskään ikinä käyty koirapuistossa. Eli kaikki koiratapaamiset ovat olleet lenkillä tai treenissä. Joskus sattumalta ollaan tavattu muita koiria siten että Armi on ollut irti. Sellaiset tapaamiset ovat aina onnistuneet parhaiten.

Kouvolan koirapolku on vajaa kilometrin mittainen pururadanpätkä metsässä, ja sen keskellä on vielä lisäksi aidattu koirapuisto. Mukava paikka. Eka kerralla tosiaan mentiin Armin kanssa kahdestaan ja aika pian meidän seuraan liittyi muita koiria, mm. kääpiösnautseri, noutajia ja kaksi lyhytkarvaista collieta. Muutaman kerran Armilla nousi irokeesi pystyyn kun uusia koiria ilmestyi joukkoon. Maailman suurin ihme oli ehkä se että Armi ei haukkunut muille koirille juuri ollenkaan. Olin kovasti hämmästynyt hyvästä käytöksestä. 5 tai 6 kierrosta käveltiin, mutta sitten meidän piti lähteä pois kun toinen niistä collieista alkoi kiinnostua Armista vähän liikaa. Se tökkäsi kuononsa Armin takajalkojen väliin ja kippasi Armin kumoon. Ainakin 120 kertaa...

Tänään lähdettiin samaiselle polulle uudestaan, nyt isommalla joukolla Inkun, Bertan ja Helin kanssa. Nyt kävi Bertalle vähän samalla tavalla, suuren suuri berniuros kiinnostui pikkuisesta Bertasta hieman liikaa... Taitaa kyllä olla Bertalla juoksut alkamassa... Ihanaa oli kuitenkin juosta vapaana, pomppia, säntäillä, leikkiä kepeillä ja kerjätä namia... =)

Näin hauskaa meillä oli tänä viikonloppuna!!

Nyt kun olen Armin kanssa enemmän touhuillut, niin huomaa että jokaisesta hetkestä koiran kanssa tulee niin hyvä mieli ja hyvä olo. Tuntuu että voisin jopa sanoa että minä harrastan Armin kanssa. Me harrastetaan yhdessä kaikkea mukavaa, ja me vietetään laatuaikaa yhdessä (niin kamala kuin tuo sana onkin...). Armista on tullut erilainen. Se on enemmän minun perääni, siis siten että se ottaa kontaktia helpommin ja jopa ama-aloitteisesti. Lenkille Armi muistaa ottaa korvat mukaan, muistaa pitää kuulolaitetta päällä, ja ennenkaikkea myös ymmärtää kuulemaansa. Ja usein vielä toteuttaakin sen... =) Alan konkreettiseti ymmärtää lausetta 'Koulutettu koira on vapaampi ja onnellisempi kuin kouluttamaton'.

Armi on onnellinen ja niin olen minäkin!

Nyt on vaivat hoidettu ja Armi on taas terve. Lenkkeily maistuu kun ei kylmä ilma enää yskitä, samoin sisällä riehuminen ja pihakoira-pilates ovat taas sallittuja lajeja. Ja treenaaminen myös!

Eilen taas oltiin alokas-tokoilemassa. Heti kun päästiin halliin Armi istua nöksähti mun eteen, otti katsekontaktin ja alkoi odottaa käskyjä. Kun en heti sitä huomioinut niin alkoi häntä heilua, hetken päästä koko pylly heilui ja koira kiemurteli istuallaan edessäni innokkaampana kuin koskaan... =) Kyllä sitä motivaatiota tuntuisi riittävän. Bertta-sisko oli siinä vieressä Iidan kanssa, välillä meinasi mielenkiinto livetä siihen suuntaan (molemmilla toisiinsa) niin me Armin kanssa vaihdettiin paikkaa vähän kauemmas kiusauksesta. Taisi Berttaan ja Iidaankin puraista treenikärpänen... =) Mä olen kovasti pyytänyt Petteriä mukaan treenaamaan. Tai edes katsomaan. Se tuntee Armin kotioloissa mutta ei varmasti osaa kuvitellakaan miten paljon koira muuttuu kun päästään treenipaikalle. Mullekin on nyt ihan vasta auennut aivan uusi maailma, ja näen Armin ihan uusin silmin.

Ettei näistä kirjoituksista aina tulisi ihan pelkkiä treenipäiväkirjajuttuja, täytyy kertoa välillä jotain muuta. Kuun vaihteessa oli pihakoirien kevätkokous, hallituksen kokous ja lehtiporukan epävirallinen tapaaminen. Hallituksen kokouksessa oli asialistalla se mun kennelnimen puoltoanomus, ja läpihän tuo meni. Nyt sitten on voitettavana enää 3 organisaatiota; Suomen Seurakoira Yhdistys, Kennelliitto ja FCI. Näistä ei enää väliaikatietoja tipahtele, seuraavat kuulumiset on sitten Koiramme-lehdessä pikkuprintillä ensin anotuissa nimissä, sitten hyväksytyissä nimissä.

Kokouspäivän parasta antia oli kuitenkin luento jossa oli aiheena koiran (perus-) ja tuoreruokinta. Mä olen jo pidempään miettinyt että haluaisin monipuolistaa Armin ruokavaliota. Pääasiassa meillä siis syödään napulaa, sinne joukkoon jauhelihaa tai naudanmahaa, silloin tällöin harvoin lisään piimää tai ruuantähteitä. Olen ajatellut puurojen keittämistä ja vihannesjuttujakin aina silloin tällöin, mutta ne on kyllä jääneet ajatuksen asteelle, ei ole paljon koiran mahaa päässeet täyttämään.

Kyseinen luennoitsija on Puhti- koiranruuan kehittäjä, ja työkseen hän suunnittelee ruokavalioita pääasiassa urheilukoirille ja eläinlääkärien pyynnöstä sairaille koirille, ja toimii myös koirakouluttajana. Mä olen niin vakuuttunut... Menin heti seuraavana arkipäivänä Faunattareen (oman työpaikkani pahin kilpailija!!!) ja ostin Kana-Kasvis-Puhtia. Ja kaurapuuroakin keittelin tässä yhtenä päivänä, raastoin porkkanaa joukkoon ja sitten Oscarin pakastepullia. Armille maittaa oikein hyvin. Ehkä parhaiten luennosta jäi mieleen kouluttajan lause: "Kun syöttää koiralle aina pelkkää kuivaruokaa, on se sama kun söisi itse 10 vuotta pelkkää Nutrilettia. " Siis kyllähän sillä elää ja periaatteessa se on 'täydellistä ravintoa' mutta äärimmäisen tylsää se on... Tuo pisti kyllä oikeasti vähän miettimään asioita.

On täällä taas ehditty hupsutellakin... Yhtenä päivänä meinasin pelästyä kun tulin töistä kotiin:

Onneksi Armi oli tutkimassa oman lelunsa sisuskaluja, eikä meidän nojatuolin sisustaa... =)

Olen tässä myös aloitellut yhtä käsityöprojektia, ja Armi (kaikkien pihakoirien tapaan) haluaa osallistua:

Lankakasassa on ihana myllätä ja möyhentää!! Armilla on muutenkin tapana pedata aika raivokkaasti ennen kuin paikka kelpaa maattavaksi. Tuossa kasassa saa aikaiseksi aikamoisen hyrskynmyrskyn, langat purkaantuu keritä ja sinkoilee pitkin olohuonetta... No mutta ei se haittaa, jämälangoista tehdään tilkkupeittoa, se ei ole niin justiinsa... Armi on niin kiltti, se haluaa vaan avittaa... =)

...häntä hellikäämme...

Armi on vilustunut. Jo alkuviikolla huomasin että Armi aivastelee ja pärskii tavallista enemmän. Tiistaina iltapissillä se vähän köhisteli ja yskähteli, ajattelin että johtuu kireästä hihnasta ja kirpeästä ilmasta. Keskiviikkoaamun herätys olikin sitten jo ikävämpi. Armi vinkuu, köhii ja kakoo hengitystä. Viisi minuuttia siinä varmaan meni että henki lähti kunnolla kulkemaan. Ja ulkona sama alkoi taas uudestaan. Haukkuminen, haukottelu, vikinä ja ininä ovat hankalia. Alkaa yskittää. Samoin jos vähän kiihtyy, että alkaa läähätyttää, niin sitten menee vaikeaksi. Armilla on muutenkin ääni käheänä, silloin kun jokin äänen tuottaminen sattuu onnistumaan. Reppana on samalla lailla tukkoinen ja kipeän oloinen kuin pikkuiset lapset.

Soittelin eläinlääkärille ja sain ajan tälle päivälle. Just äsken tultiin sieltä. Lääkäri totesi että koira on vilustunut, nielu on punainen ja vähän turvoksissa, ja koko kaulan alue aristaa kosketusta, diagnoosina kurkunpään tulehdus. Huom! vilustuminen ei ole tarttuvaa... =) Keuhkot kuulosti puhtaille ja terveille, samoin sydän. Korvatkin oli kunnossa, vaikka Armi niitä välillä kapsuttaakin ja päätään ravistelee. Onneksi ei ollut sen vakavampaa, olin jo ehtinyt miettiä vaikka mitä, kennelyskää ja kaikkia kamalia pöpöjä mitä ollaan harjoitushallista voitu saada. Lääkkeeksi saatiin 7 päivää antibioottia ja 5 päivää tulehduskipulääkettä. Pitäsi alkuviikosta olla taas terve. Ensiviikon treenit pitää kyllä jättää väliin. Mitään ulkoilurajoituksia ei ole, kunhan ei ihan hulluna mennä lenkkeilemään. Kaikkea mikä kurkkua ärsyttää tulee välttää, tässä tapauksessa siis lähinnä hengästymistä, ei ei saisi kovasti riehaantua. Ja sitten pannan sijasta suositteli käytettäväksi valjaita. Armilla ei ole valjaita joten kävin äkkiä lainaamassa Heliltä Inkun vanhat valjaat.

Tänään me kyllä Armin kanssa meinattiin joka tapauksessa ottaa vähän rennommin. Käytiin hakemassa sairaslomapurtavaa (poron potkaluu) Mustista ja Mirristä ettei aika käy pitkäksi. Seuraavaksi kömmitään yhdessä sohvalle ja viltin alle katselemaan elokuvaa...