No Panic Lotta ja Joiku, ja muut mutisijat... =) Tunnustan olevani hyvin huumorintajuinen ja ymmärtäväinen... =) Musta on vaan kivaa että te kaikki halusitte villapaitoja... Tuo Kukan ehdotus pihakoirien vaatekaupasta oli ihan loistava!

Alan tässä joku päivä tehdä sitä Kessen villapaitaa, täytyy varmaan samalla kirjata vähän ylös ohjeita, niin voin ne sitten täällä joskus julkaista teidän kaikkien riemuksi. Ja voin antaa pihakoira-päivillä lisäopetusta jos joku tarvii.

Henna kirjoitteli facebookissa että Taru on ihan mahdoton. Niin on Armikin. Siis tuo lenkille lähtö tuntuu olevan aika työn ja tuskan takana. Armi innostuu ihan valtavasti kun alan vetää toppahousuja jalkaan, mutta kun olisi Armin vuoro pukeutua, säntää pikku-koiranen joko pöydän tai sängyn alle. Saan käyttää kaiken viehätysvoimani houkutellekseni sen eteiseen. Antaa kuitenkin siellä nätisti pukea, eikä vaatteet tunnu häiritsevän lenkillä enää ollenkaan. Ja lenkkeily on oikein mieluisaa, kunhan ollaan ensin ulos asti päästy. Tänään ajattelin taas lähteä potkukelkkalenkille, eilen kävin vähän tutkailemassa noita pyöräteitä että onko hiekoitettu vai ei...

Edellisessä postauksessa kirjoittelin tuosta pihakoirien kasvavasta määrästä. Se saattoi kuulostaa hieman jyrkältä... Ei kuitenkaan ollut tarkoitus arvostella tai loukata ketään, olen itsekin iloinen siitä että tämä harvinainen rotu lisääntyy, ja samoilla linjoilla olen Jaanan kanssa kasvattajistakin. Toisaalta tunnen nimenomaan itseni niin avuttomaksi ja tietämättömäksi aloittelijaksi, että oikein nolottaa. Olenko sen arvoinen että minun kannattaisi lisätä tätä pihakoira-populaatiota... Yleensä olen tosi innoissani asiasta, välillä hirvittää tosissaan että mihin olenkaan ryhtynyt... Mutta ei kai tässä elämässä pärjää ellei ota riskejä, tylsäksihän se muuten käy...

Nyt taidan tosiaan lähteä tuulettelemaan ajatuksia tuonne ulkoilmaan...

Ai niin, linkkeihin lisätty Armin siskonpoika Tarmo 

Eilen juhlittiin Armin nimipäiviä! Armi sai tekstarilla kahdet onnittelut, kiitos Heli ja Heidi muistamisesta! Itsekään en muistanut koko nimppareita... ennen kuin Heliltä tuli viesti. Eilen juhlittiin myös Petterin synttäreitä...

Armi juhlisti omia kemujaan kunnon herkulla, kuinkas muuten

NAM!

Juu, kyllä aivan oikein näette, possun nenu! Ihanan rapsakka, vähän niinkuin vauvojen maissisuikerot... =)

Tänään meillä kävi oikein mukava perhe tutustumassa Armiin. Ja Armi osasi käyttäytyä hienosti, leikitti lapsia lattialla ja oli oma hurmaava itsensä =)  On se vaan niin kummaa, että noita pentukyselyjä tulee taas koko ajan. Olinkohan hieman liian aikasessa, kun julkistin tuon Armin ja Riven kihlauksen jo nyt... Siellähän ne tulevat vaavat ovat vielä Rivellä tallessa... =) No, uusiin ihmisiin tutustuminen on aina mukavaa. Ja kannattaakin olla ajoissa liikkeellä, kyselijöitä on ihan varmasti enemmän kuin pentuja.

Hieman huolissani tosin lueskelin Koiramme-lehteä ja rekisteröityjen pihakoirien määrää. Tai siis lähinnä määrien kasvua viimeisten vuosien ajalta. 2000-luvun alussa rekisteröintejä oli ihan muutama koira vuodessa, 2005 paikkeilla kolmisenkymmentä vuodessa, sitten 60 ja 70, ja viime vuonna jo yli 100 rekisteröityä pihakoiraa...  Ainoa rotu joka on saanut samanlaisen suosiopyrähdyksen, on valkoinen paimenkoira (eikä välttämättä niin hyvin seurauksin...) Sillä nuo lukemat olivat tosin vieläkin hurjemmat.

Yleinen trendi suosii edelleen pieniä koiria, ja pihakoiran suosio tulee kasvamaan varmasti vielä pitkään ja paljon. Toivottavasti ei pihakoirien tarveyden ja luonteen kustannuksella. On selvästikin myyjän markkinat. Itse tunnen pientä syyllisyyttä kirjoittaessani tätä, onhan meilläkin pentusuunnitelmat vireillä. Itse olen kuitenkin todella tyytyväinen tähän Armi + Rive -yhdistelmään, yksikään seikka siinä ei minua mietitytä tai huolestuta.

Nyt ei muuta tällä kertaa, täytyy kai käydä käydä tikuttelemaan puikkoja, että saan lupaukseni lunastettua... =)

Suuri kiitos kaikille kilpailuun vastanneille, sain 9 ihanaa ja erilaista vastausta. Ja vieläpä muutaman ihan uuden kommentoijan... =) Nyt tiedänkin keinot millä teidät 'salaiset ja anonyymit' lukijat saadaan julki!

Noita vastauksia lueskellessa sain paljon lisää syitä jatkaa Armin blogin pitämistä. En ole missään vaiheessa siis ajatellut lopettamista (ei ole tullut mielen viereenkään), välillä vaan tuntuu että on inspiraatio hukassa.

Mulla oli oikeastaan 4 asiaa mielessä kun keksin tuon kilpailun.

• haluan tehdä tunnetuksi harvinaista rotua
• Armi on niin huipputyyppi että haluan kertoa siitä koko maailmalle
• kirjoittaminen on yksi intohimoistani (käsitöiden ohella)
  

Ja sitten kun olin hetken tätä blogia pitänyt, tuli suureksi innoittajaksi

• teidän kaikkien ihanat kommentit

Eli aika hyviä vastauksia sain =) Voi kyllä te olette kovin vaatimattomia, kukaan ei uskaltanut arvostaa omaa panostaan tässä blogimaailmassa. Jos kommenttilootat huutaisivat nollaa postauksesta toiseen, en olisi niinkään varma että kuinka kauan tätä jaksasin... Tuntuisi turhalle kirjoittaa 'ei kenellekään'...

Koska niin moni vastaus osui kohdalleen, täytyy tehdä hieman järjestelyjä... Tässä kohtaa taidan ottaa apulaiseksi tämän maailman napani, oman muusani Armin...

Varmaan arvaattekin jo...

Meillä on tässä puolueeton, lahjomaton tuomari, kaikki arvontaliput yhtä kiinnostaviksi höystetty kissanraksuilla, lähetys arvonta-alueelle edestä keskeltä 2 metrin päästä.

Kas näin Onnetar tekee työtään:

Tässä vaiheessa (kun 5 lippua arvottu) kiskaistiin onnetar pikaisesti syrjään hetkeksi, otettiin jo syödyt laput turvaan ja annettiin Armin herkutella vielä lopuilla raksuilla... =)

Lapuista löytyi seuraavanlaista asiaa:

Henna ja Taru

Jaana Kesse ja Noppe

Arja Hyrrä ja Jojo

Anna ja Alma

Aila ja Armi

Henna ja Taru oli Armin ihan ekassa valinnassa, samoin Henna oli eka reipas joka tänne kilpailuun kommentoi. Saakoon Henna siis kunnian aloittaa palkintojen valinnan. Muut sitten ihan omassa järjestyksessä miten kukin ehtii, samaa ei saa ottaa... Armi-kaimalle olisin kyllä joka  tapauksessa antanut lohdutuspalkinnon parhaasta vastauksesta... =)

Paleleeko teillä eniten sormia, kämmeniä, varpaita, päätä, kaulaa, sääriä...

...vai kenties pientä pihakoiraa...

Laittakaa tuonne kommenttiosioon haluatteko sormikkaat, lapaset, pipon, sukat, töppöset, säärystimet, kaulahuivin jne... vähän kokoja ja lempparivärejä...

Lupaan että helmikuun kuluessa jokainen saa pakettinsa. Yhteystiedot voi laittaa vaikka mieluummin mulle sähköpostilla (niin ei tarvi kaikelle kansalle jaella...)

Toivottavasti ette olleet kovin pettyneitä arvonnan tuloksiin tai palkintoihin... tämä tuntui olevan aika hyvä keino yhdistää kolme rakasta asiaa; Armi, kirjoittaminen ja käsityöt. Mulla alkaa olla nurkat täynnä jo kaikkea valmista, sukulaiset ja ystävätkin aika lailla lahjottuja, joten näin tämä käy... =)

Kävin tässä (työ)kaverin kanssa katsomassa viime viikolla hieman erinäköisiä koiranpentuja tutun asiakkaan luona.

Voi hyvänen aika mitä ruttukurttumakkaroita... =)

Katlei's kennelin  5-viikkoiset sharpei-pennut oli niin koomisen pötkylöitä... epävarmoja liikkeissään, rauhallisia, hitaita, tyyniä... ihan hassuja verrattuna pihakoiran villiviikaripentuihin... =) Omalla tavallaan ihan suloisia. Ja osa uroksista kuulemma vielä vapaitakin...

Blogikilpailu on nyt sitten päättynyt ja illalla (tai huomenna) julkaisen tuloksia. Kiitos kaikille ihanista vastauksista!

Vielä hetki aikaa osallistua tuohon "Miksi kirjoitan blogia" -kilpailuun. Kilpailuaika umpeutuu tämän kuun lopussa eli

sunnuntaina 31.1.2010

on viimeinen mahdollisuus jättäää vastaus!

Lankakopassa odottamassa on mm. sukkalankaa, sormikaslankaa, ja lankaa pienen koiran villapuseroa varten... =)

Armilla on poikaystävä! Armi on kihlattu Rivelle ensi kesää ja seuraavia juoksuja ajatellen.

Tässäpä tämä komea nuorukainen

Yacatis Lovedrive "RIVE"

Huomasin tuossa juuri että tämän Armin blogin kävijälaskuri on ihan salakavalasti pompahtanut yli 20 000. Siis yli kaksikymmentätuhatta kävijää!!! Miten ihmeessä?!?! Olin ajatellut järjestää 'kilpalun' tuon maagisen rajan ylittyessä, mutta huomaamattahan se jäi... Joku onnellinen olisi saanut ottaa screenshottia 20 000 kohdassa ja olisin sitten tämän onnekkaan 'palkinnut' jotenkin... No hätäpä ei ole tämän näköinen, keksitään sitten joku toinen kilpailu.

Osaako joku kertoa 3 asiaa miksi pidän tätä blogia. Siis ne kolme joita minä tässä ajattelen... (En ole ihan varma että saako Heli nyt osallistua tähän kisaan... ) Eli laittakaa vastauksia tuonne kommentti-osioon, niin palkitsen lähimmäksi arvanneen / arvanneet. Palkinnoksi lähtee jotain kivaa omatekoista, tarkemmin voidaan sopia sitten saajan kanssa.

Tutkiskelin eilen hieman tilastoja tästä blogistani. Elokuulle 2009 asti kävijämäärät ovat olleet siinä 500 tietämillä kuussa, syys- ja lokakuussa hieman enemmän 900 molemmin puolin, ja sitten loppuvuodeksi tuleekin oikein kunnon hyppäys, yli 1600 kävijää kuussa. Tuohon suureen kävijämäärään vaikuttaa ihan varmasti tuo pentujen suunnittelu, silloin sivuilla kävi tosi kuhina =) Suurin osa vierailijoista käy iltasella viiden ja kymmenen välisenä aikana, ja onpa muutama yökyöpeli piipahtanut tilannetta tarkastamassa yhden ja viiden välissä aamusellakin... Yleisin hakusana jolla Armin sivuille on löydetty, on 'pihakoira Armi', melkein yhtä yleinen 'tanskalais-ruotsalainen pihakoira'. No mitäs kautta sitten? Eniten suoria siirtymiä on tullut tuolta meidän omasta Pihapolun kennelin kotisivuilta, pihakoirat.netistä (rotujärjestön sivut) ja Villiniityn kennelistä. Yleisin käynnin pituus on 0-30 sekuntia (käydään kai tarkastamassa onko tullut päivityksiä... ) sitten seuraavaksi yleisin aika on 6-8 minuuttia (luetaan ne uudet päivitykset...) Yhteensä yli 700 eri kävijää (tai siis eri tietokonetta). Että sellaista tilastotiedettä tällä kertaa.

Eilen päivittelin pitkästä aikaa myös noita Pihapolun kennelin kotisivuja. Vaihdoin etusivun kuvan, lisäsin kävijälaskurin sinnekin ja muutaman kuvagallerian. Kylläpä niiden kuvien kanssa olikin homma. Aiemmin galleriassa oli ongelma; kun olit ensin selannut kuvat loppuun, piti ne selata takaisin nurinperin alkuun, ennen kuin pääsi takaisin Pihapolun sivuille. Vihdoin ja viimein keksin koodin jolla saan ne galleriat aukeamaan uuteen ikkunaan. Jes, onnistuihan se!

Alkuviikosta käytiin Armin kanssa hakemassa Keltistä potkukelkka. Voi sitä vauhdin hurmaa kun potkuteltiin pitkin kyliä! Alkuun hieman mietin että mitenköhän onnistuu Armilla suhtautuminen tuohon kummajaiseen, mutta hienostihan se meni. Ei jäänyt varpaita jalaksen alle, eikä mitään muutakaan pahaa sattunut. Mitä nyt muutaman kerran töppäsi matka hiekoitukseen... Nyt potkuri odottaa pannuhuoneessa hieman lämpimämpiä päiviä, ja sitten taas mennään ja vauhdilla.

Ulkoilu tällä säällä on ihan hullujen hommaa. Armia joutuu houkutella eteiseen ja lenkille. Lenkkeily on ihan yhtä pyllyn pyörittämistä vaan, mitä lujempaa kiemurtelee, sitä vähemmän jalat tapaa maata, ei siis tule niin kylmä varpaille. Kakkaaminen tuottaa suuria vaikeuksia, ensinnäkin kun ei pääse ojaan penkkojen yli kun upottaa niin kovasti ja tiellehän ei voi sotkea. Ja sitten kun pitäisi vielä pystyä olemaan paikallaan se kymmenen sekuntia, kaikki jalat maassa, johan siinä varpaat paleltuu ihan kympillä!

Huomasin tuossa Armin kynsiä leikatessani että Armihan on kasvattanut oikein kunnon varvaskarvat =) Katsokaas vaikka:

Polkuanturat melkein katoaa tuonne tursuaviin karvoihin. Kesällä noita karvoja ei edes huomaa, niin lyhyitä ovat silloin. Ei varmaan  mene kauaa kun noihin karvoihin alkaa tarttua lumipaakkuja... Viiksi- ja leukakarvoihin muutes tarttuu jo! On se vaan kummaa tuo kesän ja talven vaihtelu koirassa; Armillahan on siis todistettavasti kesämaha ja talvimaha, ja nyt sitten löytyy myös kesävarpaat ja talvivarpaat...

Ollaan muutes Armin kanssa tosi otettuja; saatiin kutsu ulkomuototuomareiden koulutukseen. Meistä kummastakaan ei, luojan kiitos, ole tulossa tuomaria vaan Armipa lähteekin sinne opetushommiin kouluttamaan tulevia tuomareita... Kutsu kävi 'rotunsa erinomaiselle edustajalle'. Aikamoinen kunnia! Kertoilen asiasta varmasti lisää sitten kun ollaan ko. tapahtumassa käyty näytillä.

Käykäähän katsomassa Pihapolulla ne uudet galleriat ja osallistukaatten tähän arvontaan, sormet jo syyhyävät tuolla lankakopan uumenissa...

Palataan taas!

Voi voi tätä viikonloppua... Jos Armin astutus olisi tuottanut tulosta silloin pari kuukautta sitten, olisi tänä viikonloppuna ollut meillä laskettuaika, ja toivottavasti paljon pieniä tuhisijoita tuolla vierashuoneessa... No, näin ei nyt sitten kuienkaan käynyt. Onneksi Armilla ei kuitenkaan ole mitään valesynnytyksen oireita. Töissä yksi asiakas nimittäin puhui kerran että hänen tyhjäksi jäänyt narttunsa alkoi muka-synnyttää laskettuna-aikana, ja oli todella surkeana. Armi vaan petailee hieman tavallista rankemmin ja on ulkona ylivilli, sisällä taas aika masentunut. Kaikenkaikkiaan Armi on vähän debis (niinkuin mammakin...).

Tänään kuitenkin yritettiin taltuttaa masennusta kunnon lenkillä. Pitkästä aikaa lähdettiin Armin kanssa pois tienreunus-lenkiltä, mentiin radalle ja metsään juoksemaan.

Ulkona oli ihana ilma, muutama aste pakkasta, ei kovinkaan tuulista eikä sateistakaan.

En ole ihan varma että saako tuossa radalla mitenkä kävellä näin talvisin, siihen on vedetty hiihtolatu... No, me kuienkin kuljettiin siinä ihan omalla luvalla... =) Eikä nuo vastaantulevat hiihtäjätkään pahoillaan Armista olleet. Armi oli kylläkin aika kuriton. Ei meinannut antaa kiinni, vaan hiippaili hiihtäjien perään, tai siis ryntäsi täysillä, ja olisi mieluusti napannut suksisauvoja, mitäs siinä niin houkuttelevasti heiluvat nenän edessä...

Kuopia ja ruopia ja potkuttaa piti oikein kovasti!

Keppileikit on edelleen suuressa suosiossa. Löytyi sentään tuolta lumen keskeltä muutaman kepukka että saatiin Armiin vaihtia oikein kunnolla.

Pukukaan ei meinannut pysyä päällä syvässä umpihangessa.

Tai siis ei pysynytkään, muutaman kerran jousuin kahlata Armin jalanjäljissä upoksiin pukua hakemaan. Vähän pukua pudisteltiin ja takasin päälle vaan (odottamaan seuraavaa putoamista...). Armin puku on saanut kovasti huomiota osakseen. Pieni poika kysyi eilen äidiltään että "Miks tolla on mekko??!" ja tänään eräs mummo tokaisi että olette vissiin yhdessä käyneet shoppailemassa, kun niin samanvärissä liikutte... (mullakin on vaaleanpunainen toppatakki (ja mustat housut))...

Siitä onkin toooooosi pitkä aika kun olen Armin kanssa viimeksi käynyt hihnatta lenkillä. Varmaan joskus viime syksynä, ennen juoksuja siis. Sitten kun luulin Armin olevan tiineenä, en paljon irti sitä uskaltanut päästää. Nyt ihan viimeaikoina muutaman kerran on ollut pikkuisen irti naapurin villakoirien kanssa tuossa pihalla, ja Inkun ja Bertan kanssa ovat myös päässeet juoksemaan pihatietä. Ihan selvästi kuuliaisuus on täysin hukassa. Täytyisi taas alkaa harjoittaa tuota arkitottelevaisuutta, ja irtioloa, ennen kuin menee koko koira ihan hunningolle... Viimeistään keväällä sitten kun päästään kunnolla metsään ihan ajan kanssa.

Keppiä heiluttamalla Armi kyllä tulee paikalle kuin salamana

Tosin tämä ei ehkä ole se kaunein tapa pyytää keppiä lentoon... Kun tuosta hieman rauhoittuu, saattaa sen saadakin...

Kas näin, nyt on kaikki hyvin... ...ja puunsilppua pitkin latua... ...ja hiihtäjät kiittää... =)

Viikonloppu siis vierähti erilaisissa merkeissä; Prahassa. Tuo Prahan matka oli työpaikan palkintomatka myyntikilpailussa. Pääsimme tutustumaan erään ruokamerkin tuotantoprosessiin Vafon tehtaalla. Tuo tehdaskäynti oli lähinnä sivuseikka, pikainen pyörähdys perjantaina, loput viikonlopusta tutustuttiin Prahaan, vanhaankaupunkiin, historiaan, kirkkoihin, linnoihin, kahviloihin ja kauppoihin... =) Paikalliset tehtaan työntekijät (varmaankin markkinointijohtoa tms.) olivat oppainamme koko viikonlopun. He tutustuttivat meidät mm. paikalliseen ruokakulttuuriin, ja tietysti eläinkauppoihin... =) Ihania nuoria ihmisiä!

Kaupunki oli tosi kaunis. Jos joku paikka voi hurmata ihmisen tällaisessa säässä (-5c ja kokoajan lumisadetta) niin miten upea se mahtaakaan olla keväällä ja kesällä... Joka paikka oli täynnä lunta, kaupungilla kahlattiin 10cm loskassa mukulakivillä, lumitöitä tehtiin lapioilla jalkakäytäviltä ajoteille (joita ei aurattu)... Ihmiset oliviat haltioissaan lumesta, ja samoin koirat.

Koirakulttuuri Prahassa on aivan toisenlainen kuin Suomessa. Kaikki koirat kulkivat vapaana joka paikassa. Omistajilla oli hihnat kyllä mukana, mutta ei koiria kytkettyinä. Ja koirat osasivat olla vapaana. Kävelivät rauhassa omistajiensa lähettyvillä (n. flexin-mitan päässä), eivät kiinnittäneet huomiota muihin koiriin tai ihmisiin, eivät juosseet autojen alle tai lintujen perään. Puistoissa koirat kirmailivat kaikessa rauhassa keskenään, leikkivät ja peuhasivat lumessa. Ja koiria oli paljon.

Ajatuksena oli tuoda Armille tuliaisiksi joku tosi upea bling-bling -panta, mutta toisin kävi. Paikalliset eläinkaupat olivat keskittyneet lähinnä ruokaan, ja ihan perustarvikkeisiin. Muutamia tavallisia pantoja ja leluja, hieman herkkuja. Lelu sieltä kuitenkin lähti Armille tuliaiseksi.

Suuren suosion on saanut tuo lelu =)

Olen tässä jo alustavasti alkanut jutella vanhemmilleni, kun mulla olis ens kesänä kolmekymppiset, että miten olisi lahjaksi vaikkapa pitkä viikonloppu Prahassa... =)

Ensi kerralla taas enemmän Armin kuulumisia!

Voi missä paukkupakkasissa onkaan tämä vuosi alkanut! Ja luntakin piisaa ihan riittävästi... Takapihalle on kasautunut oikein keko, siihen samaan kohtaan aina lunta heitetty. Armikin kävi tutustumassa lumihankeen.

"Tää toivois ens jouluna lahjaksi ainakin vähän pitemmät jalat..."

Kiusattiin Armia, heitettiin tennispalloa kaikkein syvimpään kohtaan... =) Armi haki palloa, kaivoi, tuhisi ja pärski, polki lunta ja löysi pallon joka kerta!

Tästä kuvasta muuten näkee, että Armi on hieman laihtunut. En ole mitenkään tietoisesti sitä dieetillä pitänyt, vaan olen punninnut kaikki ruoka-annokset ettei tule vahingossa annettua liikaa. Nyt on Armi mielestäni aika lailla ihannekoossa. Puntaria meillä ei ole, mutta ainakin näin ulkoisesti näyttää hyvälle.

Jottei niin kovasti palelisi tuolla pakkasessa, täytyy olla lämpimästi päällä.

Tein Armille uuden jumpperin ja siitä tuli aivan ihana! Tosi paksu, muttei kuitenkaan kankea. Paras mitä olen tehnyt tähän mennessä. Tein tuon rinnan kohdan nyt hieman eri tavalla kuin aiemmin.

Ja hihatkin tein etujalkoihin. Vanhassa puserossa oli vähän liian suuret (venähtäneet) kainaloaukot, ja niistä tuppasi lunta sisälle. Nyt ei pääse lunta rinnuksiin!

Pusero on hieman pitkä takaa, ihan tarkoituksella. Hännän kohdalla on lovi, hännän saa siis pystyyn ja heilumaan... =) Kunhan tuo vaate tuosta vähän muotoutuu, en usko että se tuollalailla takaa lepattaa, vaan laskeutuu nätisti kankkuja suojaamaan...

(ethän Bertta ole kovasti kateellinen...?)

Itse lähden tästä muutamaksi päiväksi hieman lämpimämpään ilmastoon, Prahaan. No eihän sielläkään mikään lämmin ole, mutta ei nyt ihan näin kylmää kuitenkaan. Tämä matka tulikin aivan yllättäin; meillä oli töissä koko syksyn kestänyt myyntikilpailu eräästä koiranruuasta, ja satuin niiden kuuden onnellisen joukkoon jotka matkalle pääsevät. Olin unohtanut koko kilpailun, enkä mielestäni ole mitenkään tavallista kummemmin panostanut ko. ruokamerkin myyntiin, mutta ilmeisesti kuitenkin sitä olen kovasti myynyt...

Reissussa siis perjantaista sunnuntaihin, Petteri saa toimia yksinhuoltajaisänä sillä aikaa Armille ja kissoille... =)

Tai siis vuoden kamalimmat 12 tuntia, ainakin koiran ja koiran omistajan kannalta.

Armi pelkäsi uutta vuotta tosi paljon. Elämänsä ekana uutena vuotena ei silloin vielä pikkuinen pentu ollut millänsäkään, viime vuonna vähän aristeli isoimpia paukkuja ja valonvälähdyksiä. Tänä vuonna kammoksui oikein toden teolla.

Meilläpäin innokkaimmat vekarat alkoi paukuttelun heti kun alkoi hämärtää, tuossa 4 maissa siis. Muutamaa jysäystä Armi kuunteli tarkkaavaisesti tuhahdellen, sitten kun alkoi paukkua ja vilkkua oikein kunnolla neiti meni ensin tietokonepöydän alle piiloon, ja sieltä häntä koipien välissä luikki hetken päästä sängyn alle (jonne ei oikeastaan edes mahdu...). Siellä perimmäisessä nurkassa pieni reppana-raukka kärsi kokovartalovapinasta ja läähätti kovasti. Ei tullut syömäänkään, just ja just uskalsi tulla Petteriä vastaan kun tämä tuli töistä 6 jälkeen...

Illalla kuitenkin mentiin Helille, siellä paukut ja väläykset tuntuivat vähemmän. Tosin matka ulko-ovelta autolle (10 metriä) oli Armille aika tuskien taival, samoin automatka. Luulen kuitenkin että Inkun ja Bertan (ja siskonpoikien??) läsnäolo rauhoitti sitä, häntäkin heilui jo hetken päästä.

En olisi osannut odottaa että Armi reagoi noin voimakkaasti. Luulisi sitä että iän myötä tottuu, meillä näyttäisi menevän toisin päin. Ja saattaahan olla että Armilla on vielä jotain hormaonaalisia juttuja tuosta astutuksesta ja valeraskaudesta... Millaistahan meillä on kahden viikon päästä, kun olisi se pentujen 'laskettu aika', ja nyt ei sitten mitään synnykään... Kauhulla ja säälillä odotan sitäkin...

Sattuiko kukaan katsomaan sunnuntaina Pohjoismaiden Voittaja -ohjelmaa Urheilukanavalta?

Itse muistin just ja just ajoissa kääntää kanavaa ja painaa nauhoitusnappia...

Kakkosryhmän koirista pätkässä esiteltiin mm. pari tanskandoggia, snautseri ja pihakoira... Olin ihan varma ettei meitä näy siinä lähetyksessä, niin pieni oli valinta koko suuren roturyhmän joukosta. Mutta kas kummaa, Armista oli aika pitkä pätkä, oikeastaan koko meidän sisääntulo!

Armi näytti niin hassulle... =) Ja kovasti väsyneeltä... Siinä vieressähän tuo lönkötteli korvat luimussa, ei ollenkaan sellaisella asenteella kuin yleensä näyttelyssä, vaan aika vaatimatonta oli meno. Mutta kyllä se vaan niin on että telkkari lihottaa, koiraakin... =)

No mutta olihan se hienoa kuitenkin . Saakohan tuolta digiboxilta mitenkään siirrettyä kuvaa tietokoneelle, vaikkapa yuotubeen tai jonnekin, olisi kiva laittaa tännekin esille kyseinen pätkä.

Meillä toipuminen täällä jatkuu. Tänään käytiin jo vähän lenkilläkin ja hyvin sujui sellainen reilu puoli tuntinen. Olen tässä miettinyt että onkohan Armissa hieman draama-kuningattaren vikaa... Ei ole ollut oikeastaan ollenkaan kipeä tuo jalka, paitsi tietyissä tilanteissa... silloin kun pitäisi ottaa lääkettä, kun tulee muita koiria vastaan... eli silloin kun on hyötyä näyttää kipeälle...

Lenkillä muille koirille rähjääminen on jäänyt kokonaan pois. Ei kai arvaa enää niin ärhennellä, sieltähän voi tulla vaikka turpiin... Maire oli eka koira ikinä, joka pisti Armille kunnolla hanttiin. Ja kun Armi on muutenkin tuollainen pikku domina, taisi olla sille aika järkytys. Luulen että tuo tappelu sattuikin enemmän Armin itsetunnolle kuin jalkaan... =)

Eilen oltiin Armin kanssa Inkulla ja Bertalla kylässä. Voi miten pienet pojat olivat suloisia! Armi oli kyllä asiasta kovasti eri mieltä. Pelokkaan oloisena kurkisti pari kertaa pentulaatikkoon ja nuuskaisi muutamaa pentua ohimennen. Ei raasu uskaltanut edes syliini tulla kun istuin pentulaatikon vieressä. Kaikkein kamalinta oli ylittää lattia kapeasta kohdasta johon pennut oli nostettu jaloittalemaan. Armi nosteli koipiaan ja varoi törmäilemästä noihin kummajaisiin. Koville otti myös ykköspaikan menetys. Armi ei ollutkaan kaiken huomion keskipisteenä niinkuin yleensä...

No, täytyy vaan toivoa että tuo kammo on ohimenevää, mitähän siitä mahtaa tulla jos mamma ensi kesänä pelkää omia pentujaan... ei kai tuollaista voi käydä, eiköhän se luonto mamman siihenkin valmistele.

Alustavia tiedusteluja olen ensi kesän sussutteluista jo tehnyt. Yksi lupaava uros olisi katsottuna, täytyy vielä käydä neuvotteluja omistajien kanssa. Uroksella on jo jälkeläisiä, se mukavasti menestynyt näyttelyissä, ja livenäkin olen muutaman kerran tämän komean pojan nähnyt. Mutta ei siitä vielä sen enempää... =)

Ei postausta ilman kuvaa...

Kuka olikaan se meidän perheen pomo...

... Armi-Domina...

Kinkkupäivystys ja lääkäripäivystys eivät liity toisiinsa mitenkään. Muuta kun että kuuluvat meidän jouluun.

Aloitetaan ikävämmästä, eli tuosta lääkäristä. Eilen oltiin Armin kanssa mummolassa kun paikalle tuli serkkuni perheineen; vaimon, lapsien ja koiran kanssa siis. Olen pitkään miettinyt että voi kun osuttaisiin mummolaan yhtä aikaa ja Armi saisi leikkiä borderterrieri Mairen kanssa. Koirat eivät kuitenkaan olleet samaa mieltä leikkimisestä, saman tien kun tapasivat, lumessa alkoi mahdoton mylläkkä; ärinää, purinaa, kieppumista ja hammasta vilahteli. Kamala räpätys piti lopulta erottaa lapion avulla.

Kotimatkalla huomasin että Armilla on pieni veripisara etujalassa. Se ei kuitenkaan aristanut kosketusta ja käveli ihan kunnolla. Pari tuntia levättyään Armi hyppäsi alas sängyltä ja vinkaisi. Jalka oli ihan turvoksissa ranteesta nivelen kohdalta ja koira kinkkasi kolmella jalalla. Armi ei antanut koskea jalkaan eikä varannut sille ollenkaan painoa.

Soitin päivystävälle eläinlääkärille ja sain ajan heti. Käytiin näyttämässä jalkaa ja saatiin siihen antibiootit ja kipulääkettä. Lääkäri sanoi että toisen koiran purema on yksi kipeimmistä tapaturmista ja kipu alkaakin vasta parin tunnin päästä tapahtumasta. Ihan niinkuin kävikin. Ohjeeksi saatiin pakolliset pikkulenkit ulkona ja maanantaina kuvauksiin jos parantumista ei ole yhtään tapahtunut.

Nyt Armi voi kyllä jo paremmin. Olen antanut sille ainoastaan sitä antibioottia, kipulääkettä tulee antaa tarpeen mukaan, ja mielestäni Armi ei ole sitä tarvinnut. Kävelee lähes normaalisti, välillä ihan vähän varoo jalkaa. Turvotuskin on laskenut melkein kokonaan. Nuo nivelvammat saattaa olla kuitenkin salakavalia, täytyy tarkasti seurailla ettei jalka turpoa uudestaan ja että askellus palaa pian täysin normaaliksi.

Muisteltiin just Petterin kanssa että ei muuten ole eka kerta kun joulupäivänä etsitään päivystävää eläinlääkäriä... Armin ekana jouluna (2 vuotta sitten)  täytyi myös soitella lääkäriin. Petteriltä lähti fleksi lapasesta ja Armi karkasi pysäköidyn auton alle ja sai kai fleksistä päähänsä. Tästä täräyksestä johtuen vilkkuluomi pullahti ulos silmän sisäkulmasta, mutta se saatiin lääkärin konsultaatiolla takaisin paikalleen...

Täytyy vissiin ensijouluksi varata päivystävän lääkärin numero puhelimen pikavalintaan...

Lukuunottamatta tuota ikävää välikohtausta Mairen kanssa, meidän joulu sujui ihan mukavasti. Armilla joulun odotus alkoi jo 23 päivänä kinkunpaistamisella ja vahtaamisella. Paistetiin kinkku päivällä ja voi mikä tuoksu siitä pienen koiran nenuun kävikään. Illalla en voinut laittaa uunikuumaa kinkkua jääkaappiin vaan vein sen vierashuoneeseen jäähtymään. Se ei sopinut Armille ollenkaan. Yhdestätoista kahteen asti yöllä koira istui oven edessä ja piipitti, vinkui, inisi ja kitisi. Välillä nukahti pariksi hetkeksi, säpsähti hereille ja muisti mitä olikaan tekemässä. Kahden jälkeen oli pakko viedä kinkku jääkaappiin että saatiin edes jonkun verran nukutuksi...

Joulu vietettiin perinteen mukaan lapsuudenkodissani ja siellä kinkun vahtiminen jatkui

Koska kinkun vahtiminen on tarkkaa, haastavaa ja rankkaa puuhaa, laitettiin Armille sitä varten oikein kunnon paikka,

tästä jakkaralta on hyvä vartioida aarretta

Kyllähän sitä ehti välillä vähän vapaatakin pitää tuosta vaativasta hommasta, että pääsi poseeraamaan joulukuusen ja tontun kanssa

Meillä ei ole kotona mitään joulujärjestelyjä, vaan kaikki tohina tapahtuu Keltissä. Kuusta en ole uskaltanut tuoda sisään ihan kissojen takia. En halua että meillä todistetaan samaa katastrofia kuin siskoni kotona eräänä jouluna... Joulukuusi oli töistä tullessa eteissä vastassa kun kaksi kissaa oli saanut hepulin sillä aikaa...

Armi oli kaiketi ollut kovasti kilttinä tänäkin vuonna, lahjoja nimittäin tuli taas =)

Taitavasti Armi läysi omat pakettinsa muiden joukosta

Ja mitäs sieltä paljastuukaan...

...uusi posso vanhan hajonneen tilalle...

...ja ihanaa herkkua... ...kokonainen sonnin suti!

Kylläpä onkin iso... ...ihan Armin kokoinen...

Ja ihan kokonainen! Tähän asti olen Armille antanut vain niitä kymmensenttisiä sutipätkiä... mutta näin joulun kunniaksi ajattelin antaa sille koko sutikan. Ja kyllä oli aika rehvakasta menoa tuon ällötyksen kanssa... =) Ja aina välillä kun vähän malttoi, niin posso sai aikamoista kyytiä. Kyllä sitä on röhkötettykin... =)

Tää on niin NAM!!

Lisäksi Armi sai vielä sellaisen ihanan ison punotun fleeceköyden jonka toisessa päässä on pallo ja toisessa päässä lenkki, sillä on varmasti hyvä vetää kilpaa ja retuuttaa oikein kunnolla. Tämä lelu on jäi jouluna kuvaamatta kokonaan, ja nyt se on väliaikaisesti piilossa, ettei menisi liian rajuiksi leikit tuon toipilaan jalan kanssa. Kunhan Armi vähän kuntoutuu niin eikähän sekin sitten esille kaiveta, ja kaikille esitellä...

Tänään Armi on lähinnä loikoillut sohvalla ja parannellut kinttuansa.

Kuten kuvasta näkyy, molemmat jalat taipuu hyvin. Suoristuvat myös yhtä mallikkaasti. Kipeä jalka on oikeanpuoleinen. Turvotus jää juuri tuonne kuonon taakse. Jotain hyvää tai muuten mielenkiintoista on varmaankin juuri pudonnut lattialle ja nyt Armi miettii että jaksaisiko hypätä perään...

...ja näyttää taas ihan koiranpennulle...

Olipas tosiaan kova kolaus tuo Armin vauvattomuus... Pikkuhiljaa täällä siitä selvitään ja toivutaan. Oikeastaan enemmän minua harmittaa kaikkien pentujen kyselijöiden puolesta. Onneksi ainakin osa on saamassa pennun Armin kasvattajalta Villiniityn kennelistä.

Pentuasioissa on nyt sitten aika suunnata katseet kauas tulevaan; ensikesälle odotan Armille seuraavia juoksuja. Mietin koko viikonlopun pääni puhki mitä tekisin; yritettäisiinkö vielä Aapon ja Reetan kanssa uudestaan, vai vaihtaisinko urosta. Lopulta tulin siihen tulokseen että yritän kevääseen mennessä löytää sopivan uroksen jolla on jo jälkeläisiä. Silloin olisi varmempaa saada vauvoja, kun on varmaa näyttöä että ainakin toinen osapuolista on siihen kykeneväinen.

Pahimmat pelkoni koskevatkin juuri sitä jos Armi onkin hedelmätön. Oikeasti ei varmaan kannattaisi miettiä vielä tuollaista, mutta kyllä se vaan väkisinkin mieleen aina välillä juolahtaa kummittelemaan. No, aika näyttää...

Meillä jatkuu arki pakkasen paukkuessa. Tai no tänään on ollut hieman lauhempaa (n. -10c) mutta vastapainoksi ulkona puhaltaa aika kova tuuli ja luntakin myrskyää. Lämmönnousun kyllä huomasi aamulla ihan selvästi; ei nipistellyt poskia ja sormia, eikä Armikaan tanssahdellut niin paljoa lenkillä. Tanssimiseksi sitä sen menoa kai voi parhaiten kutsua... Varpaita kun palelee niin pitää pomppia milloin kahdella, milloin kolmella jalalla, pyllyä pitää pyörittää niin mahdottomasti ja riekkua hihnassa kuin heikkopäinen... Mietin jo tuossa muutaman kerran josko kutoisin Armille töppöset. Toteutus vaan hiukan ontuu, miten saisin pysymään ne jalassa Armin vauhdissa... No onneksi nyt kuitenkin helpottaa vähän tuo sää.

Kotona kaikkein lämpimin paikka löytyy patterin päältä...

...ja viltin alta

Kiitos kaikille viesteistä (blogiin, facebookiin, puhelimeen, sähköpostiin...)! Kiitos onnitteluista ja osanotoista! Kaikkien teidän 'mukana olo' auttaa jaksamaan  Kun aloittelin tätä Armin blogia päätin että kirjoitan tänne kaiken, niin hyvät kuin huonotkin uutiset rehellisesti, avoimesti ja estottomasti. Muutaman kerran olen saanut kommenttia 'Täytyykö / kannattaako sun kertoa ihan kaikki...' Minä haluan kertoa kaiken!

Eläinlääkärissä ei tänään mennyt ihan odotusten mukaisesti. Tulos oli tyly, ei vauvoja. Tyhjä on masu. Kysyin heti kauhuissani että oliko viikonlopun näyttelyillä osuutta asiaan. Ei kuulemma ole. Jos olisivat menneet siellä jostain syystä kesken, olisivat joko tulleet ulos, tai jos olisivat alkaneet imeytyä, niin se kyllä näkyisi ultrassa.

Armilla onkin sitten ollut tavallista rankemmat valeraskauden oireet. Ja onhan se niinkin että itse olen nähnyt ja aistinut kaikenlaista muka tiineyteen viittaavaa.

Pettymys on suuri. Minulla ja varmasti kaikilla pennun kyselijöilläkin. Kaikki uroksen kyselijät, ottakaa yhteyttä Armin kasvattajaan Villiniityn kenneliin, siellä on vielä urospentuja vapaana Armin täyssiskolla, ihanalla Bertalla. Uroskin on aivan mahtava pihakoira-miekkonen Örri.

Koitan tässä nyt koota itseni, ja alkaa miettiä ihan normaalia koiranomistajan arkea ja elämää. Jospa sitten seuraavista juoksuista olisi parempi tuuri.

Palataanpas sitten vielä Voittajien tunnelmaan valokuvien kera...

Lauantaina kilpailu oli tosi kovaa narttujen kesken ja tuomari juoksutti meitä ympyrässä kerran jos toisenkin... Se oli niin hermoja raastavan jännittävää että meinasi kyllä henki loppua.

Tässä ollaan vielä Armin kanssa jonon ensimmäisenä, lopputuloksena oli kuitenkin toinen sija, tuo Armin perässä tuleva tyttönen nostettiin lopulta ykköseksi

Kuva Anna-Karin Svenn

Näin hienosti Armi poseerasi

Kuva Emmi Keränen

Pitäisi vielä koittaa opettaa Armia seisomaan pää suorassa. Olen katsellut näitä meidän näyttelykuvia, ja ihan järjestään joka kuvassa Armi katsoo minua. Yritänkin siis jatkossa hivuttautua Armin eteen seisomaan, jospa silloin asentokin olisi suorempi.

Lauantaina meillä oli koossa tosi komea Villiniityn porukka, joten päästiin myös kasvattajaryhmään. Siellä osanottajina oli velipoika Arttu ja pikkuiset sisarukset Perttu ja Diiva. Kasvattajavoitto meni kuitenkin Yacatikselle, mutta kyllä sieltä silti kunniapalkinto irtosi Villiniittyynkin. Onnea Heli!

Oli  niin mukavaa kun oli paljon tuttuja ja mukavia ihmisiä ympärillä kannustamassa. Kyllä olet Heli osannut valita ihania ihmisiä kasvateillesi. Kiitos seurasta Anna, Minna, ja Minna ja Liisa. Ja tietysti kaikki muutkin, Emmi ja Henna, Kimmo ja Maria, Carita ja kaikki! Ja Heli!

Sunnuntaina lähdettiin Armin  kanssa näyttelyyn, mutta ihan kaksistaan. Sain kyllä seuraa sielläkin; Mariasta lapsineen, Kimmo ja Maria, Emmi ja Henna, Lotta, Terhi... On se vaan niin mukavaa kun näin pienessä yhteisössä on niin hyvä yhteishenki!

Sunnuntain tuomari jännitti aika paljon, katsoin urosten aikana että tuomari arvostelee koiran kokonaan pöydällä, liikkeitä lukuunottamatta tietenkin. Mieleen tuli heti Heinolan näyttely (heti seuraavana päivänä Kouvolan jälkeen), kun sielläkin tuomari arvosteli koiran pöydällä, ja Armi oli tosi väsynyt ja epävarma. Ajattelin että nyt ei kyllä meille hyvä heilu. Armi kuitenkin oli pöydällä tosi hienosti! Antoi tutkia ja tarkastella, eikä ollenkaan väistellyt tuomaria. Liikkuminen oli sen sijaan hieman väsynyttä.

Emmin ottamassa kuvassa näkyykin kovasti väsähtänyt pikku-koiranen

Ja taas samanlainen kuva Armin poseerauksesta, tämä sunnuntailta

Kuva Anna-Karin Svenn

Kaikesta huolimatta sunnuntaina oli meidän päivä. Olin jo matkalla tuskaillut, että Armi on isoissa ja tärkeissä näyttelyissä ikuinen kakkonen. Viime vuonna Voittajassa Armi oli melkein Juniori-Voittaja, ollen siis juniori-kakkonen. Ensimmäisillä pihakoirapäivillä sama, juniori-kakkonen. Toisilla pihakoirapäivillä paras narttu -kakkonen. Lauantaina Voittajassa paras narttu -kakkonen... Mutta sunnuntaina onni kääntyi, paras narttu ja vieläpä rotunsa paras. On kyllä ihan uskomatonta miten narttu voi voittaa tälläisissä kisoissa uroksen...

Armi tervehtii pahinta kilpailijaansa, viime vuoden Voittaja-narttua

Kuva Anna-Karin Svenn

Voittaja-näyttelyissä on tiukka kuri. ROP-koiran on tultava ryhmäkehään. Ja piste. Ryhmästä saa olla pois ainoastaan jos koira sairastuu vakavasti. Joten jäätiin sitten Armin kanssa odottelemaan iltaa ja suurta finaalia. Ryhmätuomari tarkasti koirat esiarvostelukehässä ja viimein päästiin itse asiaan. Ensimmäisenä sisään kutsuttiin FCI-ryhmän 1 koirat, sitten kakkosryhmä. Esiarvostelutila oli eristetty isosta kehästä ja seinällä oli iso screeni josta näki ison kehän tapahtumat. Siinä vaiheessa alkoi todella jännittää kun koiria kutsuttiin kehään ja kaikki näkyi... Musiikki pauhasi ja yleisö hurrasi... Täytyypä katsella joulunpyhinä Urheilukanavalta että näkyykö pihakoiria. Lauantaina 26.12. on lähetys Voittajasta ja sunnuntaina 27.12. PM-Voittaja, molemmat 14.30 alkaen. Voi miten hurjaa...

Kyllähän sitä ehdittiin vähän muutakin kuin vain kehässä olla...

Sisarukset Alma ja Armi

Kuva Anna-Karin Svenn

Kotiin tuomisina oli tietysti ruusukkeita, pokaaleja ja palkintoja...

...kaikista hienoin palkinto oli Hurtan ihanan pehmeä nahkahihna, jossa Voittaja-laatta

Yhden asiallisen kuvan sain otettua...

...ennen kuin Armi alkoi tapansa mukaan pelleillä...

...ja iskihän se väsykin...

...lopulta aika totaalinen uuvahdus...

Luulin päässeeni noissa Voittajissa jännityksen huipulle, voiko ihminen tuon enempää enää jännittää...? Kyllä voi. Huomenna mennään sinne ultraan, ja jo nyt jännittää enemmän kuin viikonloppuna yhteensä... Olen varmaan ihan hermorauniona aamulla...

Noista tämän postauksen kuvista näkyy muuten hyvin tuo Armin vatsa, tai siis vatsattomuus... =) Toivottavasti se ei ole pysyvä olotila tuo litteä vatsa, vaan saataisiinpa sinne pian täytettä, pyöreyttä ja pientä liikehdintää... Peukut pystyyn ja tassut ristiin nyt kaikki!

Palataan siis asiaan huomenna!

Niin siinä sitten vaan kävi, että eilinen oli 'harjoitusta' ja tänään Armi vei koko potin! Uskomatonta! Mieletöntä! Mahtavaa!

  Armi on Pohjoismaiden Voittaja!!!  

Arvostelu oli hyvä:

VAL-ERI VAK1 PN1 ROP PMV-09
2,5 är gammal tik. Ganska bra uttryct. Tillräcklig volym i bröstkorg. Goda vinklar. Lite brant kors. Ganska bra päls. Rör sig bra fram lite kort bak. Trevligt temperament.

2,5-vuotias narttu. Hyvä yleisilme. Riittävän tilava rintakehä. Hyvät kulmaukset. Hieman jyrkkä lanne. Hyvä turkki. Liikkuu hyvin edestä, hieman lyhyesti takaa. Miellyttävä luonne.

Ryhmiin jäätiin siis odottelemaan, ja kuten tavallista siellä ei menestystä sen kummemmin tullut. Päästiin kuitenkin juoksemaan siihen siniselle matolle, saapa nähdä näkyykö  telkkarista joulunpyhinä pieni vilaus pihakoiraa...

Palaan asiaan (molempiin Voittajiin) myöhemmin, kunhan saan taas Emmiltä kuvia... =) Ja muutkin saa laittaa kuvia tulemaan jos tuli räpsittyä

Meillä meni Armin kanssa Voittaja-näyttely ihan yli odotusten. Armi sai ERI:n ja oli paras narttu 2! Eka CACIB tuli myöskin, vaikkei sillä oikeasti ole yhtään mitään merkitystä näin pihakoirien kesken... Ihan nättti ruusuke ja pokaali kuitenkin

Tässä arvostelu:

VAL-ERI VAK1 PN2 CACIB
Kaunis sopusuhtainen narttu. Hyvät mittasuhteet. Hyvänmallinen pää. Kaunis kaula. Sopusuhtainen runko. Eritttäin hyvät raajat. Liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös.

Parhaan nartun tittelin ja samalla VSP:n voitti Yacatiksen juniori-narttu Tiipi. ROP- ja Voittaja 2009 -tittelin voitti odotetusti Herne. Herne on kyllä tänä vuonna  ollut ihan voittamaton!

Huomenna kisat jatkuu, tämän päivän kokemuksen perusteella lähdetään siis vielä PM-Voittajaan näytille. Jospa se onkin niin että Armi tänään vielä vähän säästeli, ja huomenna jyrähtää kunnolla... No ei vaiskaan, EH:ta lähdettiin tänään hakemaan, ja samoin huomenna. Kaikki siitä yli on jo ekstraa...

Niin se vaan on taas vierähtänyt yksi viikko eteenpäin.

Ulkoisia merkkejä tiineydestä ei vieläkään ole näkyvissä, mutta henkisesti Armi on NIIIIN raskaana... Armi närppii ruokaansa, nyrpistelee nenäänsä Neullekin ja jopa broilerin siivet maistuu heikosti. Possunkorva on lojunut kolme päivää koskemattomana matolla... Lenkille lähtö on vähän innotonta, muiden koirien kanssa seurustelu aika ärhäkkää. Tutuimmat juuri ja juuri voi hyväksyä ilman irokeesia ja räksyttämättä. Ja kotona sylittely jatkuu . Joka päivä ajattelen että tästä sylivauvemmaksi ei voi enää tulla, silti Armi pääsee aina yllättämään meidät...

Armilla on ollut tänäänkin päivällä pientä pahoinvointia. Koira joka on oksentanut 2 ja puoli -vuotisen elämänsä aikana muutaman kerran on tänään päästellyt oikein kunnolla. Nytkin tuossa röyhtäilee ja nuoleskelee suupieliään pahoinvoivan oloisena. Löysin Eläinlääkäri.fi:stä koiran tiineyskalenterin ja siellä sanotaan tiineysajasta 2-3vk näin:

"Tiineys 2-3 viikkoa: Emokoiralla voi olla aamupahoinvointia eli koira voi kieltäytyä syömästä ja käytös voi muuttua apeammaksi. Tästä ei kuitenkaan tarvitse olla huolissaan, eikä koiralle tarvitse tuputtaa ruokaa. Koira rupeaa kyllä ajan kanssa syömään paremmin. Jos silti huolestuttaa, voitte tarvittaessa mitata kuumemittarilla koiran lämmön. Koiralla on lämpöä vasta kun kuumemittari näyttää yli 39°C."

Täytyy varmaan pikku hiljaa alkaa tehdä jotain hankintoja Armille, meillä ei esim. ole vielä tuota kuumemittaria. Ja kai sitä täytyisi opetella käyttämäänkin, ja alkaa totuttaa Armia kuumeen mittailuun. Pentulaatikko on suunnitteilla vanhasta melamiinisesta vaatekaapista... Pentuaitaa ostin jo kesällä Puutarha-Prismasta, siis ihan tavallista muovitettua kompostiaitaa. Se on kaikista halvinta, ja ajaa asian oikein hyvin. Töistä olen jo varannut Royalin Starteria ja emonmaidonvastiketta, samoin Ventapadia aluseksi, muutamia leluja ja luitakin on jo kotiin kantautunut... Pikkuhiljaa tässä alkaa tarvikkeita keräytyä =) Sitten ultran jälkeen alan tehdä noita hankintoja oikeasti.

Tänään on siis Armilla tiineyden 23. päivä, jolloin tapahtuu kaikenlaista erikoistumista. Kirjan kuvan mukaan alkio ei vielä näytä paljoakaan kalanpoikasta kummemmalle...

Muutamia kuvia otin Armista, että on sitten helpompi seurata, että miten se masu lähtee kasvamaan.

Ihan litteä sixpack-vatsa Armilla vielä on

Alemmassa kuvassa näyttäisi että vatsalinja ei ole ihan niin nouseva kuin normaalisti, mutta saattaa olla myös että asento on hieman huono (näyttäisi olevan jotenkin liikaa raajat rungon alla...) Havaittavissa saattaa olla myös pientä nisien kasvua ja punettumista, ja mahanalusnahan löysyyttä... tai sitten se on taas näitä mun omia kuvitelmia... Mahan silittelystä Armi nauttii, iltaisin retkottaa selällään kyljessä kiinni ihan rentona, me Petterin kanssa silitellään masua ja kysellään kovasti että 'Tuleeko vauvoja?' Joka ilta samat rituaalit.

Koska noita ulkoisia merkkejä ei ole oikeastaan ollenkaan, olen päättänyt että lähdetään nyt sitten kuitenkin Voittajiin. Ja koska se ultra on vasta ensi viikolla, niin ihan varmaahan tuo tiineys ei edes vielä ole. Armi kuitenkin viihtyy näyttelyssä ja olisi sääli missata noin hienot tapahtumat. Jos lauantai kuitenkin osoittautuu ihan katastrofaaliseksi niin sitten täytyy sunnuntaina jättää menemättä... Mutta näin alustavasti, Nähdään Voittajissa, tulkaahan tervehtimään!

Torstaina 3.12 sain suuren kunnian olla mukana synnytyksessä, kun Armin sisko Bertta saattoi maailmaan 5 pientä pihakoiraprinssiä.

Jotenkin on niin mukavaa kun Bertta on muutaman kuukauden Armia edellä näissä vauvanteko-jutuissa, olen saanut ensiarvoisen tärkeää opastusta juuri parhaaseen mahdolliseen aikaan. Alkaen astutuksesta ja kantoajasta, aina synnytykseen ja pennunhoitoon saakka.

Bertan synnytys oli rauhallinen. Olin jotenkin luullut tätä tapahtumaa paljon dramaattisemmaksi... :) paljon verta ja roiskeita ja ähellystä ja kiljuntaa. Mutta ihan rauhallista odottelua se lähinnä olikin. Täytyy toivoa että Armilla sujuisi yhtä hienosti. Itseltäni lähti (ainakin väliaikaisesti) pois se suurin pelko ja jännitys, nyt kun suunnilleen tiedän mitä se on.

Bertan vauvat on niin suloisia

Kuva Heli Rajamäki