Maikki kertoilee kahden tanskalais-ruotsalaisen pihakoiran Armin ja tämän tyttären Kertun elämästä ja arjesta, iloista, onnistumisista ja murheistakin.
Kaikki mielipiteet, kommentit ja ajatukset ovat henkilökohtaisia mietteitäni ja valokuvat itseni tai perheeni ottamia ellei tosin mainita. Sillä että olen mukana yhdistystoiminnassa, ei ole mitään tekemistä tämän henkilökohtaisen päiväkirjan kanssa.
Jos onnea ja murhetta jaetaan tasasuhteessa ja samalla kauhalla, niin mulle pitäis kohta puoliin tulla useampikin mojova onnenpotku! On nimittäin pikkaisen haasteellinen viikko takana...
Vastoinkäymisten sarja alkoi varmaan siitä Armin ja erään herrasmiehen kariutuneesta suhteesta. Sunnuntaina sitten lisää harmeja; jouduin viedä lopetettavaksi mun ihka ensimmäisen itsevalitun lemmikkikissan, Onnin. Onni muutti Nemo-siskon kanssa meiltä pois vanhempieni luokse maalle reilu vuosi sitten, kun Armi sai kylään ekan poikaystävänsä Riven. Kissojen oli tarkoitus palata takaisin meille kun pennut ovat lähteneet koteihinsa, mutta todettiin sitten että taitaa olla hieman hankalaa sopeutua takaisin sisäkissan elämään 4 kuukauden maalaismaisemien jälkeen. No, Onnia ei nyt kuitenkaan enää ole, sille tuli sunnuntai-aamuna takaraajojen halvaus, jonkin aivoverenvuodon, veritulpan tms, seurauksena.
Onni oli kaunis ja höppänä kissalapsi, ikuinen pentu 7 vuoden iästä huolimatta
Maanantaina lähdettiin Eliaksen kanssa Helsinkiin Lastenklinikalle ennalta suunniteltuun leikkaus-operaatioon. Koko viikko onkin nyt sitten mennyt ajellessa edestakaisin Kouvola-Helsinki -väliä. Menee vielä ainakin muutama päivä ennen kuin saadaan Eltsu kotiin. En osaa edes kuvitella sitä jälleennäkemisen riemua joka Kertun ja Eliaksen välillä sitten onkaan. Nyt talo kyllä tuntuu tosi tyhjältä, ja koiratkin on jotenkin alamaissa.
Jotta ei oltais päästy mitenkään liian helpolla, niin keskiviikko-aamuna käytettiin vielä Armia eläinlääkärissä pahasti tulehtuneen korvan vuoksi... Tämä vaiva alkaa onneksi jo helpottaa, Armi on päässyt kaikkein helpoimmalla näissä lääkärikäynneissä. Kerttu vaan tuppaa hoitamaan äitiään hieman liikaa, meinaa korvatipat mennä parempiin suihin...
Koirat onneksi saavat lohtua toisistaan, ja niin mekin niistä!
Kerttu harrastaa muuten vieläkin tuota mamman päällä makoilua, ihan samalla tavalla kuin pentunakin =)
Toivottavasti olisi ensi kerralla jo parempia uutisia!
Tämä viikko on mennyt koirien osalta vähän miten sattuu. Olen ollut kovassa flunssassa ja koirien liikunta on ollut isännän vastuulla. Onneksi on aidattu takapiha jossa voi välillä vähän päästellä höyryjä pallojen ja patukoiden kanssa.
Mitä toinen edellä, sitä toinen perässä :)
Kerttu loikkaa pallon perään
ja samoin Armi
Täällä se jossain ihan varmasti on!
Melkein aina pallon löysi ja nappasi Armi,
mutta se ei Kerttua haittaa sillä vielä siistimpää kuin napata pallo, on juosta sen perässä joka nappasi pallon!
Kerttu Odottaa, Keskittyy, Loikkaa ja Nappaa!
On se vaan niin hauskaa tuo umpilumessa pallottelu! Käy muuten ihan liikunnasta koirillekin kahlata kainaloita myöten edes takas. Itsestä nyt puhumattakaan. Meillä on vaan nykyisellään lenkkireitit muutteneet aika tylsiksi, sinne mennään minne vaunuilla päästään. Aiemmin talvella kun ei vielä ollut lunta, oli meillä käytettävissä muutama metsäautotie tai muu leveämpi polun tapainen jossa oli mahdollisuus työntää vaunujakin, mutta nyt mennään vaan lähinnä tienvieriä ja pyöräteitä pitkin. Joskus sentään koirat pääsee lenkille ilman Eliastakin, ja silloin pyrin aina lähtemään jonnekin pöpelikköön.
Kertulla ja Eliaksella on ihme symbioosi. Kerttu antaa Eliaksen tehdä itselleen mitä vain, ja Elias tarjoaa käsiään Kertun nuoltavaksi. Kyllä välillä näyttää hurjalle kun tuntuu että Kertulta irtoaa korva tai kaulanahka venyy muodottomaksi... Eräänä päivänä Elias oli työntänyt sormet Kertun sieraimiin mutta koira vaan istui paikallaan ja antoi asian tapahtua. Missä tahansa Elias onkin, on Kerttu mieluiten ihan vieressä, tai ainakin puolen metrin päässä (paitsi sänkyyn ei ole menemistä!).
Missä Elias, siellä Kerttu
Missä Elias, siellä Kerttu
Missä Elias, siellä Kerttu
Missä Elias, siellä Kerttu
Ja kerran vielä,
missä Elias, siellä Kerttu
Mut kattokaa minkä ihanan paidan löysin Prisman alesta, eikö olekin ihan selvästi pihakoiranpentuja! On se vaan niin että Elias on pihakoiramies jo pienestä pitäen, tämä meidän tuleva kennelpoika =D
Armin poikaystävä-tilanne on taas ihan levällään :( Tämä ihana blondi ei sittenkään ollut se oikea. Yhdessä omistajan kanssa tutkittiin molempien koirien taustoja, sukuja ja muita yhteensopivuuksia. Sanottaisiinko näin että suku on pahin! Kaksi niin komeeta/kaunista, mukavaa ja tervettä koiraa, mutta ei niitä sitten voikaan panna yhteen taustojen takia. Voi miten harmillista! Ihan meinasi itku tulla kun tähän ratkaisuun päädyttiin. Mutta toivottavasti hätä ei ole tämän näköinen, onneksi on vielä useampi kuukausi deittailla. Nytkin on muutama kysely vetämässä, joten eiköhän tämä tästä...
Kyllähän tällaiselle lumikuningattarelle täytyy jostain se oma kunkku löytyä!
(kun niin anovasti katsoo ja pyytää sitä sulhasta... tai palloa... tai namia...)
Eilen kävin Lahden ryhmänäyttelyssä tsemppaamassa Aatosta, ja se olikin kaikin puolin mahtava reissu! Meidän Aatos nallekarhu kävi nappaamassa ensimmäisen SERTinsä ja oli lisäksi vielä paras uros kakkonen! Loistavan kirjallisen arvostelun lisään Pihapolun kotisivuille heti kun saan sen sähköpostiini. Onnea ja Kiitos Hanna & co!
JUN ERI1 SA PU2 SERT
Pientä pullistelua kanssakilpailijoille
Enpä olisi silloin pentujen luovutusvaiheessa uskonut millainen mahtavuus tuosta Aatoksesta kasvaakaan. Tällä hetkellä Aatos on Pihapolun menestynein kakarainen, ja Aatoksen hoviväen näyttelyinnostus tuntuisi vain kasvavan :) Ja pihakoira-innostus siinä samalla, olen ihan samaa mieltä Hannan kanssa että Aatos tarvitsee ehdottomasti pikkuveljen! :D
Armin sulhasen metsästys jatkuu kovaa vauhtia. Muutamasta koirasta olen nyt tehnyt tiedusteluja, ja erään tavannutkin. Vastakkainasettelussa ovat tällä hetkellä pieni mutta maskuliininen tumma uros, sekä suuri ja maskuliininen vaalea uros. Jotenkin alkaa tuntua että käännyn nyt sitten kuitenkin tämän blondin puoleen... Molemmissa on puolensa.
...jos nyt niin voi sanoa. Uusi alku monellakin tapaa oikeastaan. Tyttöjen blogi oli päivittämättä ihan liian pitkään, ja syynä siihen oli yks poika...
Tämä nyt kolmekuinen miehenalku on pitänyt minut (ja koiratkin) todella kiireisenä... =) Ja jotenkin sitä on ajatuksetkin olleet ihan jossain muualla kuin blogin kirjoittamisessa. Asiaan tulee nyt muutos! Olen tässä parin kuukauden aikana saanut niin paljon kyselyjä että missä tytöt oikein luuraa, että onhan se taas käytävä toimeen.
Koirat ovat alusta alkaen sopeutunee Eliakseen oikein hyvin. Pari ekaa päivää meni vähän ihmetellessä, mutta oikeastaan heti sen jälkeen kaikki on mennyt paremmin kuin ikinä uskalsin odottaakaan. Armi kohteliaan kiinnostunut ja Kerttu riehakkaan lumoutunut vauvasta. Armi katselee vauvaa puolen metrin päästä haltioituneesti, Kerttu suukottaisi ja lipsuttelisi koko ajan varpaita, käsiä ja naamaakin. Molemmat tytöt köllöttelevät vauvan vieressä, eivätkä piittaa vaikka Elias vetelee kaulanahasta, korvista, hännästä tai puristelee kuonosta tai potkii ja nyrkkeilee. En siis aio sallia tuollaista käytöstä jatkossa, mutta näin pieni vauva tekee asioita "ilman syytä" ja tutkii kaiken käsillään ja suullaan. Elias kiinnostui koirista ennen kuin leluistaan, seuraili niitä katseellaan ja hymyili koirille ihan pienestä alkaen. Kerttu varsinkin on ihana, kun sillä on niin hyvin vaaleasta naamasta erottuvat silmät!
Tykkään Kertusta ainakin näääiiin paaaljon!
...ja tunne on todellakin molemminpuolinen =)
Sopu sijaa antaa, tosin Kerttu joutuu välillä aika ahtaalle
Moni asia on sujunut helpommin kuin luulinkaan. Elias ei pelästy koirien äkkinäistä haukkua eikä ole milläskään vaikka koirat tupsahtavat yhtäkkiä lähelle. Koirat ei syö Eliaksen leluja vaikka ne lojuu lattialla. Koirat ei ole mustasukkaisia. Ainut asia joka harmittaa, on tyttöjen yhä lisääntynyt vahtivietti, varsinkin kun ollaan vaunujen kanssa lenkillä niin jopa Armi ärhentää vähän liian monelle vastaantulijalle. Toisaalta tuo on ihan ymmärrettävää, ja juuri nyt mulla ei ole resursseja puuttua siihen.
Tyttöjen elämä on muuten jatkunut suurinpiirtein samalla mallilla mihin viimeksi jäätiin. Kerttu on "kuntoutunut" ihan kivaksi koiraksi enkä ole menettänyt hermojani sen kanssa moneen kuukauteen =) Luin itsekseni yhtenä päivänä noita vanhoja postauksia ja huomasin että olin luvannut kertoa kuinka meidän barffaus sujuu. Hyvin sujuu edelleen, tytöt on olleet tuolla samalla ruokavaliolla nyt reilu puolivuotta enkä näe enää syytä vaihtaa takaisin nappulaan. Ainut radikaalimpi muutos on se että ruoka-aika on nykyään vain kerran vuorokaudessa, n. tunti "metsästyksen" jälkeen (lenkin tms. muun aktiviteetin). Säästää aikaa, vaivaa ja ruokaa.
Olen tässä katsellut muutamaa upeata pihis-urosta vähän sillä silmällä Armin ensi kevään juoksuja ajatellen... =) Armilla loppui juuri juoksut, joten seuraavia odottelen alkavaksi toukokuussa. Siinä vaiheessa pitää sitten miettiä tuota ruokinta-asiaa uudestaan; uskallanko jatkaa barffilla vai siirrynkö kriittisiksi ajoiksi takaisin nappulaan...
Loppuun Kertun lennokkaat terkut takaoven lasin takaa... Päästäkää mut sisään, hyppää se koiraraukka lähes metrin korkeuteen... =)
...oli kouluttautua kunnon koiraksi!
Alkukeväästä aloin menettää hermojani koirien ja varsinkin Kertun huonon käyttäytymisen kanssa ja onneksi päätin ajoissa puuttua asiaan. Varasin siis Kertulle yksityistunteja kallonkutistajalle.
Koko kesä on ollut pitkä ja monimutkainen, mutta ah niin mielenkiintoinen matka Kertun sielunelämään. Olen tehnyt sen kanssa tosi paljon töitä ja nyt tämä uurastaminen alkaa kantaa hedelmää. Ongelmat pääpiirteittäin olivat siis remmirähjäys ja agressiivisuutena ilmenevä arkuus. Ei mikään helppo tapaus.
Keväällä parhaiten Kerttua kuvasi, ja kuvaa välillä edelleenkin, tämä paljon puhuva otos
Neiti on nimittäin oikeasti pelottavan näköinen kun rähjää hampaat irvessä... Onneksi tuota ilmettä nähdään enää harvoin. Meidän koulutus siis alkoi ihan perussosialistamisella, Kertun itseluottamuksen kohentamisella ja sillä että saadaan mun ja Kertun välit kuntoon. Koulutuksen alkuvaiheista on postaus täällä. Koko kesä jatkettiin periaatteessa samalla teemalla, mutta Armi jäi kotiin jo muutaman kerran jälkeen ja koulutusta tehtiin vain Kertun kanssa kahdestaan.
Suurin osa treenitunneista oli ohitusharjoituksia ja vieraan koiran läheisyyden siedätystä. Välillä opettajina oli Flukydogin omia koiria ja välillä saatiin lainaan ihan vieraita häiriökoiria. Suurin osa treeneistä pyrittiin pitämään "luonnollisina" lenkkitilanteina eli sovittiin missä risteyksessä tavataan ja sitten kuljettiin vastakkain niin lähelle kuin Kertulla pinna kesti.
Noiden järjestettyjen treenien lisäksi tehtiin Kertun kanssa tietysti omatoimiharjoituksia aina silloin tällöin. Ehkä paras ja onnistunein "treeni" oli meidän Lahden matka, kun kävimme Aatosta ja Ottoa tapaamassa. Silloin aloin tosissani ymmärtää että kyllä Kertusta vielä ihan kelpo koira saadaan. Sen reissun jälkeen aloin myös miettiä että mitkä meidän todelliset tavoitteet on...
Kerttu rentona kolmen vieraan koiran kanssa!
Tuo vapaana kuljeskelu sopiikin Kertulle huomattavasti paremmin kuin hihnassa muiden koirien tapaaminen. Eli aina se on vaan todettavissa että vika löytyy hihnan toisesta päästä. Jos oikein tsemppaan ja satun olemaan oikeassa mielentilassa jo valmiiksi, niin saatan välillä kyllä saada Kertun ihan kunnialla vieraankin vastaantulevan koiran ohi. Useimmiten tulee kyllä jonkinlaista räpätystä... Ja sitten kun yleensä koiria on mulla matkassa kaksi, niin se on kaksinverroin haastavampaa.
Toinen tapahtuma joka laittoi minut miettimään Kertun käytöstä ja tavoitteita oli pihakoirapäivät ja open show. Muita pihakoiria katsellessa mieleen tuli että olenkohan asettanut meille jopa hieman liian kovat tavoitteet. Tai siis meinaanko vaatia koirilta liikoja... Meidän pihakoiraneidit käyttäytyivät suht samalla lailla kun kaikki muutkin paikalla olevat pihikset. Ääntä riitti toisiin tutustuttaessa, mutta alkuhaukun jälkeen kummasti tytöt sitten osasi rauhoittua. Ja kuten aiemmassa postauksessa todettua, Kertun kehäkäyttäytyminen ja suhtautuminen tuomariin oli kyllä hienoa! Ei tämä neiti siis mikään luontainen esiintyjä ole, mutta alkutilanteen huomioonottaen sujui loistavasti! Mätsäreissä ollaan myös muutaman kerran käyty, sekä osallistumassa että ihan vaan hengailemassakin. Samoin koirapolulla ja -puistoissa ja tietysti tuossa lähikaukalollakin. Menestys ja käytös on ollut vaihtelevaista...
Ainoa asia mikä meillä vielä kaipaa kunnon ratkaisua on Kertun arkuus lapsia kohtaan. Se ei todellakaan ole pihakoiralle tyypillistä, ja minua niin kovasti harmittaa tämä epätyypillinen luonteenpiirre. Olen kuitenkin aika luottavainen sen suhteen että Kerttu kasvaa tästäkin asiasta ulos, vaikkapa sitten tämän meidän pian tulevan ihmislapsen myötä (laskettuaikahan oli jo 10.9 eli 4 päivää sitten mutta vielä täällä odotellaan). Minulla ei ole minkäänlaista huolta tai pelkoa siitä että Kerttu olisi vaarallinen tälle meidän omalle pienokaiselle. Osa Kertun lapsiangstista johtuu varmastikin siitä että meidän takapihan aidan takana on lasten leikkipuisto ja siellä on aika kova vilinä koko ajan. Vahtikoirana tilannetta pitää tarkastaa aika-ajoin. Aidan takana tietysti juostaan, kiljutaan ja ollaan villejä. Osa lapsista kiusaa meidän koiria ihan tahallaan; yllyttää haukkumaan, juokseen kepakon kanssa aitaa pitkin niin että rämisee tai ampuu vesipyssyillä... On myös lapsia joiden kanssa Kertulla ei ole mitään ongelmaa; rauhalliset lapset ja voisiko sanoa "rohkeat" lapset. Tässä lähellä asuu perhe jossa on kaksi suht vilkasta isoa koiraa ja noin 3 vuotias tyttö. Tämä tyttö on tottunut koiriin eikä arastele mieädnkään koiria vaan tulee luokse ja leikittää ja tarjoaa namia ihan muina miehinä, rentona ja hötkyämättä. Tästä tytöstä Kerttu tykkää, ei hauku päin, ottaa namia kädestä ja onpa jopa naamastakin lipaissut. Samoin Helin tytöt alkaa olla Kertulle jo sen verran tuttuja että niitä ei tarvi haukahtaa kun yhden kerran tavattaessa.Tähän lapsiarkuuteen löytyi muuten myös oiva kolutuspaikka, käytiin Tykkimäellä muutaman kerran kesän aikana, ja siellähän jos jossain on villejä ja säntäileviä lapsia. Nämä treenikerrat sujui muuten ihan loistavasti!
On myös mukavaa kun meille voi tulla kylään vieraita ihmisiä eikä niille tarvi enää haukkua kahta tuntia, vaan kaksi minuuttia riittää! Aiemmin jokaiselle vieraalle piti rähjätä aina kun vieras vähän liikahti tai vaihtoi sohvalla asentoa. Nyt yleensä riittää alkutervehdys. Meillä onkin kesän aikana rampannut kaikenlaista porukkaa mm. remppahommissa. Tarkoituksena olisi vielä opettaa koirille että kun etuoven kolkutin kopsahtaa, ovelle ei tarvisi syöksyä tuhatta ja sataa kurveissa kyljellään sutien ja hulluna räksyttäen, mutta se koulutus on vielä ihan alullaan. Tähänkin sain kotiläksyt Flukydogista, ja kerron siitä sitten lisää kun saan homman hyvälle alulle...
Kesän aikana olen oppinut taas tykkäämään Kertusta ja Kerttukin musta. Kerttu alkaa olla jo ihan kivasti kontaktinhakuinen, kuulee nimensä lenkillä, ja ymmärää melkein joka kerta kun torun sitä huonosta käytöksestä. "Tavallisten ihmisten" ohitukset sujuu pääsääntöisesti hyvin, aika hyvin myös luistelijat, pyöräilijät, lastenvaunut, lapset ja muut koirattomat tyypit. Tutut koirat otetaan vastaan suunnattomalla riemulla (pitäisi kai koittaa vähän rauhoittua), ja vieraille koirille edellenkin haukutaan ja hillutaan hihnassa, mutta ei enää mitenkään holtittomasti ja pitelemättömän raivon vallassa, vaan jo hillitymmin ja hallitummin. Kertulla ei enää niin helposti kiehu yli nää jutut... Parasta on kuitenkin se kontaktinhakuisuus ja mamman yleinen kuuntelu ja kunnioittaminen, joka vielä keväällä oli kokonaan ihan hukassa. Meillä on nyt suhde, jota voi alkaa työstää! Eniten tässä kesän aikana olen oppinut minä itse, ja niinhän sen pitääkin mennä. Kerttu ja Armikin oppivat sitten siinä samalla, kun ensin itse sain ajatukset järjestykseen omassa päässä, kitkin pois ristiriitaiset tilanteet ja käskyt, turhautumisen ja negatiivisen energian, aloin luottaa koiriin ja annoin niille niiden ansaitseman arvon.
Viimeinen koulutustilaisuus pari viikkoa sitten oli hassun tunteellinen, en olisi millän halunnut lopettaa enkä lähteä koulutustilalta pois. Haikea ja onnellinen olo. Koirien koulutustahan jatkuu siis tietysti läpi koko niiden elämän, mutta tämä alkusysäys ja tehojakso Flukydogin kanssa on nyt loppuun suoritettu. Kiitos Katariina ja Valtteri kun muistutitte mieleeni Kertun oikean arvon ja uskoitte meihin molempiin! Ja kiitos tietysti Wiwi, Suko ja Hex!
Ei kai tätä voi kun rakastaa
Ihan luvattoman huonosti on taas tullut päivitettyä tyttöjen blogia... Nyt kuitenkin syksyn saapuessa olisi kai aiheellista laittaa kesä pakettiin ja katsoa että mitä kaikkea sitä onkaan tullut tehtyä...
Kesä on ollut kuuma ja touhuntäyteinen. Otetaan alkuun vaikkapa meidän neitien näyttelyt. Niitä siunaantui tälle kesälle vain kaksi kappaletta; pihakoirien epävirallinen open show ja jo perinteeksi tullut Kouvolan kotinäyttely. Armilla näyttelyt sujui tuttuun tapaan kivasti, ja molemmista tuloksena oli ERIt. Pihakoirapäivillä PN4 ja Kouvolassa ROP. Kertulla taas open showssa arvosanaksi kopsahti hylätty ja Kouvolassa T. Tuosta T:stä olen kovin kiitollinen, eipähän jää kennelliiton sivuille merkinnäksi hylsy, vaan edes jonkinlainen arvostelu! Kysyin tuomarilta arvostelun jälkeen että minkä laatuarvosanan koira saisi oikealla purennalla, niin vastaus oli EH. Kertussa on kuulemma paljon kauniita yksityiskohtia =)
Pihakoirapäivillä tuomarin suosiossa olivat selvästi suurikokoiset koirat. Armi erottui paras narttu- sijoituksen saaneista selvästi pieninpänä. Urosten kohdalla oli sama linja, suuret koirat pärjäsivät. Tuomarilinja oli muutenkin kovin tiukka. Lueskelin vanhoja open show -arvosteluja vuosikirjoista, ja aina aiemmin esim. hammaspuutosten, kivespuutosten ja purentavikojen ei ole annettu vaikuttaa arvosanaan, vaan näitä vikoja omaavat koirat ovat saaneet ihan ERIäkin. Näyttelystä puuttui myös kokonaan kotikoira-luokka johon olisin nytkin Kertun ilmoittanut, jos se vaan olisi ollut mahdollista.
Kerttu kuitenkin käyttäytyi tuomarin käsittelyssä jokseenkin mallikkaasti, ja siitä olen super-iloinen!
Ja ihan perus kehäkäyttäytyminenkin oli hallinnassa, liikkeet ja seisotus sujui aika-ajoin hienosti
Armilla kehä meni vanhalla rutiinilla...
Näyttelypaikalla oli muuten harmittavan pitkä nurmikko, meidän koirat näyttää ainakin ihan jalattomilta... olisikohan siinäkin ollut osa syy siihen että Armi sai ensimmäisen kerran arvosteluun huomautuksen "pienehkö" ja "toivoisin lisää raajakorkeutta" kun aina ennen ollaan oltu sopivankokoisia, jopa vankkoja ja muodokkaita. Molempien koirien arvostelut löytyy muuten kotisivuilta www.pihapolun.com.
Pihapolun kakaroista open showhun osallistui myös Eka
Ekalla oli kovasti juttua serkkupoika Tarmon kanssa. Jospa tästä fitnessmallista kasvaisi jossain vaiheessa yhtä raamikas ja lihaksikas kuin Tarmostakin... =) Ekan arvostelu (EH) löytyy nettisivuilta.
No, nuo meidän pojat on vielä niin kakaroita, että tuollainen olemus niille sallittakoon... =) Ja taitaa kuitenkin olla parempi kasvaa ja kehittyä hitaasti mutta varmasti. Armi, joka oli melkein valmis jo alle vuotiaana, tuntuisi nyt jo neljän vanhana alkavan hieman rupsahtaa... vaikka pitäisi olla just parhaassa iässä ja timmimmässä kunnossa... =)
Pihakoirapäivien yhtenä tavoitteena oli katsella alustavasti Armille uutta poikaystävää ensikesää ajatellen, ja ainakin katselun asteelle päästiin muutaman komean miekkosen kanssa. Yksi olisi ylitse muiden, ja mielenkiinnolla odotankin nyt tämän nuoren uroksen kehitystä ja terveystuloksia. Mutta siitä ei vielä tässä vaiheessa enempää... :)
Ihana pihakoira-vilinä!
(openshow kuvista kiitokset: Emmi Keränen, Heli Rajamäki, Hanna Ranta ja Markus Ahtinen)
Turistina ja näyttelyhälyyn tutustumassa mukana oli myös Aatos. Aatoksella onkin jännät paikat parin viikon päästä, kun vuorossa on ensimmäinen virallinen näyttely, SSKY:n järjestämä pihakoirien päänäyttely jonne on ilmoittautunut huikeat 38 koiraa! Ihan uskomaton määrä!
Pihapolun pennuista on siis pian 4 yksilöä käynyt hakemassa arvion itsestään. Olen niin iloinen tästä määrästä, kiitos tuhannesti Hanna, Suvi ja Katja. Vielä minä ne loputkin jossain vaiheessa näytille houkuttelen... =)
Kouvolan näyttelyn pihakoira saldo koostui "meidän perheestä", Armin ja Kertun lisäksi paikalla oli Touko.
Toukonkin loistava arvostelu (EH) on kirjattuna nettisivuille. Samanlainen fitnessmies se on tämäkin kakarainen.
Kaksi kauhakakaraa purkaa paineita ennen näyttelyä :)
Toukon kanssa ollaan kesän mittaan tavattu jonkin verran, tehty lähinnä lenkkejä yhdessä. Ihan erilailla meidän tytöt pääsevät purkamaan energiaa kun on vähän herraseuraa mukana. Viimeiksi eilen käytiin tässä ihan lähellä metsässä juoksentelemassa. Koirapolulla ja -puistossa ollaan myös jonkin verran käyty, vaikkei ne taida ihan vieläkään olla parhaita paikkoja meidän Kertulle... :(
Tuohon Kerttuun ja sen käyttäytymiseen ja sosialistumiskoulutuksen onnistumiseen taidan palata tässä vielä tällä viikolla uudestaan, se on ihan oma juttunsa tämän kesän tapahtumien joukossa...
Pikaisiin palaamisiin mussukat!
Ihan tähän alkuun vaan sen verran että facebook on ihan kamala keksintö... Nykyään tulee päivitettyä kaikki heti sinne ja sitten tämä blogin pitäminen meinaa unohtua ihan kokonaan... Nyt kuitenkin luvassa paljon kuvia viime viikkoiselta Lahden reissulta, kun käytiin tervehtimässä Aatosta.
Pihapolun Aatos "Aatos"
'
Aatoksesta on kasvanut vuoden aikana niin K-O-M-E-A
Meidän pullero-pojasta on kehittynyt oikein raamikas, lihaksikas ja hyväkäytöksinen nuorimies. Haluaisin ehdottomasti saada selville jonkun näyttelytuomarin näkemyksen tästä herrasta! Aatos on olemukseltaan ja liikkeiltään hyvin Armimainen, hieman hillitympi vain. Eikä samalla tavalla turhan rähjääjä niinkuin meidän tytöt.
Lahdessa oli paljon vaihtoehtoja mistä valita päivän ohjelma. Koska oli tuskaisen kuuma päivä, päätettiin mennä rannalle jossa saa uittaa myös koiria.
Kakaraiset innostuivat kahlailusta :)
Ja Armi ja Aatos pitivät huolta että Hanna ja Aada pysyvät pinnalla
Olikin kuulemma ensimmäinen kerta kun Aatos ihan tosissaan lähti uimasilleen tarkoituksella, ja nyt ei mukaan lasketa niitä kertoja kun on tullut tipahdettua laiturilta alas... :)
Sillä aikaa Kerttu teki jotain omaa älykkyyttään niin hyvin vastaavaa; yritti kovasti ja monta kertaa ravistella itsensä kuivaksi järvessä...
Aatos the Rantavahti
Raikastavan rantareissun jälkeen lähdettiin vielä koirapuistoon jonne oli sovittu treffit Nannan ja Oton kanssa.
Tytöt odottelevat portilla lisää miesseuraa
Ja komea seuralainen sieltä tulikin;
Nybygårds Ovanliga Ottar "Otto"
Hetken päästä mukaan tupsahti myös kaksi kääpiöpinseriä, Mowgli ja Homer. Nyt ei voi muuta kun ihmetellä että miten hyvin juttuun tulivat koko komppanja; 4 urosta ja meidän tytöt.
Aada toimi koko koirajoukon leikittäjänä keppejä nakellen, ja ainakin meidän tytöt tykkäsi niin kovasti. Sen verran mitä näihin kuviin on koirien naamoja osunut, ja jos pienistä kuvista selvää saa, on riemu kuitenkin aistittavissa niin hyvin.
Oikeasti en voi kuin ihmetellä tuota meidän Kerttua. Olin melko varma että viimeistään tuolla koirapuistossa alkaa katastrofi... räpätys ja mäkätys, hampaiden näyttely ja muiden kiusaaminen. Jostain syystä tyttönen otti kuitenkin ihan lungisti eikä ollut vieraista koirista juuri moksiskaan.
Aika rennon oloisesti se tässäkin käppänän ja Aatoksen kanssa jolkottelee
ja näin hienosti tekee tuttavuutta =)
(tämän kuvan ottanut Nanna Salmi)
Välillä oli ihan ok käydä huilimaankin
En tiedä mikä noita lahtelaisia koiria vaivaa, kun tuppaavat kaikki olemaan niin hyväkäytöksisiä... Tai onko taika itse kaupungissa, kun meidänkin tytöt osasivat olla niin nätisti siellä. Tosin, sekä Aatoksella että pikkuisen Otollakin oli havaittavissa sellaista "nää on meidän tyttöjä" -asennetta sekä rannalla että puistossa. Keskenään eivät pihispojat Armista ja Kertusta mittaa ottaneet, vaan rannalla Aatos puolusti tyttöjä joiltakin pikku-uroksilta (olisivatko olleet niitä Prahan rottakoiria) ja ranskanbulldogilta myös, ja sitten tuolla puistossa käppänät pyrittiin pitämään ojennuksessa.
Päivän paras otos on ehdottomasti tämä Aatoksen ja Homerin väsynyt sylipaini. Saman ikäiset pojat yrittivät ottaa mittaa toisistaan tuon tuostakin, mutta kuuma ilma teki tehtävänsä ja molemmat ovat aika uupuneen oloisia, eivätkä niin kovin tosissaan.
Tää on oikeesti kun jostain ala-asteen discosta; puoli kymmeneltä kotiintuloaika, väsyttää jo ihan hirveesti viimeisillä hitailla; joo kyllä mä susta tykkään... =)
Viikonloppuna juhlittiin molempien tyttöjen synttäreitä; lauantaina 23.7. Kertun yksivuotispäivää ja sunnuntaina 24.7 Armin 4-v synttäreitä. Jottei koko viikonloppu olisi mennyt ihan hulinaksi keskitettiin juhlat sunnuntaille, ja mukaan otettiin myös synttärisankari Bertta.
Tytöille tehtiinkin oikein herkkukakku!
Pääraaka-aineena siis maksalaatikkoa, koristeltuna koirankekseillä ja kynttilöinä kissojen pihvitikkuja. Kynttilöitä on 9; 4 Armille ja Bertalle, ja 1 Kertulle.
Ja jokaiselle tuli oma pala
Sankarit odottavat vuoroaan...
...Armi varsinkin kovin malttamattomana
Koska Inkku-Ihanainen on tämän koko porukan alku ja juuri, oli sillekin oma palansa.
Kerttu, Inkku, Armi ja Bertta
Kakkupalojen jälkeen hassuteltiin muuten vaan, koitin saada kaikki koirat samaan kuvaan ja hyvinhän se onnistuikin namien avulla. Se hassuttelu-osuus tuli siinä kun heilutin kättä vasemmalle ja oikealle, ja koirien päät kääntyi kuin tennisottelua katsellessa... =) sinne, tänne, ess, taas, montamontamonta kertaa... =)
Kerttu, Armi, Inkku ja Bertta
(kaikki kuvat Helin ottamia)
Meillä koirat sai lahjaksi lähinnä liikuntaa, jos nyt noin voi sanoa. Sunnuntaina oli pitkästä aikaa vähän viileämpi päivä niin käytiin tosi pitkällä aamulenkillä. Sunnuntai-illan tapaan meillä oli taas kaukalo-kokoontuminen illalla ja siellä vierähti yli tunti juostessa ja leikkiessä, ja sitten vielä nämä juhlat sukulaistyttöjen kanssa, silkkaa riehumista ja kunnon iltalenkki siihen päälle. Luulen kyllä että juuri tuollaisia lahjoja koirat oikeasti saavat arvostaakin.
Kuten joka vuosi tähän aikaan, kävin taas lukemassa ja muistelemassa Helin kirjoittamaa Inkun pentupäiväkirjaa Armin syntymän ajoilta. Oli se vaan niin jännää aikaa.
Samalla tuli luettua myös kaikki se mitä itse kirjoitin vuosi sitten Kertun ja veljesten syntymästä ja ensimmäisistä kuukausista täällä meillä. Oli mukava muistella niitä ihania vikkoja, hassuja sattumuksia ja onnen ja ihmeen tunteita mitä ne pienet koiravauvat saivatkaan aikaan. Kuulemani mukaan nämä pienet pihakoiravauvat ovat kasvaneet vuodessa oikein kunnon koirapojiksi. Jokainen on päässyt ihanaan rakastavaan kotiin ja olenkin todella tyytyväinen kaikista yhteydenotoista ja kuulumisista ja tapaamisista tässä vuoden mittaan. Jokainen perhe on koiralleen oikea aarre, ja mielestäni jokainen koira sopii siihen kotiin ihan mahtavasti. Kiitos ihanasta vuodesta kasvattieni perheet, pidetään yhteyttä jatkossakin! Olette minulle tärkeitä ja vielä tärkeämpiä olette Ekalle, Pätkikselle, Aatokselle, Toukolle ja Nassulle!
Tunnistaako jokainen omansa? =)
Koirien juhannus koitti vasta sunnuntaina kun suunnattiin mökille. Kuten arvata saattaa, uimaleikeiksihän se meni.
Armi on kyllä sellainen vesipeto ettei paremmasta väliä. Kerttu ei ollut kovin innostunut menemään ihan uimasilleen, lähinnä vain toimi vastaanottokomiteassa rannalla Armin noutaessa palloja.
Muutaman kerran Kerttukin kuikkaili pallon perään, mutta ainahan siinä kävi niin että ennen kuin uskallusta löytyi, Armi oli jo pallon ehtinyt noutaa. Ei auttanut vaikka kuinka pitkälle koitti sillä aikaa Armia toisen pallon kanssa harhauttaa, aina se vaan ehti ensin... =)
Kerttu sen sijaan keskittyi enemmän ihan vaan kahlailuun. Niin kauan kuin jalat otti pohjaan, oli turvallista tutkia rantaviivaa ees ja taas. Matalasta vedestä oli kiva pyydystellä pikkurisuja, lumpeenvarsia, kiviä ja kaikenlaista pohjatöhnää...
Palloa pelattiin kovasti myös kuivalla maalla. Koska mökkitontti on rinteessä, tuli ylä- ja alamäkeä juostua aika reilusti. Se alkoi illalla näkyä molempien koirien liikkeissä, varsinkin Kertun, joka loppuillan köpötteli polkuja ihan jäykin jaloin ja hakeutuikin lopulta mökkiin huilaamaan. Armi on siitä vilkas kaveri että se ei osaa lopettaa ajoissa, ei sitten millään, vaan sinnitteli ihan iltaan saakka juoksuvauhtia ja toi palloa leikittäväksi. Oikeastaan tuommoinen ei-osaa-lopettaa-koskaan -koira on aika rasittava... Maanantai menikin sitten molemmilla koirilla voimia keräillessä, koko päivä nukkuessa ja pikkuisen kankeasti köpötellessä... :)
Loppuun vielä kuvat jotka kuvaa tunnelmia ihan täydellisesti:
Kertun juhannusfiilis
Armin juhannusfiilis
(on se koirakin jossain tuolla tyrskeen keskellä...)
Tyttöjen vanhat kotisivut on olleet päivittämättä varmaankin vuoden, ja nyt onkin sitten uudet, helpommat ja kivemmat sivut luotu. Käy tutkimassa osotteessa
ja palautettakin ottaisin mielelläni vastaan, kritiikkiä myös!
Olen tehnyt päätöksen koirien ruokinnasta ja päättänyt viimeinkin jättää kuivaruoan kokonaan pois ja siirtyä täyspainotteiseen raakaruokintaan kokonaan. Tai no puuroa on vielä mukana, mutta pääosin Armin ja Kertun ruokavalio koostuu lihasta.
Tätä päätöstä olen kypsytellyt tosi pitkään, ja siirtynyt vähitellen kohti luonnollisempaa ateriointia. Vielä jokin aika sitten koirat söivät aamupalaksi raksuja, ja iltapalaksi puuroa ja lihaa, mutta jotenkin luopuminen raksuista on mietityttänyt... Nyt kun Kerttukin alkaa olla jo kokoonsa kasvanut ainakin luuston ja korkeuden osalta, uskalsin tehdä ratkaisun.
Pari kuukautta sitten Kouvolassa avasi uusi koiraruokakauppa, DOGSTOCK. Myymälää pitää kaksi entistä työkaveriani, joten menin tutustumaan ja huomasin että kauppahan on täynnä pakastimia! Yrittäjän kanssa puhuttiin sitten ruokinnasta yleensä, siitä se sitten lähti... Pyysin meidän tytöille kirjallisen ruokintasuunnitelman (kuuluu kaupan palveluihin mm. trimmauksen ohella), aloin tuumasta toimeen.
Suurin ongelma joka ilmenee ruokittaessa sekaisin kuivaruoalla ja lihalla, on se että näin erilaisten ruokien sulatukseen vatsassa tarvitaan erilainen bakteerikanta, sekä eri vahvuiset vatsahapot. Aamulla syöty kuivaruoka tarvitsee vahvoja vatsahappoja ja tuottaa liian vähän bakteereja ajatellen illan liha-ateriaa. Liian vahvat hapot sulattavat iltaruoan liian nopeasti ja liha-ateria laimentaa happoja aamun raksuannosta ajatellen liikaa. Bakteerikanta pysyy raksuilla liian matalana, kun taas liha-aterioilla ihanteellisena.
Kerroin ruokintasuunnitelmaa tilatessani koiristani kaiken mahdollisen; ikä, paino, aktiivisuus, liikunta, tämän hetken ruokailutottumukset hyvinkin tarkasti, herkkupalat, ja ihan kaiken muunkin mieleen juolahtavan, mm. sen että Armi saa helposti ylipainoa ja Kerttuun ei tunnu ainakaan vielä kajettuvan mikään.
Ensimmäinen asia johon suunnitelmassa puututtiin oli että raksut pois kokonaan! Sopii meille. Armille huomattavasti vähemmän hiilareita ja lisää proteiinia, Kertulla voisi jopa hieman vähentää protskuja ja ehdottomasti lisätä rasvaa. Hiilareiden vähennys hoitui melkein kokonaan sillä että raksut jää pois, lisäksi tarkastettiin puuron määrää suhteessa lihaan. Aiemmin olen antanut aika lailla tasan puolet ja puolet, ja jos tuntuu että Armi on hieman ollut pullahtanut painossa ylöspäin, olen antanut puuroa vielä suuremman osan. Virhe! Lisää hiilareita onkin turvottanut neitiä lisää... (maalaisjärki ohoi...) Oikeastaan Armi ei ole ollut lihava, vaan sellainen "löysä", lihaksetkaan ei ole päässyt niin kunnolla kehittymään proteiinin määrän ollessa hieman alhainen. Kertulla ei vielä näin nuorella iällä olekaan tarkoitus kehittää kuivaa lihasta, vaan massan annetaan tulla kaikessa rauhassa ajan kanssa, siksi proteiinit pidetään sillä vielä kohtuullisella tasolla. Tällä hetkellä ihanne olisi Armilla maksimissaan 30% puuroa ja 70% tai enemmän lihaa (osan tai jopa kaiken puurosta voi korvata kasvissoseella) ja Kertulla vastaavasti max. 40% puuroa ja loput lihaa.
Ruokinta pyritään toteuttamaan viikon sykleissä. Viikossa olisi hyvä saada proteiinia 4 eri lähteestä, toisin sanoen käytännössä tarkoittaa sitä tarjolla olisi nautaa, sikaa, broileria, kalkkunaa, kalaa tai riistaa tasapuolisesti kutakin. Yksi päivä viikossa sisäelimiä mistä tahansa eläimestä, ja useampi luupäivä. Luissakin löytyy valinnan varaa; broilerin siipiä, kauloja ja selkärustoja, naudan rustoja, häränhäntiä, possun selkärustoja ja kylkiluita. Nämä on tarpeeksi pehmoisia ja sopivan kokoisia pienellekin koiralle.
Viime viikolla (eka kokonainen viikko) koirille oli tarjolla sika-nauta jauhelihaa, broilerin siipiä ja kauloja, naudan rustoja, naudan mahaa, possun kurkkutorvia, lohta, puuroa ja kasvissosetta. Tällä viikolla on mennyt mm. broilerin sisäelinseosta, lohta, lihaseosta (jossa naudanlihaa ja sisäelimiä) ja kanankauloja. Täytyisi koittaa jostain hommata vaikkapa lammasta tai hevosen lihaa niin saisi vaihtelua vielä lisää. Poron/hirvenlihankin ostoa tässä suunnittelen.
Lisäravinteita ei paljoa tarvita, merileväjauhe Islamer ja valkosipulirouhe riittää. Kertulle annan lohiöljypullon jämät lähinnä rasvan, en niinkään turkinhoidollisten ominaisuuksien vuoksi. Turkkikoirille suositellaan mieluummin pellavarouhetta tai vaikkapa Nutrolinia. Tarvitsemansa rasvahapot koirat saa lähinnä tuolloin kalapäivänä. Kerran viikossa annan molemmille yhden raa'an kanamunan kuorineen. Maitotuotteita ei ollenkaan (ellei tule vatsavaivoja niin sitten voi antaa vaikka piimää).
Mietin alkuun kovasti että onko hankalaa, miten onnistuu, onko kallista ja pakkanen koko ajan turvoksissa. Ruokintasuunnitelmaan oli kuitenkin laskettu yhteismäärä siitä paljonko koirat syö viikossa ja paljonko se keskimäärin maksaa. Lihaa ja sisäelimiä kuluu n. 1300g ja luita 1100g ja puuroa n. 500g. Koirat siis syö yhteensä kolmisen kiloa viikossa ja edullisimmat vaihtoehdot lihoista ovat alle 2e/kilo, kalleimmasta päästä ovat lihaisat luut 4e/kilo. Että ei mielestäni kuulosta pahalle. Puurohan taas on ihan naurettavan halpaa, ja vihanneksiksi kelpaa ne jotka jäävät omasta käytöstä yli jääkaappiin nahistumaan. Tätä rahapolitiikkaa joudun nyt myös miettimään siltä kannalta että jäädessäni äityislomalle osa työpaikan (eläinkauppa) henkilökunta-eduista pienenee ja osa poistuu kokonaan... Laadukkaan raksun ostaminen tulisi varmasti vähintään yhtä kalliiksi...
Alkuun tuotti hankaluuksia muistaa ottaa ruoka ajoissa pakkasesta sulamaan ja sitten jääkaapista lämpiämään. Kaikki raakaruoka suositellaan tarkoiltavaksi huoneenlämpöisenä. Tähän asti on tullut heiteltyä siivet ym sottaiset suoraan jäisinä pakkasesta (voi kairaparkojen vatsaraukkoja...). Nyt päänvaivaa aiheuttaakin se että nuo vertavaluvat ja muutenkin nesteitä päästävät ällötykset olisi niin kiva syödä olohuoneen valkoisella karvamatolla... Ainakin tuolla Dogstockissa pakkauskoot on hyvin kohdallaan, suurin osa tuotteista on noin puolen kilon paketeissa ja kilon pötköt on helppo laittaa itse puoliksi ja sulattaa se puoli kiloa kerrallaan. Siitä riittää siis 1-2 päiväksi, riippuen puuron ja kasvisten määrästä. Koska vaikkapa siipiä ja rustoja on vaikea pilkkoa, punnitsen iltapalaksi siiven ja annan sitten seuraavana aamuna joko enemmän tai vähemmän lihaa. Armi syös siis keskimäärin 230g päivässä ja Kerttu 270g.
Ruokinta on asia josta riittää aina kiisteltävää ja mielipiteitä, ja ihan varmasti tämäkin kirjoitus tuo jollekin mieleen, että EI NOIN! Se ei haittaa. Tytöt on nyt tällaisella kokeilulla kuukauden tai pari, ja sitten katsotaan että mitä tuloksia on saatu ja miten sujuu, onko tarpeeksi helppoa minulle, ja pysyykö koirat kunnossa.
Nyt parin viikon jälkeen tuntuu hyvälle, koirat saa syödä hyvän kokoisia annoksia, pysyvät kylläisinä ja syövät mielellään, suolet toimii hyvin, ja varsinkin Kertulla tulee oikein laadukkaat jätökset. Etenkin luupäivinä molemmat koirat tekee muutaman jäniksenpapanan ja se siitä jätteestä sitten. Ruoka imeytyy siis lähes 100%. Possu on ainut joka aiheuttaa Armille hieman löysävatsaisuutta ja kaasuuntumista. Tai jauheliha käy mutta muut osat ei niinkään. Täytyy koittaa siihen valita vaikka joku toinen protsku tilalle. Koirista ei lähde karvaa (saattaa johtua myös vuodenajasta), ei tarvi rapsutella mistään, henki ei haise (korkeintaan valkosipulille vähäsen), ja Armin keltaiset hampaat loistaa nyt valkoisena (ollaan myös harjattu hampaita pari kuukautta).
Niin ja herkuttelusta vielä vähäsen. Herkuiksi suositellaan, kuinkas muutenkaan, "aitoja" herkkuja. Ei siis mitään keinotekoisia tikkuja/nameja vaan vaikkapa ajanvietteeksi isojakin putkiluita (saa olla koko ajan tarjolla) ja sitten pienemmiksi herkuiksi kuivattuja ruhon osia. Meidän kaapista löytyy tällä hetkellä saparoita, possun ja jäniksen korvia, sonnin suteja, kananjalkoja, maksakikkareita...
Nyt on vaan ongelmana se että kaapista löytyy kamalasti kuivaruokaa; avaamaton Nutro Choise Mini Adult Chicken&Rice 7,5kg ja kuljetuksessa pienen reiäin kylkeensä saanut Hill's Mini Adult C&R 7,5kg ja Royal Canin Mini Adult 2kg 4pussia... Ainakin nyt tuntuu että pilkkahinnalla olisin noista valmis luopumaan...
Taas tuli tälläinen tylsä, kuvaton ja asiapitoinen postaus, mutta ensi kerraksi lupaan keksiä jotain kivaa ja kevyempää, ja laitella myös kuvia!
Oikein hyvää juhannusta vaan kaikille!
...ja siinä samalla Armikin.
Noin kuukausi sitten sain tarpeekseni Kertun kohelluksesta ja ilmoitin sen yksityiskouluun sosialistumistunneille. Tässä lähellä on aika äskettäin aloittanut uusi koirakoulu Flukydog. Katariina ja Valtteri kouluttavat avustajakoiria ja ongelmakoiria, ja tarjoavat kaikenlaisia muitakin koiramaisia palveluita. Olen tykännyt tosi paljon tuosta lempeästä koiralähtöisestä tavasta puuttua asioihin.
Kertun ongelmat lyhykäisyydessänkin tuntuvat lukuisilta; remmirähjä, arkuus, epäsosiaalisuus, siis kaikinpuolin huono hihnakäyttäytyminen. Kuukausi sitten olin ihan valmis antamaan Kertun lenkillä joka toiselle vastaantulijalle, tai jättämään johonkin tolppaan, että jää siihen, en jaksa enää. Lenkille läksin lähes aina innokkaana ja optimistisena, sitten kun riekkuminen jatkui aloin hermostua, huusin koirille, lopulta istuin ojassa ja itkin, sitten lopuksi hyvittelelin koiria. Ei kuulosta kovin terveelle vai? Kotonakin oli ongelmia; yösiisti "pentu" teki tarpeita sisälle meidän ollessa poissa pari tuntia, rikkoi urakalla huonekaluja ja tekstiileitä vaikka kuinka jätti tekemistä, Kongeja, leluja ja luita. Haukkui ja ulisi kaiken aikaa.
Kerttuun ei tunnu tepsivän ollenkaan samat sävelet kuin Armiin. Armi on melko itsepäinen ja uhkuu itseluottamusta, osaa kyllä käyttäytyä mutta ei aina viitsi. Kunnolla ojennettaessa kyllä tottelee. Ongelmaksi tuli se, kun sanoin napakasti Armille, Kerttu heitti selälleen tai hiipi pitkin seiniä, ja tuli sitten mielistelemään. Kerttu on muutenkin aika herkkis tapaus.
Ensimmäisellä tapaamisella juteltiin ja kerroin koirien (tai lähinnä Kertun) ongelmista, kouluttajat tarkkaili sekä minua että koiria. Olin tunnin jälkeen henkisesti ihan poikki, vaati voimia nostaa kaikki ongelmat vieraiden räävittäväksi. Kerttu pelkäsi kovasti pyörätuolissa istuvaa Katariinaa mutta alkoi tunnin lopulla tulla Valtterin kanssa juttuun jo ihan kivasti. Oikeastaan ainut mitä muistan ekasta kerrasta oli se, että kouluttajat sanoivat molemmat että mulla on ihania koiria, eivät ole ollenkaan toivottomia tapauksia, ja että ihan varmasti kehitystä saadaan aikaiseksi. Ekan viikon neuvoksi sain lenkkeillä hermostumatta (helpommin sanottu kuin tehty) ja aloittaa koirien ehdollistaminen naksuttimelle. Kertun itseluottamusta tulee lisätä ja se pitää saada tuntemaan itsensä tärkeäksi ja taitavaksi.
Lenkkeily sujui yllättävää kyllä melko hyvin. Tai siis koirat edelleen veti ja hillui hihnassa mutta minä en hermostunut. Ohjeena oli että älä kiinnitä mitään huomiota koirien huonoon käytökseen hihnassa, ei siis ojentamista, hihnasta nykäisyjä tai koirien vetämistä vierelle toisten koirien lähestyessä. Minun piti myös tarkkailla minkälaiset koirat aiheuttavat eniten hämminkiä.
Toisella kerralla mukaan treeniin otettiin häiriökoiriksi pari hienosti käyttäytyvää labbista ja tehtiin lähestymis- ja ohitusharjoituksia. Armi odotti autossa kun Kerttu treenasi, ja toisinpäin. Ensimmäiset kohtaamiset oli tietysti kaukaa, ja kesti ihan vähän aikaa. Alkuun Kerttu rähjäsi mutta aina kun se hiljeni, annoin suun täydeltä namia ja häiriökoira meni piiloon. Palkinnot sai siis hienosta käyttäytymisestä. Joka kerta koira tuli lähemmäs ja viimein Kerttu salli sen kävellä metrin päästä vierestä. Armi haukkui koko ajan autossa Kertun treenatessa. Armin kanssa tehtiin samat temput ja Kerttu oli autossa hiljaa. Kertun taas taas treenatessa toista kertaa Armi piti älämölöä autossa. Joko sillä on suuri suojeluvaisto Kerttua kohtaan, tai sitten sekin haluaisi niin kovasti treenata että ilmaisee turhautumistaan haukkumalla. Viimeinen kerta mentiin yhdessä Armin ja Kertun kanssa ja se oli taas heti vaikeampaa, hihnat solmussa ja miten jaat nameja kahdelle koiralle oikeaan aikaan oikeassa järjestyksessä... Muutaman ekan haukun jälkeen koirat käyttäytyi moitteettomasti ja me kaikki oltiin hieman ihmeissämme ja mietittiin että miksi me täällä ollaan... Kyseessä oli kuitenkin lavastettu tilanne parkkipaikalla, ja ainakin Armi hiffasi heti että nyt on treenit, nyt käyttäydytään...
Nyt edellisellä kerralla mentiin kouluttajien kotinurkille lenkille. Pyrittiin siis luomaan mahdollisimman normaaleita tilanteita ja saamaan esille aitoa käytöstä. Kenttätreenissä Kerttu ei muuten pelännyt pyörätuoliakaan yhtään, eikä nyt viime kerralla ollut moksiskaan Katariinan sähkömoposta. Ensin kuljettiin pieni lenkki kaikki yhdessä, ja mentiin vartavasten ohi sellaisista pihoista joissa on haukkuvia koiria. Kerttu vastasi muutamalle koiralle parilla haukulla, muttei sen kummempaa. Seuraavaksi tehtiin tilanne jossa Valtteri tuli risteyksestä vastaan ei niin hyvin käyttäytyvän labbiksen kanssa. Muutaman rähjät sinnekin piti haukkua, ja aina kun meidän koirat rauhoittui, labbis lähti kauemmas.
Sattumalta siinä käveli ohi myös mäyräkoira, joten saatiin extraharjoitusta senkin kanssa. Koska Armin ja Kertun käytös noita lapukoita kohtaan oli kuitenkin aika hillittyä, päätettiin hakea naapurista vielä lapinkoira häiriöksi. Se olikin jo aika pahis, varsinkin Kertun mielestä. Tämä tilanne olikin sitten kuin suoraan meidän jokapäiväisestä elämästä, lapinkoira ei päässyt kovinkaan lähelle ja haukkuminen oli ihan vimmattua. Kerttu pisti kaiken peliin, nosti karvat pystyyn ja irvisteli. Armin sain nameilla talttumaan, mutta Kertulle tilanne oli liikaa, joten sitä ei edes viety loppuun asti. Toisaalta koirat oli jo tosi väsyneitä melkein tunnin treenin jälkeen.
Tällä kertaa saatiin siis koirista irti niitä aitoja reaktioita joita lähdettiin hakemaankin, ja se oli hyvä juttu, nyt todella tiedetään mitä lähdetään tosissaan korjaamaan. Seuraavalla kerralla otetaan mukaan taas vieras häiriökoira, mutta pidennetään matkaa ja operoidaan yhtä koiraa kerrallaan.
Kaikesta jo läpikäydystä on jo kuitenkin ollut kovasti apua. Voisin jopa sanoa että tykkään taas Kertusta vähäsen. Alussa tilanne oli siis sen verran paha että Kertun näkeminenkin saattoi ärsyttää. Naksutinkoulutusta on edelleen jatkettu hitaasti, ja sen myötä Kerttu on alkanut tajuta että mamma on ihan kiva kun siltä saa namia. Aiemmin Kerttu ei siis ollut ollenkaan, ei yhtään, ei tippaakaan kontaktihakuinen. Se nyt on aika selvää ettei ollutkaan, kun ei se ollut juuri mistään palkkaa saanutkaan.
Armin kanssa tuli silloin pienenä tehtyä koko ajan jotakin kivaa, Kerttu on mennyt tuossa äitinsä siivellä tähän asti, tullut mukana ja perässä vähän niinkuin ajatuksella että kyllähän se siinä samalla menee kun tuo toinenkin. Eli ihan itse olen tähän tilanteeseen itseni ja koirani saattanut. Herätys tuli kuitenkin karuimman kautta, ja onneksi tuli, eiköhän Kertun elämä jo kaivannutkin hieman lisää arvostusta. Toinen tärkeä syy miksi tähän nyt viimein tartuin on se, että syksyllä meidän perhe taas kasvaa. Ei tosin tällä kertaa hauvavauvan muodossa, vaan ihan oikeaa ihmislasta täällä nyt odotellaan =)
Vappuna oli kauan odotettu päivä, Armin luonnetesti.
Kennelliiton sivuilla luonnetestistä sanotaan näin: "Luonnetestin tarkoitus on arvioida ja kirjata koiran käyttäytyminen tilanteissa, joissa sen hermosto joutuu rasitetuksi. Testitulosta voidaan hyödyntää koiran luonnekuvan määrittämiseen ja koulutuskelpoisuuden arviointiin. Testitulos antaa myös viitteitä koiran jalostuskelpoisuudesta rotujärjestöille ja kasvattajille."
Arvostelussa on 9 kohtaa ja Armi sai pisteytyksiä seuraavasti:
Toimintakyky: +1 Kohtuullinen
Terävyys: +3 Kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu: +3 Kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu: +2 Kohtuullinen
Hermorakenne: +1 Hieman rauhaton
Temperamentti: +3 Vilkas
Kovuus: +1 Hieman pehmeä
Luoksepäästävyys: +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus: ++ Laukauskokematon
Loppupisteet: 174
tuomarit Tarja Matsuoi ja Bengt Söderholm (lisäksi tuomariharjoittelija)
Koska aika harvalle aukeaa tuo yllä oleva pisteyts, alla hieman selityksiä.
Testi alkaa sillä että toinen tuomareista tutustuu koiraan ja kyselee taustatietoja mm. nimi, ikä ja perhesuhteet, aiemmat huonot kokemukset.
Tuomari tutustuu koiraan
Toimintakyky
Lähin helposti ymmärrettävä synonyymi toimintakyvylle on rohkeus. Toimintakyky kertoo kuinka hyvin koira pitää puoliaan todellista tai kuviteltua uhkaa vastaan, ja kuinka se pystyy toimimaan tilanteessa jossa se on joutunut pelon valtaan, ja pystyykö se voittamaan pelkonsa. Toimintakykyä testataan sekä ilman uhkaa että uhan alla.
Toimintakyky uhan alla
Tämä suoritetaan "kelkkakokeena". Piilosta vedetään lähemmäs koiraa "kelkkaa" joka yhdestä suunnasta näyttää ihmiseltä ja toisesta suunnasta täysin tunnistamattomalta. Kelkka liikkuu eteenpäin nykien ja holtittomasti. Koira luulee hahmon olevan ihminen muttei voi olla varma (vieraat liikkeet, äänet ja hajuttomuus), ja tästä syntyy ristiriitatilanne. Kun kelkka on nyitty ohjaajan viereen (jos koiran hermot sen sallii) se jää paikalleen ja seurataan koiran reaktioita.
Kelkka tulossa...
...koko ajan lähemmäs
Aika pelottavan lähellä jo
(taustalla näkyy myöhemmin käytettävä rämisevä tynnyri)
Tässä kohtaa Armi vielä aika hyvin sieti tuota hahmoa. Haukkuminen oli ihan alusta asti kovaa ja napakkaa, ja mitä lähemmäs kelkka tuli, sitä enemmän Armi alkoi liikkua. Kun kelkka tuli ihan lähelle minua, se oli Armille jo aika kova paikka. Hihna oli tosi pitkä, ja Armi juoksi ympyrän sädettä minun ja kelkan ympäri hihna kireällä varmaan kymmenen kertaa ympäriympäriympäri...
Meinasi oikeasti alkaa naurattamaan tuota katsellessa...
Jossain vaiheessa Armi kuitenkin kokosi itsensä, rohkaisi mielensä ja meni aikalailla oma-aloitteisesti tutustumaan kelkkaan. Tämä on mielestäni (ja muidenkin mielestä) erittäin tärkeää, tämä nopea palautuminen tilanteesta. Armi ei myöskään näytä kovin stressaantuneelta.
Toimintakyky ilman uhkaa
Suoritetaan "pimeässä huoneessa". Rakennuksen ovella toinen tuomareista ottaa koiran ja toinen johdattaa ohjaajan hämärään huoneeseen. Huoneessa on pieni 'labyrintti' (meillä oli kolme käännöstä), esteitä jotka koira voi helposti ja turvallisesti ohittaa ja vaihteleva pohjamateriaali (esim. levitettyä muovia). Ovella ohjaaja kutsuu koiraa innostavasti ja suuntaa sitten labyrintin perälle. Koiran tehtävä on etsiä ohjaaja. Jos koira ei uskalla etsiä, tai ei löydä ohjaajaa, saa tämä antaa apuja (niiskutus, yskäisy, kuiskaus, kutsuminen jne vahvistuvasti.
Armi lähti tosi reippasti etenemään huoneessa ja tuli jokaisella etsintäkerralla puolen metrin päähän minusta. Tuomari sanoi että koiran mielestä tämä huone loppui siihen viimeiseen käännökseen eikä kulman takana enää voinut olla mitään... (paitsi mamma!) Aina kun annoin Armille apuja, se meni sille ovelle mistä oli tullut sisään ja oli varma että olin sen oven takana odottamassa. Sain kutsua Armia ihan ääneen ennen kuin se hoksasi missä olin, sen verran pahasti nenä sillä meni jännityksestä tukkoon. Hyvä asia kuitenkin on se että Armi lähti reippaasti minua etsimään eikä lamaantunut pimeässä. Sattuneistä syistä huonetyöskentelystä ei ole valokuvia...
Näiden kahden toimintakyä mittaavan suorituksen perusteella Armin toimintakyky on siis
+1 Kohtuullinen. "Koira ottaa kontaktin kelkkaan suurestakin pelästyksestä huolimatta hyvin vähäisillä ohjaajan avuilla. Pimeässä koiraa voidaan joutua kutsumaan." Muita vaihtoehtoja olisivat 3+ suuri, +2 hyvä, -1 pieni, -2 riittämätön -3 toimintakyvytön.
Terävyys
Terävyys on luonteen ominaisuus joka saa koiran käyttäytymään aggressiivisesti sen tuntiessa itsensä uhatuksi. Terävyysaste on käänteisesti verrannollinen ärsykkeen suuruuteen, eli mitä pienempi ärsyke aiheuttaa aggression, sitä terävämpi koira on.
Terävyyttä testataan "seinäkokeena". Koira sidotaan kiinni seinään lyhyeen naruun ja ohjaaja kävelee pois paikalta. Tarkoitus on saada koira tuntemaan itsensä hieman hylätyksi.
Toinen tuomareista tarkkailee koko ajan koiran käytöstä. Toinen tuomari on aiemmin piiloutunut vaikkapa pusikkoon ja alkaa sieltä matalan ja uhkaavan hyökkäyksen koiraa kohti.
Hyökkäystä jatketaan niin lähelle kun koiran hermot kestää. Tätä tilannetta en siis saanut olla itse näkemässä mutta haukku ja rähjäys oli aika kauan kovaa, joten luulisin että aika pitkälle hyökkäys kesti.
Tässä näyttäisi jo luonne taipuvan, rähjäys muuttuu alistumiseksi.
Hyökkäyksen jälkeen tuomarin käytös muuttuu päinvastaiseksi, eli ystävälliseksi ja sovittelevaksi. Taas katsotaan kauako koiralla kestää palautua, ja hyväksyä äsken vielä uhkaava ihminen. Armi ei kauaa kanna kaunaa vaan palautuu hienosti ja luottamus palaa nopeasti.
Lopuksi ohjaaja kutsutaan paikalle ja seurataan koiran käyttäytymistä tilanteen loppuun saakka.
Armi sai terävyydestä arvosanan +3 Kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua. "Koira reagoi aggressiivisesti hyökkäykseen, hyökkääjän tultua selvästi esille. Palautuu nopeasti." Muita vaihtoehtoja olisivat olleet +2 Suuri ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua, +1 Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua, -1 Pieni jäljelle jäävin hyökkäyshaluin, -2 Kohtuullinen jäljelle jäävin hyökkäyshaluin, -3 Suuri jäljelle jäävin hyökkäushaluin. Tässä mielestäni tärkeää on saada arvio, joka loppuu sanoihin "ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua".
Tässä kohtaa voisinkin sanoa hieman tuosta plussien ja miinusten tulkinnasta. Eli +3 on yleensä se toivotuin ja "täyspäisin" ominaisuus, ja vastaavasti suurin miinus usein se kaikkein ei toivotuin. Esimerkiksi kohtuullinen terävyys on parempi kuin suuri terävyys, toisin sanoen +2 saanut koira hyökkää jo todella pienestä ärsykkeestä, kun taas +3 (ja -2) kohtuullisesta ja +1 ja -1 saa ärsyttää tosissaan ennen kuin se alkaa hyökkäillä. Tuossa listauksessa tuntuukin alkuun olevan epäjohdonmukaisuuksia, mutta vähän ajattelemalla se sitä alkaa selviintyä.
Puolustushalu
Puolustushalulla tarkoitetaan koiran synnynnäistä taipumusta hyökkäyksen tai hyökkäysyrityksen avulla aktiivisesti puolustaa itseään, laumaansa (ohjaaja) tai reviiriään. Puolustushalu vaihtelee tilanteiden, ympäristön ja koiran mielialojen mukaan. Testissä tarkkaillaan koiran käyttäytymistä tilanteissa, joissa uhan aiheuttaa tuntematon henkilö tai koiran kuvittelema ärsyke.
Koe toteutetaan toisen tuomari hyökkäyksenä kohti koiraa. Koira ja ohjaaja etenevät kohti määrättyä paikkaa ja tuomari hyökkää piilosta ensisijaisesti ohjaajaa, ei koiraa kohti apunaan esim. risu/keppi tai piiska.
Hyökkäuksen voimakkuutta säädellään koiran toimintojen mukaan, ja jatketaan niin pitkälle kuin koira sen kestää. Armin haukku alkoi taas nopeasti ja voimakkaasti, ja puolustushalua löytyi.
Meillä tuomari eteni ihan puolen metrin päähän ennen kuin muutti käytöksensä ystävälliseksi, ja alkoi tehdä tuttavuutta Armin kanssa. Taas sama tervepäinen ja toivottu reaktio, Armi palautui mielenmuutoksesta nopeasti ja jäi tuomarin luo minun kävellessä toiselle puolelle kenttää. Tästä tehtiin vielä nopea luoksetulo.
Puolustushalua testatessa arvioidaan suorien hyökkäysten lisäksi myös koiran yrityksiä puolustaa itseään ja ohjaajaa. Hyökkäysyritykset ovat yhtä arvokkaita kuin "onnistuneet" hyökkäyksetkin. Puolustushalua tarkkaillaan koko testin ajan eri erikoiskokeissa.
Armi arvosana puolustushalukkuudesta on +3 Kohtuullinen, hillitty "Koira puolustaa ohjaajaansa: joko haukkuu ja/tai murisee hyökkääjän lähestyessä, pysyy ohjaajan edessä tai sivulla. Koira palautuu nopeasti ja hyväksyy hyökkääjän hyökkäyksen loputtua, lyhyt viive sallitaan." Muita tuloksia ovat +2 suuri hillitty, +1 pieni, -1 haluton, -2 Erittäin suuri, -3 hillitsemätön.
Taisteluhalu
Taisteluhaluksi kutsutaan koiran synnynnäistä taipumusta nauttia taistelusta, ilman että se perustuu aggressioon. Tutkitaan miten koira käyttää leukojaa ja lihaksiaan leikkiessään. Leluna on joko keppi, motivointipatukka, narusolmu, rätti tai pehmeä lelu. Testi alkaa pienellä saalistusärsykkeellä, jatkuu vetoleikkiin ja lopuksi (jos sinne asti päästään) testataan koiran halua pitää saalista, ja jatkaa leikkiä (tuoko saaliin tuomarille odottaen lisää leikkiä) ja sitä että leikkiikö koira pienen uhan alla ( koiran silmät peitettän toisella kädellä/räpsäistään toisella kädellä koiran kuonon viereen)
Suorituksen aikana arvostellaan koiran halukkuus tai haluttomuus osallistua leikkiin. Taistelupyrkimysten olemassaolo tai puuttuminen, niiden suuruus, suunta ja voimakkuus arvioidaan. Samoin arvioidaan koiran reaktioiden aikaansaamiseksi tarvittavien ärsykkeiden suuruus. Taisteluhalu on kääntäen verrannollinen ärsytysvoimakkuuteen.
Armi tarttui hanakasti tarjottuun harjanvarren pätkään
Ja kyllähän siitä ihan kunnon taistelu saatiinkin aikaiseksi
Armi taisteluhalu on luokkaa +2 Kohtuullinen "Koira ottaa esineen halukkaasti ja ote on melko luja, jonkin verran pureskelua ja otteen korjausta. Mikäli koira irrottaa otteensa uhattaessa sen tulisi ottaa esine uudelleen uhkauksen jälkeen." Muita arvioita ovat +3 Suuri, +1 Erittäin suuri, -1 Pieni, -2 Riittämätön, -3 Haluton.
Temperamentti
Temperamentilla tarkoitetaan käyttäytymisen vilkkautta, huomiokyvyn nopeutta (tarkkaavaisuutta) sekä kykyä sopeutua uusiin tilanteisiin ja ympäristöihin. Suurin osa hyvin sopeutumiskykyisistä koirista on vilkkaita. Vilkas koira on tarkkaavainen ja se vastaanottaa nopeasti uusia ympäristön ärsykkeitä ja tottuu niihin ja niiden merkitykseen.
Erittäin vilkkaat koirat vastaanottavat suuren määrän vaikutteita ympäristöstään, ja seurauksena on liian suuri hajaannus ja pitempi sopeutumisaika.
Tämä on vielä korostuneempaa häiritsevän vilkkaissa koirissa, sillä ne ovat lähes kykenemättömiä keskittymään ja olemaan paikallaan. Näillä koirilla sopeutuminen vaikeutuu myös fyysisestä väsymyksestä, jonka ne aiheuttavat itselleen olemalla koko ajan liikkeellä.
Temperamenttia testataan usein "tynnyrikokeella". Koira ja ohjaaja kulkevat suoraa linjaa ja heti koiran ohitettua merkityn paikan takaa lasketaan liuskaa alas rämisevä tynnyri. Ääni alkaa koiran takaa ja jatkuu "takaa-ajona" tullen yhä lähemmäs. Erikoiskokeessa havainnoidaan koiran väistämisrefleksien nopeutta ja suuntaa sekä koiran käyttäytymistä sen väistettyä vaaraa. Temperamenttiä arvioidaan tynnyrin lisäksi kaikissa osasuorituksissa.
Tynnyri tulossa!
Kuten Armille tyyypillistä tutustuminen tynnyriin sujui ilman maanitteluja
Temperamentiksi Armille arvioitiin +3 Vilkas "Koiran pitää reagoida häiriöön välittömästi sen alettua. Väistön on oltava nopea, hallittu, lyhyt ja koira suuntaa huomionsa häiriöääntä kohden. Koiralta edellytetään reipasta ja iloista yleisolemusta." Ja muita ovat +2 Kohtuullisen vilkas, +1 Erittäin vilkas, -1aHäiritsevän vilkas, -1b Hieman välinpitämätön, -1c Impulsiivinen, -2 Välinpitämätön, -3 Apaattinen.
Olin selkeästi ajatellut että Armi saa tästä +1 Erittäin vilkas... Mutta testiä tulkitessani huomasin ettei tämä arviointi tarkoitakaan pelkästään energisyyttä ja touhuamisen määrää, vaan nimenomaan tuota reaktionopeutta, mikä onkin ihan eri asia... :)
Kovuus
Kovuudella tarkoitetaan koiran taipumusta muistaa tai olla muistamatta epämiellyttäviä kokemuksia. Testissä on kaksi osa-aluetta, ensin koira pelästytetään ja hetken kuluttua kävelytetään uudestaan samasta paikasta ohi, samalla tarkkaillaan koiran reippautta tai vastenmielisyyttä ohittaa tuo paikka. Kova koira ei ole moksiskaan uusintakierroksella, kun taas pehmeämpi koira muistaa epämiellyttävän tilanteen ja hieman välttelee paikkaa.
Testiä suoritetaan usein "haalarikokeena". Koira ja ohjaaja kulkavat seinänviertä ja yht'äkkiä koiran ollessa kohdalla kiskaistaan maasta pystyyn haalari. Haalarin sijasta voidaan käyttää myös vaikkapa nurkan takaa eteen aukeavaa sateenvarjoa.
Armi vähän pomppasi mutta ei ollut kovasti pahoillaan tuostakaan. Seinän toiselta puolelta jatkui välittömästi tuo äsken esitelty tynnyrikoe. Näiden kahden pelästyksen jälkeen käveltiin heti uudestaan samoista paikoista. Jonkin verran Armi niitä kauempaa kiersi ja hieman tuumaili että uskaltaisiko, mutta hihna ei kiristynyt eikä Armi tuntunut liian vastahakoiselta ohittelemaan haalaria tai tynnyriä.
Arviona +1 Hieman pehmeä "Koira, joka osoittaa selviä merkkejä siitä, että se haluaisi välttää paikan, missä se pelästytettiin, mutta pystyy ohittamaan pelästyttämispaikan suhteellisen läheltä ohjaajan tukemana." Muut arvosanat +3 Kohtuullisen kova, +2 Kova, -1 Erittäin kova, -2 Pehmeä, -3 Erittäin pehmeä.
Luoksepäästävyys
Luoksepäästävyydellä tarkoitetaan koiran suhtautumista vieraisiin henkilöihin.
Koira on luoksepäästävä, kun se mielellään ja oma-aloitteisesti hakeutuu muidenkin tapaamiensa ihmisten seuraan kuin ohjaajansa. Koiraa, joka selvästi välttää tutustumista tai joka osoittaa selvää vastenmielisyyttä joutuessaan kosketukseen vieraiden kanssa, kutsutaan pidättyväksi.
Hyväntahtoinen on koira, joka osoittaa hyökkäävyyttä vain uhkaavissa tilanteissa. Hyväntahtoisuus riippuu paljon koiran terävyydestä. Terävän koiran tarkkaavaisuus pieniäkin uhkaärsykkeitä kohtaan aiheuttaa sen, että se tekee virhearvioinnin helpommin kuin vähemmän terävät koirat.
Avoimuus tarkoittaa sitä, että koiran todellinen mieliala selvästi ilmenee sen käyttäytymisestä riippumatta siitä, onko tuo käyttäytyminen ihmisen kannalta myönteistä vai kielteistä. Avoin koira siis näyttää tunteensa.
Luoksepäästävyyteen ei ole omaa erikoistestiä, vaan tuomarit arvioivat testin aikana koiran suhtautumista vieraisiin ihmisiin. Erituisesti koiraa tarkkaillaan alkuhaastattelun aikana ja jälkeen, puolustushalun (tuomari hyökkää ohjaajaa kohti) ja terävyyskokeen (tuomari hyökkää koiraa kohti sen ollessa kytkettynä yksin seinään) loppuvaiheessa ja pimeään huoneeseen mentäessä.
Armin todettiin olevan +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin "Koira, joka houkuttelematta hakeutuu kosketukseen myös vieraiden ihmisten kanssa käyttäytyen ystävällisesti ja avoimesti. Luoksepäästäväksi kutsutaan myös sellaista koiraa, joka ei tutustu ihmisiin omaaloitteisesti,
mutta sallii tutustuttaa itsensä heihin." Muita arvioita ovat +2a Luoksepäästävä aavistuksen pidättyväinen, +2b Luoksepäästävä hieman pidättyväinen, +1 Mielistelevä, -1 Selvästi pidättyväinen, -2 Hyökkäävä, -3 Salakavala.
Laukauspelottomuus
Koiran laukauspelottomuutta testataan ampumalla starttipistoolilla kaksi tai usempia laukauksia. Ohjaaja ja koira kävelevät pitkästä matkasta kohti piiloutunutta ampujaa. Ensimmäinen laukaus tulee koirakon ollessa liikkeessä ja toinen hieman sen jälkeen paikoillaan ollessa. Seurataan koiran reaktiota laukauksiin.
Ensimmäistä laukausta Armi säpsähti aika reippaasti, toinen laukaus meni enemmänkin kuulosteluksi. Ensimmäisen laukauksen jälkeen kesti jopa aika kauan ennen kuin Armi rauhoittui niin että toinen pystyttiin ampumaan. Armi kiersi minut hihnalla ihan solmuun ja hyppi kovasti vasten tukea hakien.
Armin arvio ++ Laukauskokematon "Koira, joka reagoi ensimmäisiin laukauksiin, mutta kuultuaan useamman laukauksen levottomuus pienenee."
Hermorakenne
Hermorakenteella tarkoitetaan koiran synnynnäistä heikko- tai vahvahermoisuutta sen joutuessa
voimakkaisiin ja vaihteleviin sisäisiin jännitystiloihin. Hyvällä hermorakenteella tarkoitetaan kykyä hallita jännitystiloja ilman luonnotonta uupumusta, hysteriaa tai muita merkkejä sisäisen tasapainon järkkymisestä. Tämä on testin ehkä tärkein kohta, ja se on huomioitu myös pisteytyksessä; hermorakenteen pistekertoimet ovat kaikista suurimmat.
Hermorakenteen testaamiseen ei ole omaa erikoiskoetta, vaan lopputulokseen vaikuttaa koko testin suoritus, koiran kuormittuminen ja palautuminen osasuoritusten välillä sekä testin jälkeen.
Armi on hermoiltaan +1 Hieman rauhaton "Koira selviytyy kaikista testin osasuorituksista. Siinä on havaittavissa lieviä merkkejä rauhattomuudesta, se rasittuu henkisesti testin edetessä. Palautumisajan pituus eri osasuoritusten välillä vaihtelee." Muut vaihtoehdot +3 Tasapainoinen ja varma, +2 Tasapainoinen, -1 Vähän hermostunut, -2 Hermostunut, -3 Erittäin hermostunut. Se, mitä olen hieman pihakoirien tuloksia selaillut, osoittaa että aika suuri osa pihiksistä osuu tuohon samaan +1 Hieman rauhaton -kategoriaan.
Armin reaktiot tapahtumiin olivat aika lailla sellaiset kuin osasin odottaakin, eli taidan tuntea koirani ihan hyvin =) Armi kesti mielestäni tilanteet aika kivasti, palautui suhteellisen nopeaan ja oli heti edellisen osan jälkeen valmis seuraavaan. Tilanteet saatiin vietyä tosi pitkälle, suurin osa ihan loppuun saakka, eli Armi kestää uhkaa ja painetta hyvin. Palautuminen elottomista esineistä oli nopeampaa kuin uhkaavista ihmisistä, mikä on mielestäni ihan ymmärrettävää. Ei pahemmin läähätellyt eikä vapissut, silloin tällöin hyppi minua vasten hakeakseen turvaa ja ohjeita, ei kuitenkaan kesken uhan, vaan vasta siinä vaiheessa kun osasuoritus oli ohi. Koko testin jälkeen mielestäni oli oma itsensä oikeastaan välittömästi. Eli aika täyspäinen tapaus =)
Vaikeinta testissä oli ehdottomasti se että koiraan ei saanut kiinnittää mitään huomiota oikeastaan koko testin aikana. Hihna piti yrittää pitää löysällä ja sotkeentumatta, koiraa ei saanut kiskoa, ohjata eikä varsinkaan katsoa osasauoritusten aikana. Tuomarin kehoituksesta piti sitten kehua ja rohkaista esim. palautumistilanteissa. Kuten oletettavaa, minulta jäi aika paljon Armin reaktioita näkemättä, mutta onneksi yleisö ja valokuvat kertoivat paljon. Alkuun oli tarkoituksena että Heli kuvaa koko testin, mutta Armi on niin kovasti Helin perään ettei siitä tullut mitään, vaan tuomarit käskivät kuvaajan varastorakennukseen piiloon, no onneksi sieltä sai otettua muutamia kuvia. Suurin osa kuvista on Annan Loimarannan ottamia, suuri kiitos Anna!
Ihan alkuun onnittelut kaikille 9kk junnu-ikään ehtineille Pihapolun esikoispennuille; Ekalle, Pätkikselle, Aatokselle, Toukolle ja Nassulle! Ja meidän Kertulle siis myös...
Lappeenrannan pääsiäisnäyttely olikin juuri sopivasti ajoitettu näihin 9kk-synttäreihin, kaksi päivää sitten täyttäneet pojat pääsivät heti tosi toimiin kehässä :)
Touko ja Eka olivat ainoita luokassaan, joten tiukka kisa käytiin näiden kahden välillä. Molemmat pojat esiintyivät kehässä hienosti, vaikkakin poikamaisen kujeillen =) ja molempien laatuarvosanaksi kroatialainen tuomari antoi ERIn eli erinomaisia poikiahan nuo ovat. Tällä kertaa hiukan pidemmän korren veti Eka, joten tämä "kruunattiin" luokkavoittajaksi ja Touko kakkoseksi. Alla sekä kuvat että arvostelut:
Pihapolun Antero "Eka"
JUN ERI1
"In developing. Good size and propotions. Good lines of the head. Correct topline. Tail is well set, but a bit curved. Goog angulations. Typical movement and good balance. Good temperament."
Suomeksi siis jotakuinkin näin "Kesken kehityksen. Hyvä koko ja mittasuhteet. Hyvät pään linjat. Oikea ylälinja. Hyvä hännän kiinnitys, mutta kippura häntä. Hyvät kulmaukset. Tyypilliset ja tasapainoiset liikkeet. Hyvä luonne."
Ja sitten Toukon vuoro
Pihapolun Akseli "Touko"
JUN ERI2
"In developing. Good size and propotions. Good lines of the head. Good size. Typical top line. Good angulation. Good markings. Enough balance in side movement. Good temperament."
Ja sama taas suomeksi " Kesken kehityksen. Hyvä koko ja mittasuhteet. Hyvät pään linjat. Hyvän kokoinen. Tyypillinen ylälinja. Hyvin kulmautunut. Hyvät merkit. Tarpeeksi tasapainoiset sivuliikkeet. Hyvä luonne."
Tuo 'hyvän kokoinen' piti ilmoittaa oikein kahdesti, ellei sitten meinaa että hyvän kokoinen pää :) molempi totta.
Mutta kyllä oli oikeasti jännittävä päivä nähdä ensimmäistä kertaa omat kasvatit kehässä! Toukoa olen tavannut aika useasti, mutta Ekan näin nyt ensimmäistä kertaa syyskuisen luovutuksen jälkeen. Kiitos matkaseurasta Katja ja oli ihanaa tavata Suvi, Antti ja Jesse!
Oli mukava myös tutustua Ekan ja Toukon yhteiseen tyttöystävään Minniin (ja mamma Johannaan). Minni onkin niin nätti pihakoiraneitonen että tämä kruunattiin iahn oikeutetusti ROP-pennuksi, onnea Minni ja Johanna!
Eka ja Touko ovat molemmat niin komeita poikia että ihan mielelläänhän niitä käy kehän laidalla tsemppaamassa =) Toivottavasti ei jää ainokaiseksi kerraksi! Pojat on kyllä keskenään kovasti erinäköisiä. Touko on tullut kovasti isäänsä Riveen, kun taas Eka on perinyt geenejä sekä Armilta että Riveltä, ja mielestäni Ekassa näkyy myös Villiniittyläisten piirteitä, varsinkin I-poikien näköä (vai olenko ihan hakoteillä Heli?) Kerttu kuuluu myös tähän äitee+iskä kastiin, Nassu on huomattavasti enemmän Riven näköinen ja sitten taas Aatos ja varsinkin Pätkis muistuttavat kovasti Armia. Näistäpä olisikin haasteellista yrittää kasata kasvattajaryhmää... Ellei sitten saisi ottaa mukaan koko porukkaa isin ja äidin mukaan lukien =)
Viime kerrasta kevät on edistynyt valtavasti! Lumet on jo kaikki poissa ja naapurikoulun jääkiekkokaukalo on taas vallattu sunnuntai-illoiksi Korialaisten koirien käyttöön =)
Kertun sosialistaminen jatkuu siis naapurikoirien voimin. Mietin pitkään että tästä reissusta mahtaa tulla ihan fiasko, mutta kerrankin Kerttu yllätti minut positiivisesti ja pärjäili suht kivasti muiden rekkujen kanssa.
Tässä ehdottomasti illan paras tilannekuva, tunne välittyy aika selvästi...
"Tästä kun selviän, selviän mistä tahansa" (lainattu Jaanan sanoja, kiitos osuvasta kommentista!)
Varovasti tehtiin tuttavuutta myös mäyräkoiraherrasmiehen Epun kanssa
Kaikkein paras ja luotettavin kaveri oli kuitenkin sekarotuinen Pimu. Kertun ja Pimun välillä oli ihmeellinen yhteys, ja tutustuminen ja touhu sen mukaista. Kerttu kiemurteli Pimun edessä vatsallaan kuin pikkuinen käärme, välillä eteen ja välillä taaksepäin, molemmat pitivät kummaa murinan ja räpätyksen kaltaista ääntä ja molemmilla oli ihan tosi kivaa. En ole ennen nähnyt koirien leikkivät tuolla tavalla, mutta kyllä se ihan selvästi leikkiä oli; nuoren ja pian mummuikäisen ihan omat kuviot.
Lopuksi Kerttukin uskalsi hieman riehaantua...
Kaukalossa oli Kertulle ihan passelin kokoinen juoksukaveri, lancashire heeler Petu. Petukin on hieman arempaa sorttia, mutta Kertun kanssa löysivät jonkin moisen yhteyden ja kilpajuoksu sujui.
Kaikkein parasta oli kuitenkin juosta Armin kanssa, siinä uskalsi revitellä ihan kunnolla
Armilla oli mukana juuttipatukka ja se onkin nyt ihan ykköslelu! Ihan paras. Jopa niin hyvä että meinaa tulla meikäläisen kanssa tappelu että koska pannaan lelu takaisin taskuun. Voittaa kaikki kepit ja pallot ja muut heiteltävät, ja onnekseni on myös kestävä.
Taistelutahtoa ei ainakaan tältä rouvalta puutu... :)
Koska postauksen eka kuva oli yksi illan parhaista, täytyy viimeiseksikin laittaa erityisen onnistunut otos...
Tässä Armin alkukiihdytysspurtti, josta tuloksena räjähtävä lähtö ja ihan mieletön vauhti!
Ja mikä keskittynyt ilme! (kaikkein parasta kuvassa on kuitenkin se että se on täysin käsittelemätön...!)
Kyllä koirapuistoilu on kivaa! Viimeaikoina olen pariinkin otteeseen pakannut koirat autoon ja hurauttanut lähipuistoon. Mansikka-aholla on ihan paras paikka, siellä on sekä koirapuisto että -polku.
Pari viikkoa sitten käytiin koirapolulla Katjan ja Toukon kanssa ja voi sitä juoksemisen riemua!
Koirat kisailivat minkä kintuistaan kerkesivät
Ja kaikkia tuntuisi naurattavan kovasti, ainakin naaman ilmeistä päätellen =)
Armi otti kovan juoksukisan polulla olleen setterin kanssa...
...ja nuoriso kisaili keskenään
Sekä Kerttu että varsinkin Touko tuntuisi perineen äitinsä mielenkiinnon keppeihin ja palloihin
Ottakaa kiinni jos saatte!
Koko ajan piti olla joku risu tai kepakko toisessa suupielessä =)
Toukosta on muuten kasvanut näin komea pihakoiranuorukainen!
Ja kovasti tarkkaavainenkin vielä
Hui, mikä lie aiheuttanut moisen ilmeen...
Kerttukin tarkkaavaisena söpöilee
Ja näin kaaoottisesti tämä meidän kuriton kakaralauma kerjää nameja
No mutta nyt ollaankin viihteellä, kaiken ei tarvitsekaan sujua juuri mallin mukaan.
Koirapuistoilu on mukavaa vaihtelua muuten niin tylsiltä tuntuviin talvisiin lenkkeihin. On niin paljon kivoja paikkoja jonne pääsee kunnolla vasta lumien sulettua pois ja kevään saavuttua.
Tänään käytiin ihan omalla porukalla Mäyränkorven koira-aitauksessa. Odottelin ja toivoin koko ajan että tarhalle olisi tullut muitakin koiria, mutta ihan kolmistaan saatiin kyllä tänään siellä juosta. Harmi.
Kertulle tekisi äärettömän hyvää päästä tutustumaan muihin koiriin. En tiedä onko sillä menossa joku hankala ikäkausi vai mikä oikein riivaa, mutta kaikki vastaantulijat on pahiksia. Lähinnä vaikuttaisi että Kerttu pelkää muita koiria, koska haukkukin on sellaista kimittävää ja kulmahampaat senkun vilkkuvat. Armi onneksi suhtautuu muihin koiriin koko ajan paremmin. Täytyy vissiin antaa Kertulle joku tehokuuri noista sosiaalisista taidoista, ennen kuin menee raukkaparka ihan piloille... Lisää puistoilua siis luvassa viikonloppuna!
Mutta sitten pari jännää juttua! Olen ilmoittanut Armin pihakoirayhdistyksen järjestämään luonnetestiin! Todella mielenkiintoista. Kuukauden päästä kuullaan kuinka täyspäinen tai heikkohermoinen tämä meidän mamma oikein onkaan.
Pääsiäisenä on toinen tiukka paikka, meidän pojat Touko ja Eka käyvät ekaa kertaa näytillä ihan oikeassa näyttelyssä Lappeenrannassa. Pojat ovat juuri paria päivää ennen näyttelyä täyttäneet sen junioriluokkaan vaadittavat 9kk, joten ovat ihan kaikista lapsimpia näissä kisoissa. Ajattelin kyllä ehdottomasti lähteä mukaan kannustamaan!
Eka treenaa pöydällä seisomista
(kuva: Suvi Harmanen)
Mietin pitkään että ilmoittaisinko myös Armin ja/tai Kertun mukaan, mutta meidän tytöt ei nyt sitten kuitenkaan ole lähdössä. Armi ei ole käynyt näyttelyssä tai ylipäätäskään yhtään missään tosi pitkään aikaan ja tuo näyttely ja luonnetesti on peräkkäisinä viikonloppuina. Päätin välttää kaikkea ylimääräistä stressiä...
No Kerttu... voi Kerttu... Kertusta ei taida näyttelykoiraa tullakaan, on nimittäin sen verran pahasti alapurenassa nuo etuhampaat etten viitsi ainakaan mihinkään isoon näyttelyyn lähteä hylättyä arvostelua hakemaan. Jossain pikkunäyttelyssä tai vaikkapa OpenShowssa olisi ihan kiva kuitenkin käydä hakemassa arvio Kertunkin rakenteesta.
Ja joka ilta toivon että Kertulla olisi vielä pään kehitys sen verran kesken että ne hampaat jossain vaiheessa vielä oikenisi, onhan hän kuitenkin vasta 8-kuinen. Mitään kikkaskonsteja en ala kokeilemaan, koska jos vaan suinkin mahdollista haluaisin käyttää Kerttuakin vielä joskus jalostukseen. Omatunto ei kyllä antaisi myöten jos yrittäisin sitä purentaa jotenkin ohjailla... koska terveydellistä haittaa ei ole.
Nyt nämä rakkaat lapset ottavat päivätorkkuja sohvalla onnellisen tietämättöminä minun pohdinnoistani, suunnitelmistani ja tuskailuistani, terveen väsyneinä hyvästä liikunnasta =)
Kuten tavallista, jos täytyy sairastaa, tehdään se viikonloppuna päivystysaikaan. Perjantai-iltana jo vähän katselin että Armilla ei ole kaikki kunnossa, se oli jotenkin vetämätön, haluton ja hidas.
Lauantaina koko koira oli ihan kankea ja pää riipuksissa lönkytteli pikkaisen paikasta toiseen. Sohvalle hyppääminen tuntui vaivalloiselta ja hyppäämistä edelsi pitkä harkinta ja asennon haku. Tutkiskelin Armia vähän sieltä täältä; painelin selästä ja kyljistä, kävin jalat ja tassut läpi. Armi kiljaisi kun koskin kainaloihin, samoin toinen etutassu oli aran tuntuinen.
Päivystävä eläinlääkäri epäili puhelimessa että koiraa vaivaa selkä, kuulostaa kuulemma ihan sellaiselle. Sain ajan klinikalle vasta iltapäiväksi ja siellä sitten tutkittiin mm. liikkeet, selkä ja raajat. Ei vaivoja sillä suunnalla. Sitten mitattiin kuume ja kuunneltiin keuhkot. Kuumetta 39 ja aika paha rohina keuhkoissa. Ja ell sanoi että koiralla on varmaan niin kipeät keuhkot että vaikuttaa koko etupäähän. Kuume voi vaikuttaa koiraan myös samalla lailla kuin ihmiseen, eli lihaksia ja niveliä särkee.
Kyllä olin kovasti helpottunut tuosta diagnoosista, vilustuminen taitaa olla hieman helpommin hoidettavissa kuin selkävaivat... Mulla oli kotona Metacamia avaamaton paketti joten lääkäri käski antaa sitä nyt ensiavuksi, mitata säännöllisesti lämpöjä ja vahtia alkaako yskittää tai räkää vuotaa. Jos lisäoireita tulee tai kuume jatkuu niin sitten antibioottia hakemaan.
Lämmöt on nyt loppuviikonlopun olleet vähän vajaa 38 eikä Armi tuhise, pärski eikä yksi. Huh mikä helpotus.
Ihmettelen kyllä että miten kummassa Armi on voinut vilustua. Kerttu luuraa pihalla paljon enemmän kuin äitinsä, touhuaa tuolla takapihalla hyytävässä pakkasessa vaikka mitä omia juttujaan. Armi käy hätäseen tarpeillaan ja tulee äkkiä sisälle. Lenkitkin on olleet sellaisia max. 15min ja kovasti vaatetta päällä.
Nyt ei auta Armin muu kuin haaveilla ulosmenosta lämpöisen patterin päällä
Useampikin kyläilijä on tänä talvena sanonut että meidän koirissa on kovsti kissamaisia piirteitä, tämä taitaa olla yksi niistä =)
Meillä on ollut täällä hulinaa... =)
Armi, Kerttu ja Inkku
Inkku (Armin mamma, Kertun mummo) oli melkein kaksi viikkoa meidän tyttönä ja taisi tehdä aika hyvää kaikille asian osaisille. Inkku tuli siis hoitoon hieman kiristyneiden kotiolojen vuoksi, Bertan pennut oli siis niin ihania että ne olis voinut vaikka omia itselle kokonaan...
Hormonihuuruinen mamma otettiin meille toipumaan ja tulihan siinä samalla pidettyä vähän kuria jälkikasvulle ja tämän jälkikasvulle... =)
Ensimmäinen ilta meni oikeasti siten, että Kerttu kiemurteli lattianrajassa Inkun edessä lirputellen ja lipsutellen kuin pikkuinen mato.
Kun arvojärjestys oli suunnilleen saatu kohdalleen (suoraan alenevassa polvessa Inkku - Armi - Kerttu) alkoikin se hulina, vilinä, riehuminen ja leikki.
Inkku löysi uuden lempparilelun, meille jo vanha tuttu KETTU!
Kerttupa ei luovukaan ketustaan ihan niin helpolla
no nyt voi olla jo vähän sovummassa
leikin lomassa on myös hyvä antaa toiselle hieman hoitoa ja hellyyttä
ja sen pitää tietysti olla molemmin puolista
Minustakin tuntui että Inkkua piti vähän hoidella, leikkasin sen hieman pitkiksi venähtäneet kynnet tuon kahden viikon aikana joka toinen päivä. Meidän koirien kynnet leikataan vähintään viikon välein, ehkä jopa hieman useamminkin. Nyt joka toinen päivä leikatessa kynsien ytimet vetäytyivät ihan mukavasti, vaikken kertaakaan edes hermoon asti osunut. Inkku ei ollut minikyyristä moksiskaan, eikä kynsien ääni laminaatilla poikennut loppuajasta paljoakaan omien koirien rapsahtelusta.
Kun koiria on kolme, tapahtuu väistämättä sama kuin kolmen ihmisen kanssa; mä en leiki sun kaa! Meillä tilanne oli koko kaksi viikkoa seuraavanlainen; Kerttu ja Inkku touhusi koko ajan yhdessä ja Armi oli se kolmas pyörä. Kertun ja Inkun vetäessä kettua kahtia, Armi tuli siihen ketun päälle nöyristelemään Inkkua ja Inkku karjaisi Armin pois. Tätä tapahtui joka ilta useaan otteeseen. Kerttu ja Inkkun nukkuivat kyljitysten, Armi itsekseen. Kerttu kävi viemässä Armilta luut (kuten tavallista) ja Inkku karjui ne Kertulta itselleen.
Armihan ei siis ainakaan vielä pidä minkäänlaista komentoa lapselleen. Välillä ei voi kuin ihmetellä tuota Armin pitkämielisyyttä. Kerttu saa rymytä sen päällä, syödä Armin kupista, viedä luut ja lelut suusta... Inkku toi vähän järjestystä taloon ja näytti Kertulle että kuinka homma toimii. Liian äkkiä ei saanut tulla liian lähelle, ja kaikki parhaat luut on kiistatta Inkun. Jos ei elekieli tehoa niin sitten karjutaan. Ja oikein hyvä näin! Kerttu oppi hieman kunnioittamaan Inkkua ja Armiakkin.
Yhtenä päivänä jostain kumman syystä Inkku ja Armi löyttäytyivät kuitenkin yhteen ja pitivät koko illan kestävät Kertun kiusajaiset.
Täältä tulee tyrannit!
Hienoa ryhmätyötä
Aikuiset koirat luuttusivat pennulla lattiaa ainakin puoli tuntia. Siis kirjaimellisesti luuttusivat lattiaa. Kerttu ei tuolta jaloilleen noussut, mutta Armin ja Inkun työnteleminä se liikkui ympäri olohuonetta ja käväisi myös eteisen puolella. Kerttu oli ihan vetelä, korvat päätä myöten, silmät kiinni, häntä välillä koipien välissä ja tassut tuossa leuan alla. Kerttua tuupittiin ja retuutettiin, koirat työnsi kuonot Kertun alle ja kippasi sen toiselle kyljelle, äristiin ja muristiin, läpsittiin tassuilla ja pikkaisen välillä puraistiin kaulasta tai vatsasta.
Jotenkin hyvin kiehtovaa.
Shut up!
Kurituksen jälkeen Kerttu ei ollut moksiskaan, vaan jatkoi kesken jäänyttä kettuleikkiään (ehkäa avistuksen hillitymmin tosin)
Rankkaa tuntui kuitenkin olevan tuo kuritus ja kurittevana oleminen
ja kuten kuvista näkyy, Armi on taas häädetty jonnekin muualle...
Armi kelpasi vain taistelutoveriksi
Sopuisaa tuo olo kyllä enimmäkseen oli =) Ainut todellinen ongelma oli kolmen koiran lenkitys yhtä aikaa. Muutamana päivänä sitä kokeilin jopa yksinäni, mutta kun tuppasi olemaan hankalaa vaikka oli kaksikin ihmistä narujen päässä. Tässä kohtaa voin kyllä antaa kaikki pisteet Armille ja Inkulle, jotka käveli tosi nätisti lyhyissä hihnoissa samassa kädessä pitkiäkin lenkkejä. Kerttu yksinään siellä toisessa kädessä aiheutti jatkuvaa hämmennystä ja vaaratilanteita. Kakara tekee edelleen hirttoitsemurhaa 9/10 osaa lenkistä. Pitäisi varmaan ottaa Kerttu yksin lenkkeilemään ja pitää sille kovempaa kuria. Tosin, Armi oppi kävelemään nätisti hihnassa reilut kaksivuotiaana...
Jotta tuo ihan ensimmäinen kolmen koiran poseeraus saatiin aikaiseksi, täytyi sen eteen nähdä hieman vaivaa ja koulutusta.
Mikähän mahtaa olla käsky...
...kun yksi seisoo, yksi makaa ja yksi istuu... =)
Vinkki: Kerttu ei osaa, Armi tarjoaa kaikkea mitä osaa, Inkku osaa.
Hieman parempi jo
huomaa muuten asiaan kuuluva muu kilpavarustelu =)
Sillä lailla vauhdikkaasti alkoi meidän kevättalvi. Tästä jatketaan taas omalla porukalla!
Joulusta ja uudesta vuodesta on nyt selvitty kaikella kunnialla ohi ja yli. Täytyy kai tehdä vielä pikainen palaaminen kyseisiin juhliin. Oikein harmittaa miten laiskasti olen tänne kuulumisia päivitellyt, enemmän tulee pidettyä ajantasalla tuota facebookia, sinne on niin kätevää lisätä pikasesti uudet kuulumiset. Eli tässä tuleva saattaa olla osalle jo vanhan toistoa...
Koirat on vissiin olleet koko vuoden tosi kiltteinä, kun paketteja oli vaikka kuinka.
Ekana paketeista löytyi ihanat rapsakat possunkorvat, molemmille omat tietenkin
Kertun paketeista löytyi tämän joulun hittilelu, KETTU!
Kerttua ketutti koko joulun, ja ketuttaa aina välillä edelleenkin.
Noita kettuja tuli Kertulle lahjaksi jopa kaksin kappalein. Nyt ei ole lelut kaukana hukassa, ja ainakin musta tuntuu että noita kettuja vilisee ihan joka paikassa...
Armi saattaa olla erimieltä, mutta mun mielestä joulun paras lahja oli Hurtan Lifeguard -malliston huomioliivi.
Mä olen marraskuusta asti hipistellyt noita LG-liivejä meidän kaupalla, ja sain kuin sainkin pyydettyä Armille "mummilta" joululahjaksi sellaisen. On ihan PARAS! Softshellä, hieman joustava, napakka, lämmittävä, ei mene lunta eikä risuja liivin ja koiran väliin, mieletön heijastiteho ja tietenkin pinkki! Paras hankinta pitkiin pitkiin aikoihin.
Liivi onkin ollut melkein jokapäiväisessä käytössä, viimeksi tänään metsälenkillä.
Hanki oli paikkapaikoin aika syvää pikkuisten koirien kahlailla
Varsinkin Kertulla oli koko ajan kova meno päällä
Moi mä oon Kerttu ja mulla ON kaikki ihan ok, kai...
Mamma me tullaan!
Ilmeet oli kyllä hieman erilaiset kun kutsuin koirat hihnaan ja lähdettiin metsästä pois
Koska lunta on paljon, on ulkoilu takapihallakin mahdollista (aidan alla oleva reilu 10cm rakonen on reilusti lumen alla).
Illalla porukka näyttää sitten tältä... =)
Ai niin, uudesta vuodesta vielä sen verran että se sujui paljon paremmin kuin olin uskaltanut toivoakaan. Kuudesta seitsemään oli kyllä hieman hankalaa; Kerttu haukkui jokaiselle pamaukselle ja Armi vapisi ja läähätti. Päätin että tänään on ihan tavallinen ilta ja tein kotona ihan tavallisia juttuja enkä itse ollut paukuista moksiskaan. Heti kun koirat edes hieman rauhoittui, kehuin ja jos Armia alkoi kammottaa, en kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Ei mennyt kauaa kun molemmat koirat lepäili ihan kaikessa rauhassa ja torkkuikin jopa välillä. Puolen yön aikaan tuli uudestaan pikainen paniikkikohtaus, mutta sekin meni onneksi nopeasti ohi.
Kerttu oli selkeästi vahvoilla uutena vuotena, taitaa olla aika hyvähermoinen pikkukoiranen. Ja minusta alkaa nyt hieman tuntua että tuo Kertun täyspäisyys alkaa pikkuhiljaa tarttua Armiinkin. Se se vasta olisikin loistavaa!
Armi ja Kerttu haluaa toivottaa oikein hauskaa joulua ihan jokaiselle! Spesiaaliterkut tietysti Kepan velipojille, Inkulle ja Bebelle ja pienille serkuille! Mutta ihan jokaiselle siis!
Nää neidit ei vissiin ookkaan ollut ihan niin kilttejä
Kai se vaan on pakko vähän ryhdistäytyä vaikkei huvittaiskaan, että edes yhden lahjan saisi...
Kerttu katuvana
Palataan taas pyhinä!
