Armin ja Kertun blogi on muuttanut, uusia juttuja pääset lukemaan tästä
Pihakoira-arkea Armin ja Kertun kanssa
ja osoite on www.armijakerttu.blogspot.com
lauantai, 28. heinäkuu 2012
Olemme muuttaneet
sunnuntai, 24. kesäkuu 2012
Juhannusviikon rakkaustarina
Meille saapui juhannusviikoksi kauan odotettu vieras; Nybygårds Personliga Per "CAPU"
Koirilla oli muutama päivä aikaa tutustua ja kosiskella toisiaan kunnolla ennen kuin Armilla alkoi herkkupäivät.
Kukas toi tyyppi oikein on?
Capu on vallan mahtava pihakoiramiekkonen! Tosi herrasmies sekä Armia ja meitä muita kohtaan. Lempeä, pehmeähkö, rauhallinen. Osaa lukea tilanteita tosi hyvin ja toimia sen mukaisesti, ja osaa olla myös tosi hyvin tuon meidän 9kk vauhtihirmun kanssa. Tyyppi on siis ihan cool vaikka se tipautetaan viikoksi vieraaseen ympäristöön, veiraiden ihmisten keskelle, ja ainoa kiva asia sen elämässä viikon ajan on tuo ihanainen tyttökoira. Tai siis toki mekin oltiin sille kivoja; noin mukavalle koiralle on helppoa olla kiva!
Capu tuli meille taas pari päivää "liian aikaisin", ihan niinkuin Rivekin kaksi vuotta sitten. Minusta on ollut ihan mahtavaa kun olen saanut molemmilla kerroilla Armin sussut meille kylään tarvittavaksi ajaksi. Saavat sitten koirat oikeasti tehdä tuttavuutta, kosiskella, liehitellä ja flirttailla, ja oikea aika astumiselle löytyy helpommin. Capu ei yrittänyt juuri ollenkaan liian aikaisin vaikka Armi itseään kovasti tyrkyttikin heti viikon alussa jo. Ja sitten kun aika oli oikea, käytiin asiaan tyynen rauhallisesti ja päämäärätietoisesti. Kyllä ne urokset vaan osaa vaistota että milloin on se hetki. Ja Arminkaan ei siis tarvinut karjahdella tuolle ollenkaan, kun ei ollut koko ajan hanurissa hääräämässä... :)
Nalkissa on ja pysyy, juuri niin kauan kuin on tarvis
Tuon verran annoin koirille apua; pidin Armia pikkaisen paikallaan kun se meinasi välillä vähän riuhtaista itseään irti. Ei mitenkään pahasti, ja olisi varmaankin pysynyt tuossa ihan ihan itsestäänkin, mutta varmuuden vuoksi kuitenkin, ettei kumpaakaan sattuisi. Minusta on vieläkin vähän käsittämätöntä että miten nuo koirat taipuu tuolla tavalla, uros ensin laskeutuu selästä nartun viereen ja nostaa sitten jalkansa sen selän yli ja tyypit kääntyy tuolleen pyllyt vastakkain.
Koirat ei juuri esileikkejä harrastele, mutta enpäs ollut muistanutkaan että millaisen riemuhepulin Armi saa aina astumisen jälkeen. Lueskelin äsken noita vanhoja juttuja, ja siellähän se oli, se Armin riemuhepuli =) Koira meni taas kuin pikakelauksella puoli tuntia, ja tällä kertaa sulhanen osallistui hepulointiin vähintään yhtä innokkaasti :)
Jälkileikkejä
Tämä taitaa olla ainut kuva jossa Armi pomottaa, muuten se meni kyllä niin että Armi kieriskeli matolla ja Capu hääräsi siinä ympärillä
Supisupi... ja sit se sano... sipisipi...
Tyypit näyttää niin onnellisille :)
Kun melkein viikon verran noita koirian katselin ja seurailin, tulin siihen tulokseen että kyllä ne vaan on sopusuhtainen pari. Capu on sentin tai peri Armia korkeampi, mutta tietysti leveämpi ja miehekkäämpi. Rakenteeltaan molemmat on hyvin samankaltaisia; tanakoita, hyvät etuosat, mahtavan malliset päät ja lyhyet ja leveät kuonot. Capulla on tosi vankka luusto näin pieneksi koiraksi, eikä Armikaan nyt ihan hentoinen ole. Mahtaa tulla tasalaatuisia pentuja :) Luonteenkin puolesta sopivat hyvin yhteen, tai ennemminkin täydentävät toisiaan, Capu varmasti tasoittaa tuota Armin vilkkautta ja dominanssia. Jos kävisi niin onnellisesti että saataisiin molempien koirien parhaat puolet vaikka edes yhteen pentuun niin siitä tulisi kyllä ihan priima =)
Saanks mä olla vähän väskä, tuumaa Capu viimeisenä aamuna
Nyt sulhanen on siis palautettu ja Kerttu saatu takaisin kotiin. Tuhannet kiitokset Annalle että saatiin Capu lainaan, voit olla ylpeä koirastasi kaikin puolin! Nyt vaan tassut ristiin että saadaan ihania pikkuisia parin kuukauden päästä.
Kerttu tosiaan oli "mummolassa" Inkun ja Bertan luona tämän viikon. Kiitos Helille hoidosta! Kerttu ei ole koskaan ollut erossa sekä minusta että Armista, joten tilanne oli sille aika rankka. Mutta voi sitä pienen koiran onnea kun hain sen kotiin. En kyllä muista että olisin koskaan nähnyt Kerttua yhtä iloisena. Armi oli tietysti täynnä virtaa, mutta Kerttu oli kotiin päästyään ihan úberväsynyt. Se oli jopa niin väsynyt, että karjaisi Armille ihan tosissaan kun Armi koko ajan hääräsi ja härkki siinä ympärillä kun toinen yritti nukkua. Kerttu, joka ei ikinä ole Armille ääntään korottanut. Nyt on kuitenkin taas rauha maassa ja päästään palailemaan tavalliseen arkeen. Luultavasti menen Armin kanssa heinäkuun lopulla ultraan, en luota itseeni vielä sen vertaa että osaisin katsoa onko niitä vauvoja tulossa vai ei. Siihen asti pyritään viettämään ihan normi kesää, uimareissuja lukuunottamatta.
Koirilla oli muutama päivä aikaa tutustua ja kosiskella toisiaan kunnolla ennen kuin Armilla alkoi herkkupäivät.
Kukas toi tyyppi oikein on?
Capu on vallan mahtava pihakoiramiekkonen! Tosi herrasmies sekä Armia ja meitä muita kohtaan. Lempeä, pehmeähkö, rauhallinen. Osaa lukea tilanteita tosi hyvin ja toimia sen mukaisesti, ja osaa olla myös tosi hyvin tuon meidän 9kk vauhtihirmun kanssa. Tyyppi on siis ihan cool vaikka se tipautetaan viikoksi vieraaseen ympäristöön, veiraiden ihmisten keskelle, ja ainoa kiva asia sen elämässä viikon ajan on tuo ihanainen tyttökoira. Tai siis toki mekin oltiin sille kivoja; noin mukavalle koiralle on helppoa olla kiva!
Capu tuli meille taas pari päivää "liian aikaisin", ihan niinkuin Rivekin kaksi vuotta sitten. Minusta on ollut ihan mahtavaa kun olen saanut molemmilla kerroilla Armin sussut meille kylään tarvittavaksi ajaksi. Saavat sitten koirat oikeasti tehdä tuttavuutta, kosiskella, liehitellä ja flirttailla, ja oikea aika astumiselle löytyy helpommin. Capu ei yrittänyt juuri ollenkaan liian aikaisin vaikka Armi itseään kovasti tyrkyttikin heti viikon alussa jo. Ja sitten kun aika oli oikea, käytiin asiaan tyynen rauhallisesti ja päämäärätietoisesti. Kyllä ne urokset vaan osaa vaistota että milloin on se hetki. Ja Arminkaan ei siis tarvinut karjahdella tuolle ollenkaan, kun ei ollut koko ajan hanurissa hääräämässä... :)
Nalkissa on ja pysyy, juuri niin kauan kuin on tarvis
Tuon verran annoin koirille apua; pidin Armia pikkaisen paikallaan kun se meinasi välillä vähän riuhtaista itseään irti. Ei mitenkään pahasti, ja olisi varmaankin pysynyt tuossa ihan ihan itsestäänkin, mutta varmuuden vuoksi kuitenkin, ettei kumpaakaan sattuisi. Minusta on vieläkin vähän käsittämätöntä että miten nuo koirat taipuu tuolla tavalla, uros ensin laskeutuu selästä nartun viereen ja nostaa sitten jalkansa sen selän yli ja tyypit kääntyy tuolleen pyllyt vastakkain.
Koirat ei juuri esileikkejä harrastele, mutta enpäs ollut muistanutkaan että millaisen riemuhepulin Armi saa aina astumisen jälkeen. Lueskelin äsken noita vanhoja juttuja, ja siellähän se oli, se Armin riemuhepuli =) Koira meni taas kuin pikakelauksella puoli tuntia, ja tällä kertaa sulhanen osallistui hepulointiin vähintään yhtä innokkaasti :)
Jälkileikkejä
Tämä taitaa olla ainut kuva jossa Armi pomottaa, muuten se meni kyllä niin että Armi kieriskeli matolla ja Capu hääräsi siinä ympärillä
Supisupi... ja sit se sano... sipisipi...
Tyypit näyttää niin onnellisille :)
Kun melkein viikon verran noita koirian katselin ja seurailin, tulin siihen tulokseen että kyllä ne vaan on sopusuhtainen pari. Capu on sentin tai peri Armia korkeampi, mutta tietysti leveämpi ja miehekkäämpi. Rakenteeltaan molemmat on hyvin samankaltaisia; tanakoita, hyvät etuosat, mahtavan malliset päät ja lyhyet ja leveät kuonot. Capulla on tosi vankka luusto näin pieneksi koiraksi, eikä Armikaan nyt ihan hentoinen ole. Mahtaa tulla tasalaatuisia pentuja :) Luonteenkin puolesta sopivat hyvin yhteen, tai ennemminkin täydentävät toisiaan, Capu varmasti tasoittaa tuota Armin vilkkautta ja dominanssia. Jos kävisi niin onnellisesti että saataisiin molempien koirien parhaat puolet vaikka edes yhteen pentuun niin siitä tulisi kyllä ihan priima =)
Saanks mä olla vähän väskä, tuumaa Capu viimeisenä aamuna
Nyt sulhanen on siis palautettu ja Kerttu saatu takaisin kotiin. Tuhannet kiitokset Annalle että saatiin Capu lainaan, voit olla ylpeä koirastasi kaikin puolin! Nyt vaan tassut ristiin että saadaan ihania pikkuisia parin kuukauden päästä.
Kerttu tosiaan oli "mummolassa" Inkun ja Bertan luona tämän viikon. Kiitos Helille hoidosta! Kerttu ei ole koskaan ollut erossa sekä minusta että Armista, joten tilanne oli sille aika rankka. Mutta voi sitä pienen koiran onnea kun hain sen kotiin. En kyllä muista että olisin koskaan nähnyt Kerttua yhtä iloisena. Armi oli tietysti täynnä virtaa, mutta Kerttu oli kotiin päästyään ihan úberväsynyt. Se oli jopa niin väsynyt, että karjaisi Armille ihan tosissaan kun Armi koko ajan hääräsi ja härkki siinä ympärillä kun toinen yritti nukkua. Kerttu, joka ei ikinä ole Armille ääntään korottanut. Nyt on kuitenkin taas rauha maassa ja päästään palailemaan tavalliseen arkeen. Luultavasti menen Armin kanssa heinäkuun lopulla ultraan, en luota itseeni vielä sen vertaa että osaisin katsoa onko niitä vauvoja tulossa vai ei. Siihen asti pyritään viettämään ihan normi kesää, uimareissuja lukuunottamatta.
sunnuntai, 17. kesäkuu 2012
Nuoripari
Meidän nuoripari on nyt tutustunut
Villiniityn Adalmiina
Nybygårds Personliga Per
Capu on kohteliaan kiinnostunut Armista, ja Armi on tyypillinen nainen; leikkii vaikeasti tavoiteltavaa. Ainakin vielä tässä vaiheessa... Luulenpa että ei mene montaakaan päivää kun Armikin alkaa olla juonessa mukana. No, tyypeillä on koko juhannusviikko aikaa kehitellä fiiliksiä, eiköhän se siitä, ajan kanssa, toivon mä.
Villiniityn Adalmiina
Nybygårds Personliga Per
Capu on kohteliaan kiinnostunut Armista, ja Armi on tyypillinen nainen; leikkii vaikeasti tavoiteltavaa. Ainakin vielä tässä vaiheessa... Luulenpa että ei mene montaakaan päivää kun Armikin alkaa olla juonessa mukana. No, tyypeillä on koko juhannusviikko aikaa kehitellä fiiliksiä, eiköhän se siitä, ajan kanssa, toivon mä.
maanantai, 11. kesäkuu 2012
Hyvän mielen haaste
Sain joku aika sitten haasteen Haltiatytöiltä ja Jaanalta.
Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä.
Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).
Koska tämä on Armin ja Kertun blogi, listaan asioita jotka liittyvät koiriin tai ainakin siihen lähelle, muut onnelliset asiat jääköön nyt tämän listan ulkopuolelle.
1. Lyhyesti ja ytimekkäästi kohtaan yksi: ARMI ja KERTTU
2. Armin sosiaalisuus. Kun talossa on kaksi koiraa, tulee niitä herkästi verrattua keskenään, ja koska Kerttu on hieman varauksellinen, korostuu Armin hyvä luonne ja sosiaalisuus entisestään kun vertailukohteena on arempi koira.
3. Kertun edistyminen. Kerttu harppoo valtavin askelin kohti parempaa tulevaisuutta. Koiran henkisen kehityksen seuraaminen on mielenkiintoista, palkitsevaa ja jopa liikuttavaa.
4. Koirien suhtautuminen meidän omaan ihmislapseen. Voisiko kukaan tai mikään rakastaa poikaa enempää kuin Kerttu
5. Vapaana kirmailevat koirat. On hienoa seurata miten vaivattomasti ja vallattomasti terverakenteinen pihakoira liikkuu niin takapihalla, pellolla kuin pöpelikössäkin.
6. Hihnapakko, ainakin nyt seuraavat kolme viikkoa, Armilla nimittäin alkoi juoksut.
(tästä pääsemmekin sopivalla aasinsillalla kohtaan kuusi)
7. Armille on tulossa juhannussulhanen, ja sen lemmenloman tuloksena odotan kovasti pikkuisia pihakoiranpentuja.
8. Koiran riemu! Miten voi pieni pihis olla onnellinen kun isäntäväki tulee kotiin, koiran jälleennäkemisen riemu on yhtä suuri, olitpa sitten poissa koko päivä tai kävitpä viemässä roskat kahdessa minuutissa.
9. Tekemisen ilo! Pihakoira jaksaa touhuta ja tekee tikustakin asiaa ettei aika käy pitkäksi, ei koiralla eikä omistalla. Armin työnä on tosin tehdä haloista hammastikkuja ja sitten asiaa siitä tikusta.
10. Koirankujeet. Jotta elämä ei kävisi liian onnelliseksi ja auvoiseksi, keksii koirat kaikenlaisia jekkuja ja kujeita. Niitä hetken harmiteltuaan ei taas voi muuta kuin nauraa kekseliäille höppänöille.
En tiedä ketkä kaikki ovat jo haasteen saaneet, mutta laitan sen eteenpäin seuraaville pihakoirille:
sunnuntai, 10. kesäkuu 2012
Eka!
Käytiin tässä yhtenä päivänä tyttöjen kanssa pohjois-karjalassa Ekaa moikkaamassa. Eka on nimensä veroisesti Pihapolun ihka Eka vekara :)
Ekasta on kasvanut niin komea
Pihapolun Antero
Eka on tosi herrasmies, äärettömän kuuliainen ja kiltti. Vilkas, iloinen, reipas, vekkuli. Tyyppi ei ollut moksiskaan vaikka sen kotiin tunkeutui kaksi melkein vierasta koiraneitiä. Alkuun tosin käytiin päästelemässä suurimmat energiat irti metsässä ja kentällä.
Eka oli hillityn kiinnostunut Armista, ei ollenkaan tämän enempää. Ehkä yhden kerran Armin piti vähän karjaista, ja poika uskoi heti
Äiti ja lapsoset :)
Aikamoinen kuhina kävi koko ajan. Erikoista muuten, kun verrataan oikeastaan kaikkiin muihin meidän pentu/koiratapaamisiin, kukaan ei räpättänyt eikä purputtanut yhtään. Siis aina kun ollaan tavattu Inkkua ja Bertta, tai Toukoa tai Aatosta, niin vähintäänkin Kerttu räpättää ja aukoo päätään, näyttelee hampaita ja pärisee. Nyt koko lauma hommaili kaikessa rauhassa omia juttujaan. Armia ei kiinnostanut taaskaan juurikaan mikään muu kuin kepit.
Ekasta oli kiva juosta Armin perässä.
Sisko ja sen Veli
On noissa kahdessa kyllä samaa näköä. Olen varmaan aiemminkin todennut, että Kerttu ja Eka ovat hyvä sekoitus sekä Armista että Rivestä, Touko ja Nassu näyttää enimmäkseen Rivelle ja Aatos ja Pätkis ovat perineet äitinsä ulkonäön.
Ai mihkä suuntaan seuraavaksi??
Äitin keppiä ei kyllä uskalla ottaa
Kato ny, mul jäi tikku kieleen!
Aamupäivällä meidän seurassa oli myös eräs ihanainen pihisneiti Minni (Yacatis Ditte-Maj Nordärt)
Eka ja Minni on ystäviä
Ehkäpä juuri siksi Eka leikitti Minniä enemmän kuin sukulaislikkoja, kun ne tuntee toisensa jo ennestään niin hyvin.
Vaanin sinua täällä ihan matalana ja harmittomana
Lähde leikkiin, lähde lähde!
Eka villimies!
No niin, tehosihan se silmien pyörittely :)
Tanssittaisko?
Päivän paras pihakoirailme!
Eka on niin koomikko!
Oli niin mukavaa pitää tällainen 4 koiran pihakoiratapaaminen, kiitos Johanna kun tulit mukaan! Kivempi välillä tavata muualla kuin näyttelyissä, nyt saatiin kunnolla vaihtaa ajatuksia, tutustua ja tehdä suunnitelmia...
Pari tuntia käytiin vähän huilailemassa sisällä, kahvittelemassa ja rauhoittumassa, sitten tehtiin uudet treffit ihan pikkuisen pihiksen kanssa.
Joukkoon liittyi Hertta!
Maison Coco Amélie
Hertta on ihan huippu kakara, 16vk, tosi rohkea, reipas, suloinen, valloittava, ja niin ihanan pikkainen vielä.
Eka tykkäsi leikittää myös Herttaa
Ja Hertta teki rohkeasti tuttavuutta
Hurja pieni pihakoira
Mamma auta, wääpäle on ihana liiviö!
Sainpas sen viimein kuriin!
Jopa selätettyä!
Ihmeitäkin tapahtuu, koko joukko samassa kuvassa :)
Ja pikkuinen alimmaisena...
Hertta mielisteli Armia ihan niinkuin pennun kuuluukin
Tosin Armin silmissä taitaa tässäkin siintää vain keppi...
Isot tytöt edellä ja pikkuinen perässä keppijahdissa
Kerttu ja Hertta, söpöt
Haist nenä!
(niinkuin Hertan emäntä Riitta tästä kuvasta sanoi
)
Kerttu tuli pikkuisen kanssa toimeen tosi hyvin. Armilla on paha tapa mennä väliin, jos jotkun leikkki sen mielestä liian rajusti. Hertan, Kertun ja Ekan leikkiessä Armi kävi välillä tsekkailemassa tilannetta ja komentelemassa varsinkin Herttaa. Kertusta löytyi ihan uusi puoli, se meni väliin puolustamaan Herttaa! Ei siis mitenkää suuresti uhmannut mammaansa, mutta meni ihan konkreettisesti joka kerta Hertan ja Armin väliin, kuin suojelemaan Herttaa ja vastaanottamaan Armin haukut. Suloista ja yllättävää.
Kiitos myös Riitalle tästä mukavasta iltapäivästä!
Mulla on edelleen paha tapa pelätä Kertun käyttäytymistä sosiaalisissa tilanteissa, ja ahdistua jo etukäteen. Tällä reissulla sain taas todeta pelkoni aiheettomaksi. Alkuun Kerttu toki taas availi ääntä, ja oli sitten leikeissä hillitympi, mutta pärjäsi kuitenkin yli odotusten koko ajan. Ihan parasta oli, kun Kertun mielestä Ekan pikkuisäntä Jesse 9v. olikin ihan kiva poika! Olen niin ylpeä Kertusta!
Kerttu otti rohkeasti Jesseltä namia, ja haki keppiä, ja leikki muutenkin.
Kaiken kaikkiaan meillä oli ihan mahtava päivä! Koirat nautti ja leikki, ihmiset nautti ja keskusteli. Kellään ei tullut riitaa mistään (paitsi Eka oli ihan pikkuisen vaan mustis isännästään ja lihapullistaan). Uusia tapaamisia on jo sovittu ja suunnitteilla, ja itsekin tässä mietin että pitäisi varmaan kutsua koolle koko A-pentulauma vaikka heinäkuun aikana, toivottavasti mahdollisimman moni pääsisi. Kiitos Suvi, Johanna ja Riitta tästä päivästä!
