Maikki kertoilee kahden tanskalais-ruotsalaisen pihakoiran Armin ja tämän tyttären Kertun elämästä ja arjesta, iloista, onnistumisista ja murheistakin.
Kaikki mielipiteet, kommentit ja ajatukset ovat henkilökohtaisia mietteitäni ja valokuvat itseni tai perheeni ottamia ellei tosin mainita. Sillä että olen mukana yhdistystoiminnassa, ei ole mitään tekemistä tämän henkilökohtaisen päiväkirjan kanssa.
Meillä makaa täällä kaksi pihakoiraraatoa, laiskaa lahnaa, puhkiväsynyttä tyttöä. Seuraavat kuvat puhukoot puolestaan...
Tytöt oli vähän sukuloimassa
Kuva kertoo näistä neljästä koirasta ne oleellisimmat asiat:
- Bertta tähystelee lintuja tai muita kivoja pikkusaaliita jahdattavaksi
- Armilla on keppi
- Inkku kantaa kiveä
- Kerttu meinaa pudota ojaan
Päivään kuului siis kunnon pihakoiramaista ohjelmaa jokaisen makuun
Inkku kanteli kiviä, tai pitäisikö sanoa että RAAHASI kiviä
Mä en voi ymmärtää että millaiset niskalihakset (ja niskajumit) tuolla koiralla mahtaakaan olla!
Metsässä oli ihan mieletön sammalmatto, sellainen minne kivi upposi humpsahti oikein syvälle...
...sieltä piti sitten kaivella turpeet pöllyten
Metsässä voi myös haistella kaikkea ihanaa, vaikka ketun ja hirven jälkiä
Koska metsässä on puita, on siellä myös keppejä!
(mulla on muuten Armista varmaan 100 tälläistä kuvaa, mutta tää nyt vaan on Armin jokapäiväistä elämää, eikä sille sitten muuta voi...)
Välillä voi myös pysähtyä vähän kuulostelemaan
Ja jopa tähystääkin vähäsen
Neiti Kerttu Kesäheinä <3
Armipa osaa yhtäaikaa tähystää ja poseerata!
Koko ajan oli joku koirista juoksentelemassa joko kilpaa tai itsekseen, ihan omaksi ilokseen
Kerttu ja Bertta kisailee
Armin tyylinäyte
Armi juoksee kaikken parhaiten silloin kun sillä on keppi suussa
Lälläslää, etpäs saa!
Sitten Armille kävi moka, se heilautti naaman takas meno suuntaan, no sinne samaan suuntaan singahti sitten keppikin...
Näiden kuvien perusteella voisi päätellä että juokseva pihakoira ei välttämättä ole se kaikkein elegantein luojan luoma otus... =)
Kerttukin juoksi TOSI LUJAA!
Kerttu höperehti myös kaikkia muita Kerttumaisia höperöitä juttuja
Otti mutahoitoa varpaille kyntöpellolla
...ja ihasteli kaunista kuvaansa siellä samaisella pellolla...
...ja pellon pientareella
On pikkaisen jyrkkä ojanpenger, aika taitavasti täytyy yrittää laittaa tassua toisen eteen
Inkku on ihan varma että ojan pohjalla on ihan varmasti mahtava varasto isoja kivenmurikkaJÄRKÄLEITÄ!
Koska juoksemista ei voi koskaan harrastaa liikaa, jatkettiin sitä vielä pallon kanssa pihalla
Heitä jo!
Iän ja kokemuksen viisastuttama Inkku...
...ottaa ensin takapakkia...
...ja alkaa sitten jo käännähtää...
No nyt, nyt se lähtee, ihan kohta....
PERÄÄN!
Kuvasta puuttu se joka vei pallon... ja muut näyttäis olevan vähän ihmeissään että minne sitä sitten seuraavaksi suuntais...
Koko jengi koolla taas
Kerttu on aina niin iloinen :)
... ja Armi vekkuli ja lennokas :)
Pallo on päätynyt Inkulle joten Armi ei voi muuta kun heittäytyä nöyräksi ja mielistellä pentumaisesti mammaansa...
Armi tosin osaa paremmin huijata kuin nöyristellä
Mitään en oo koskaan sulta vienyt...
Ja sitten taas sama uudestaan!
Hei me LENNETÄÄN!
Koska koolla oli kuitenkin 3 sukupolvea, päätti koirat leikkiä vähän kotileikkejä leikkimökissä
Loppuun siis vielä kuvat illan ihanista ja vieraanvaraisista emännistä
Bertta-sisko-täti
Ja Inkku-äiti-mummo
Inkku on muuten ihka ensimmäinen pihakoira jonka olen koskaan tavannut, ja ihan ehdottomasti myös nappisilmäisin ikinä näkemäni pihakoira. Ja tällaisia tummakasvoisia nättinaamoja toivoisin myös siitä meidän seuraavasta pentueesta :)
Meillä meni tuo Lahden kansainvälinen näyttely aikas lailla putkeen =) Oikeasti meni kyllä ihan yli odotusten, meidän jengi pärjäsi niiin hienosti että en vieläkään oikein meinaa tajuta sitä. Armi oli ROP, Touko VSP ja Aatos PU2. Täytyy nyt nauttia ja fiilistellä kunnolla, tämä on kyllä sellainen Once in a Lifetime -juttu että huh huh!
Villiniityn Adalmiina ROP Pihapolun Akseli VSP
Meidän kaunis äityliini ja sen komia poika!
Tuomari oli tanskalainen Kresten Scheel. Armihan on jo periaatteessa eläkkeellä näyttelyhommista, mutta jos Suomeen saadaan arvostelemaan joku kiinnostava tuomari rodun alkuperämaista, niin pyrin viemään Armin näytille suunnilleen kerran vuodessa. Tämän Lahden näyttelyn valitsinkin ihan siis tuomarin vuoksi.
Tuomari selvästikin tykkäsi pihakoirista (no kukapa ei tykkäisi). Hän katsoi koiria tarkaan, liikutti niitä hyvin, lausui pitkän arvostelun ja kertoi vielä koirasta suullisestikin. Sain lukea muutaman koiran arvostelun (muidenkin kuin pihapolkulaisten), ja niistä lausunnoista kävi kyllä selväksi että tuomari arvosti hyvin liikkuvaa koiraa. Sehän on toisaalta itsestään selvää, oikean rakenteen omaava, terve ja reipas koira useimmiten liikkuu vaivattomasti ja rennosti, ja usein koiran epätäydellisyys huomataan viimeistään sen liikkuessa kehässä.
Nuortenluokan uroksista Touko liikkui selvästi parhaiten, ja taisi olla ainoana häntä pystyssä heilumassa. Molemmat meidän pojat kyllä käyttäytyivät kehässä varsin mallikkaasti, ovat selvästi kasvaneet sen pahimman pentusähläyksen ohi. Armilla sujui myös hienosti, malttia on jo riittävästi pitkiinkin seisotuksiin. Kaikista ihaninta oli kyllä kun nostin Armin pöydälle ja tuomari kysyi: How old is your gorgeous baby?
Armin, Toukon ja Aatoksen arvostelut löytyvät kotisivuilta.
Koska me Armin kanssa jäätiin ryhmäkehään, oli päivästä tulossa pitkä. Onneksi Aatos & co. asuu Lahdessa niin päästiin kylään kuluttamaan aikaa, syömään ja rentoutumaan. Ihanassa keväisessä ilmassa poksautettiin kuohari ja grillattiin, ja koirat vietti laatuaikaa pihalla.
Kas näin Armi valmistautuu ryhmäkehään :)
Turkin kauniina ja mielen virkeänä pitää savimutamulta -kylpy, höystettynä ruohonsiemenillä! En muuten pessyt, enkä edes pyyhkäissyt koiraa ennen ryhmäkehään menoa, Armi oli puhtoinen ja loistavanvalkoinen taas hetken päästä, vaikka olikin välillä mutakökkäreinen, ruohonvihreäläikikäs ja siemenissä. Olen aina ihmetellyt tätä pihakoirien itsepuhdistusmenetelmää =)
Äiti ja poika hempeilee
Tuo visiitti Aatoksen luo teki kyllä hyvää. Pihakoirakehä oli 10 aamulla ja ryhmät alkoi vasta klo 16. Joskus on ollut samanlainen aikataulu ja sekä emäntä että koira on kyllä niin nuutuneita sitten iltapäivällä että isosta kehästä ei meinaa tulla mitään. Nyt oltiin ihan pirteinä ja reippaina edustamassa =) Kuten tavallista, sijoitusta ryhmäkehässä ei tullut, kokemus oli toki hieno.
Näyttelyn järjestelyihin oli panostettu kunnolla, kehät oli isoja, tilat avarat, valoisat ja sopivan lämpöiset. Palkintoihin oli panostettu kuitenkin parhaiten, ROP-palkinnoksi sai valita pokaalin sijasta myös Musti ja Mirri lahjakortin, kahvimukin tai ihanan Bukowskin koiran. Eipä ollut vaikea valinta...
Armi väsyneenä palkinnon kanssa
Seuraavaan kuvaan kysyin Armilta "Kuka tulee?!"
Muistin vihdoin ottaa ruusukkeenkin mukaan kuvaan
Niin hieno pose!
On ne söpöjä molemmat
Tätä lelua en kyllä mitenkään raaski antaa koirien leikkeihin! Sovittiinkin Armin kanssa että hauvan saa Elias. Lapsi oli tosi riemuissaan isosta ja pehmoisesta lötköpötköstä.
Mahtaakohan näistä omistussuhteista silti vielä tulla vähän kiistaa...
Jotta päivästä saatiin mahdollisimman täydellinen, oli Armille sovittu treffit, ja nekin sujui päivän teeman mukaan, loistavasti! Armi ja Capu tapasivat ensi kertaa, ja molemmat olivat hillityn kiinnostuneita toisistaan. Minä ihastuin Capuun kovasti; ihana pikkumusta! Näistä saadaan kyllä nättejä pihakoirapentuja. Yhdistelmästä lisää Pihapolun kotisivuilla.
Nybygårds Personliga Per "Capu"
Suuret kiitokset taas kaikille! Toukolle ja Katjalle, Aatokselle, Hannalle ja Harrille, Capulle ja Annalle! Teitte tästä päivästä ihanan ja ikimuistoisen! Oli tosi kiva jutella myös muiden pihisten kanssa, nähdään taas jossakin =)
Mä olen ihan varma että kaikilla koirilla on joitain hassuja tapoja, joihin ei ole syytä, mutta jotka hauskuuttavat ja ihmetyttävät omistajia.
Pihakoirilla rotuna on varmasti muutamia yhteisiä tapoja; vaikkapa rakkaus lämpöön, saunomiseen, auringonläikkiin, peiton alla makoiluun... nämäkin ominaisuudet meidän tytöiltä löytyy, mutta sitten on muutama sellainen hassumpi oma tapa.
Koirat ei niinkään välitä suihkutuksesta ja pesusta, mutta aina kun ihminen tulee suihkusta, on molempien koirien päästävä nuolemaan sääret. Mitä märemmät sen paremmat. Sama pätisi jalkarasvaan, käsirasvaan ja huulirasvaan, niitä en tosin anna nuolla. Meillä kylpyhuoneen oven edustalle laitetaan pikkuinen matto suihkun jälkeen johon on hyvä kuivata jalat. Armin täytyy joka kerta päästä siihen matolle pyöriskelemään. Parasta on jos kylpytakki unohtuu hetkeksi (vaikka pukemisen ajaksi) sängylle, siinä voisi piehtaroida holtittomasti vaikka kuinka kauan, varsinkin siinä märimmässä niskakohdassa. Kerttu puolestaan käy säännöllisin väliajoin siivoamassa meidän suihkukaivon puhtaaksi hiuksista ja muusta nöyhtästä, ja tuo saaliinsa olohuoneen matolle.
Armi luulee että se yhtenä suurinpana tehtävänä vartioimisen lisäksi on toimia vessavahtina. AINA kun mamma menee vessaan, se tulee mukaan. Olipa sitten kyseessä hiusten kampaus, meikkaus, käsien huuhtelu, hampaidenpesu tai vessa-asiointi. Aina pytyllä istuessani se nostaa etutassunsa polvilleni, tai sitten lepuuttaa leukaa polvella.
Lenkkeillessä Armilla on joku pakkomielle ojarumpuihin, niihin pitää aina aika ajoin käydä kurkkaamassa (liekö jotain luolakoira-peruja...) Kertulla on taas tapana pikkupissailla katukaivojen kansien päälle. Tuota ojarumpusyndroomaa olen tavannut muillakin (piha)koirilla, mutta kaivonkansien merkkailua en kyllä kenelläkään... Joka kevät Armi maistelee leskenlehtiä, ja joka kerta ne on yhtä irvistyttävän pahanmakuisia. Mitään muita maasta kasvavia juttuja meidän koirat ei maistele, paitsi joskus heinää jos ruuansulatus sitä vaatii. Meillä koirat osaa kulkea tien kummassakin reunassa. Siis jos käsken ne reunaan niin menevät lähimpään reunaa. Tämä on kätevää, verrattuna siihen että ne kulkisivat aina vain vasemmalla. No olipa reuna kumpi hyvänsä, Kerttu kulkee aina ojan puolella ja Armi heti siinä vieressä tienpuolella. Paitsi jos kaivan namin taskusta niin Armi siirtyy automaattisesti vasemmalle "seurauspaikalle" ja Kerttu kokonaan minun oikealle puolelle (namit on aina oikeassa taskussa).
Kun koirille annetaan isompia herkkuja, ei niitä voi missään nimessä syödä siinä huoneessa missä ne on annettu. Useimmiten siis juostaan keittiöstä olohuoneeseen valtavalla vauhdilla. Joskus olen kokeillut antaa luut koirille vasta olohuoneessa, silloin ne pitää ensin juoksuttaa keittiössä mutka ennen kuin voi alkaa järsiä...
Kertun lempipaikka nukkua on Armin päällä. Armi taas tykkää nukkua ihan pienessä kippurassa niin että kuono on tiukasti työnnetty takajalan alle. Silloin harvoin kun koirat pääsevät hetkesi sänkyyn, menee Armi jalkopäähän odottamaan että nostan sille peittoa. Sitten se kömpii polvitelttaan ja on maailman onnellisin asemastaan. Kertusta paras paikka on sellainen että kieli olisi mahdollisimman lähellä ihmisen korvaa...
Kaikista hassuinta on kuitenkin se että uneliaat koirat tuoksuu popcornille, varsinkin varpaista!
Eilen olin kannustamassa Toukoa Lappeenrannan näyttelyssä. Poikanen teki tähänastisen parhaan suorituksensa esiintyen nuortenluokassa erinomaisesti, ollen sertin arvoinen ja uroksista neljänneksi paras! Arvostelu löytyy kotisivuilta.
NUO ERI1 SA PU4
Kiljunen kopeloitava, niinkuin Katja itse tätä kuvaa luonnehti
Kyllä meillä sitten on hieno poika! Touko käyttäytyi kehässä oikein nätisti, seisoi kun käskettiin, kipitti kun käskettiin ja antoi tutkia itsensä hienosti. Liikeet oli oikein hyvät, varmaankin parhaat mitä olen Toukolta nähnyt. Loistopakkaus kertakaikkiaan! Kiitos Katja että jaksoit Toukon taas tuoda näytille!
Samalla kyydillä oli myös toinen nuori pihisuros Remu
Kiitos kyydistä ja seurasta Nina!
Näyttelyt on niin mukavia paikkoja tavata tuttuja. Nytkin paikalla oli iki-ihana Minni-neitonen
(kuva Johanna Litmanen)
ja tavattiimpa myös yksi oikein komea sukulaispoika, nimittäin Armin siskonpoika Tarmo
Tarmo oli komea myös tuomarin mielestä, hän nimittäin nappasi koko potin ollen ROP!
Onnea Tarmo!
Tuttujen lisäksi näyttelyssä tapaa myös itselle ennestään tuntemattomia pihakoiraihmisiä. Minusta oli oikein antoisaa jutella mm. jäljestysharrastuksesta Niinan (ja Nopan) kanssa. Jo jonkin aikaa olen miettinyt että siinä olisi mukava harrastus Kertulle, sain vain vahvistusta ajatuksilleni.
Kaikenkaikkiaan loistopäivä. Lisää tällaista kiitos!
Pihakoirista sanotaan että ne ovat hitaasti kehittyvä rotu. Olen aina ajatellut sen tarkoittavan ulkomuotoa, mutta meidän Kertusta voidaan sanoa että se on myös henkisesti hitaasti kehittyvä yksilö. Enkä tällä nyt tarkoita että se olisi mitenkään jälkeenjäänyt tai tyhmä, vaan että luonne kehittyy ja muokkaantuu hitaasti (mutta onneksi varmasti).
Tämä alkuvuosi on ollut Kertulla siis henkisen kehityksen kasvua parhammillaan. Kerttu on edelleen varautunut ja arka, mutta kehitystä on kuitenkin tapahtunut. Viime vuonna tähän aikaan olin vaipua epätoivoon ja puolitosissani harkitsin koko koirasta luopumista. Siitä ajasta tähän päivään on kuljettu pitkä ja antoisa matka, ja Kertusta alkaa kehittyä pikkuhijaa kiva koira.
Ensimmäiset riemuvoitot koettiin Eliaksen kanssa; koira ja lapsi ovat parhaita ystäviä, Kerttu on Eliaksen suhteen äärettömän pitkämielinen. Toinen onnistuminen on näkyy lenkkeillessä; nykyään kuljetaan enimmäkseen hihna löysällä ja ohi kulkeviin ihmisiin ei tarvi kiinnittää niin kovasti huomiota.
Tiukkaa kurinalaista hihnakoulutusta ollaa toteutettu molempien koirien kanssa nyt reilu kuukausi. Joka ikinen kerta kun hihna kiristyy ja koirasta tulee nenä-orientoitunut höyryveturi, tulee STOP, jos stop ei auta, palataan pari metriä taaksepäin. Armista on äärimmäisen vastenmielistä palata takaisin päin, ja Kerttukin alkaa oppia ettei se matka sillä lailla etene. Mies kävi yhtenä päivänä koirien kanssa lenkillä ja ihmetteli että miten ne osasikin kulkea niin hienosti. Armi vaipuu lenkillä aika nopeasti sellaiseen vaellus-mielentilaan; korvat painuu luimuun, häntä laskee alas ja matkanteko on määrätietoisen rauhallista. Kerttu ei vielä tuohon tilaan oikein pääse, ympäröivä maailma kiinnostaa liiaksi. Tosin, jos ei ole koko aikaa varuillaan ja tilanteen tasalla, Armikin herää horroksesta ja antaa nenän viedä. Vaatii siis ainakin vielä ulkoiluttajalta 100% keskittymiskykyä saada nuo tyttäret toimimaan asiallisesti. Vastaantulevat "harmittomat" tyypit voidaan ohittaa oikeastaan jo ihan tuosta vain. Lapset teettää hieman enemmän päänvaivaa, samoin koirat. Muutaman kerran ollaan tässä kuukauden sisällä ohitettu vieraita koiria ilman rähjäämistä. Se vaatii tosin myös hienoa käytöstä siltä vastaantulijalta, ja aikamoisen kourallisen nameja. On yllättävän haastavaa kiinnittää kahden koiran huomio itseensä siksi aikaa kun toiset menee ohi. Yhden kanssa olisi huomattavasti helpompaa. Ei ole tuulesta temmattu sekään sanonta että tyhmyys tiivistyy joukossa, ja että toinen provosoi toista.
Kertusta alkaa olla ihan ok että meillä käy ihmisiä kylässä. Meillä on meneillään taloyhtiön käyttövesiputkiremontti, ja vierasta ukkoa lappaa ovesta sisään jatkuvana virtana sen kummemmin kyselemättä. Ensimmäinen päivä oli pahin; molemmat koirat säpsähti jokaista ovenkolausta ja olivat salamana olohuoneen portilla räksyttämässä. Nyt kun remppareiskat tulee aamulla, koirat ilmoittaa että nyt ne tuli, ja on sitten loppupäivän hiljaa vaikka ovi käy koko ajan. Nämä remonttimiehet ovat oikeasti tehneet meille suuren palveluksen, ne on mitä parhaimpia koirankouluttajia; niitä ei pätkääkään kiinnosta meidän koirat, ja kulkevat täällä niinkuin koiria ei olisikaan. Kerttu ei nimittäin tykkää yhtään että meille tulevat vieraat alkaa heti ensitöikseen lässyttää sille. En silti mielelläni jättäisi koiria ja Reiskoja keskenään meille kotiin yhteisiin tiloihin. Onneksi olen vielä Eliaksen kanssa kotona niin sitä ongelmaa ei ole.
Nyt kun suunnittelen Armille tätä toista pentuetta, alkaa meillä myös hulina tulevien pennunostajien toimesta. Nyt pääsiäisviikonloppuna on jo kaksi perhettä käynyt tutustumassa rotuun. Ensimmäisellä kerralla olin oikeastaan aika hämmästynyt ja ylpeä Kertusta, vieras rauhallisesti käyttäytyvä aikuinen on tervetullut vieras. Eilen mukana oli myös lapsia. Kerttua hieman murisutti ja haukututti, mutta pärjäili kyllä yllättävän hyvin; uskalsi touhuta Armin ja pallon kanssa lattiallakin. Eilinen laittoi miettimään sen verran että kumpi oikeastaan on parempi; aranterävä koira joka ilmoittaa kovaäänisesti että sitä pelottaa, vai arka koira joka hiipii hiljaa ja salakavalasti nurkissa.
Armin sosiaalisuus, lempeys ja ystävällisyys korostuu entisestään kun toinen on hieman hankalampi. Kyllä minulla on käynyt onnenpotku sen koiran suhteen. Vaikka Armikin on välillä jääräpäinen ja dominoiva, on sen perusluonne lempeä ja vastaanottavainen. Kertustakin näkee että se on kiltti koira, ja sen tunteenpurkaukset ovat selvästi ujoutta, ei missään nimessä ilkeyttä.
Luulen että Kertussa riittää projektia mulle koko sen loppuelämän ajaksi. Toivon kuitenkin että tämä hitaasti alkanut nousujohteinen kehitys jatkuu eikä pahoja takapakkeja tulisi. Edellisistä postauksista aika usea on käsitellyt tätä samaa aihetta, ja varmasti kirjoitan tästä jatkossakin, mutta yrittäkää jaksaa, tämä on tällä hetkellä minulle erittäin tärkeä asia. Pienetkin onnistumiset tuntuu suurilta harppauksilta kaikkien niiden vaikeuksien jälkeen. Uskoisin että Eliaksesta on apua Kertun kehityksessä, koira varmasti kasvaa henkisesti lapsen mukana ja hyvänä tavoitteena voisin pitää sitä, että parin vuoden päästä kun meillä on talo täynnä kiljuvia ja juoksevia uhmaikäisiä Eliaksen kavereita Kerttu joko telmisi mukana, tai ainakin katselisi tyynesti vieressä.
Ja eikös sitä sanota että ihminen ei saa sellaista koiraa jonka haluaa, vaan koiran jollaisen hän tarvitsee. Kerttu ei nimittäin ole ainoa joka meidän perheessä on kasvanut henkisesti...
Näyttäkö tämä murunen muka siltä että hän söisi pikkulapsia aamupalaksi?
Eilen käytiin vihdoin tekemässä koirille terveystarkastukset. Mukana oli meidän Armi ja Kerttu sekä veljet Touko ja Aatos. Kaikista huojentavinta oli kuulla että jokaisella koiralla on polvet kunnossa! Jokaisen tulos siis puhdas 0/0. Priimaa! sanoi eläinlääkäri.
Armikin oli mukana tuossa polvitarkastuksessa. Pennuille tehtiin viralliset tulokset kennelliiton kaavakkeilla koska ne tutkittiin ensimmäistä kertaa. Vuoden vaihteessa tulleen uuden suosituksen mukaan tutkitutin Arminkin uudelleen. Suositus on siis sellainen että jos koira on polvitarkastettu alle 3-vuotiaana, on tulos voimassa vain vuoden. Armi on tutkittu puolitoistavuotiaana, joten sillä ei siis ole enää lausunto voimassa. Tai siis nyt on, ja tiettävästi nyt sitten lopun ikänsä. Uusi suositus on nimenomaan suositus, mutta Armin sukarasitteella näin kuitenkin parhaaksi tutkituttaa sen uudelleen. Eläinlääkäri sanoi että olen kyllä tähän mennessä ainoa hänen asiakkaistaan joka näin on tehnyt... No olihan tuo hieman varmuuden maksimointia, mutta nyt on taas turvallinen mieli lähteä tosissaan suunnittelemaan sitä E-pentuetta.
Sitten ne lonkat. Touko kuvattiin A/A ja lääkärin mukaan pitäisi pysyä samana kennelliitossakin. Kerttu ja Aatos lähti myös A/A:na mutta lääkäri sanoi varauksella että saattaa muuttua C/C:ksi. Lonkat ovat tiukat niinkuin A/A-lonkkien kuuluukin, mutta lonkkamaljassa oli kuulemma ihan hieman rakenteellista poikkeavuutta. Se ei vaikuta terveyteen, mahdolliseen jalostuskäyttöön tai mihinkään muuhunkaan millään tavalla. Tässä kohtaa on kuulemma vähän tuurista ja tutkijasta kiinni että mitä sieltä lopulta tulee. Jännituksellä siis jäämme odottelemaan... Kertun osalta on oikeastaan sama mikä tulos on, kun sitä tuskin tullaan jalostukseen koskaan käyttämään. Molemmille pojille toivoisin tietysti mahdollisimman hyviä tuloksia!
Samalla rauhoituksella kuvattiin Toukolta myös selkäranka. Toukolla on tapana köyristää selkää ja tällä kuvauksella varmistettiin että selkä on kunnossa. Rangasta ei löytynyt mitään sellaista joka aiheuttaisi vaivoja tai kipuja. Lääkärin mukaan koirilla on ristiluun alueella kolme nikamaa ja osalla koirista kaikki kolme ovat luutuneet yhteen, osalla koirista kaksi ja kolmas on irrallaan. Tällainen 2+1 -tilanne voi aiheuttaa tuon pienen ja harmittoman asentomuutoksen. Eli huolettomia voimme olla senkin asian suhteen.
Olen aika onnellinen että nyt jo puolet A-pentueesta on tutkittu! Iso kiitos siitä siis Katjalle ja Hannalle! Kunhan saadaan vielä viralliset lonkkatulokset kennelliitosta, on meidän komeat pojat siis vapaata riistaa kaikille söpöille pihis-tytöille! =)
By the way, Kerttu oli illalla niin väsynyt ettei jaksanut edes pussailla... Rauhoitusaineen vaikutus kesti lievänä vielä pitkälle iltaan, mun raasuparka huojahteli, inahteli ja vapisi. Eliaksen viekkuun silti piti päästä huilailemaan :)
Kevät alkaa olla hiljakseen tuloillaan; päivällä lämpötilat menee plussan puolelle ja yöksi pakastaa. Tämä mahdollistaa aivan loistavan hankikannon ja mahtavat ulkoilukelit!
Koirilla vauhti on hurjaa, aina jää puuttumaan joku osa tai raaja valokuvissa. Mutta mikäs sen mukavampaa kuin viilettää pitkin ja poikin metsiä, peltoja ja moottorikelkkareittejä!
Kertun mielestä kolme maailman parasta asiaa on...
...juokseminen suu auki ja häntä suorana...
...juokseminen suu auki ja korvat tötteröllä...
...ja juokseminen suu auki
...no, kaikki juokseminen ylipäätään!
Armikin innostuu välillä kirmailemaan
Jos ei katso eteensä, saattaa törmätä!
Armista maailman parasta on kepakot!
Hei, mitäs sulla on siinä...?
Keppi on vähän niinkuin syötävää, ja Armillahan on pakkomielle kaikkeen syötävään. Lumen alta vois vaikka löytyä syötävää...!
Täällähän vois asustaa vaikka myyrä...
Samalle kuopalle mahtuu kyllä kaksikin pihakoiraa
Kukin kaivaa tyylillään,
Kerttu matalana maatamyöden
Armi on kuin hankeen istutettu, pylly pystyssä
Itseasiassa lumen alta löytyi syötävää, ei kylläkään mitään pikkujyrsijöitä niin kuin voisi ensin kuvitella, vaan syvästä saappaanpainaumasta löytyi ihme kyllä kourallinen koiranherkkuja =) Lumi oli sen verran kovaa etten saanut kätkettyä herkkuja lumipallojen sisään, joten konstit on monet...
Kertulle jäi leikkien lomassa aikaa poseeratakin
Tänään on vähintäänkin yhtä kaunis päivä kuin eilenkin, taidanpa siis suunnata tyttöjen kanssa taas hangille!
Nyt kun olen ollut jo pidempään kokopäiväisesti kotona, on minulla aikaa seurailla ja yrittää tulkita koirien tapoja ja valtasuhteita ihan eri tavalla.
Armi on kiistatta Kertun yläpuolella ja pomo. Yrittääpä tuo välillä olla pomona minullekin. Lenkkeillessä Kerttu viilettää edelleen kuono maassa, hartiat kyyryssä ja neliveto päällä. Jalat tikittää ja meno on kuin veturilla. Joskus pitkän ja raskaan lenkin loppupuolella se malttaa hieman käpötellä vierelläkin. Usein joudun kietomaan kaulapannan lenkkipään kiristyspannaksi Kertun kaulaan valjaiden lisäksi ja kuljettaa sitä ihan lyhyessä narussa vierellä pää pystyssä. Silloin menee hyvin. Kertun meno on vielä kovin innokasta ja pentumaista. Vetäminen johtuu siis silkasta elämisen riemusta ja lenkkeilyn ihanuudesta. Armi taas tietää miten hihnassa kuuluu käyttäytyä, ja useimmiten kulkeekin suht löysällä narulla, jos nyt ei ihan vierellä niin nätisti kuitenkin. Silloin kun Armi lipeää ruodusta, on se selkeästi uhmakas ja olemus on sellainen että menenpäs, vedämpäs, ei huvita kulkea kunnolla.
Eliaksen myötä lenkkikäyttäytyminen on muuttunut. Silloin kun lenkillä on vaunut mukana, kuljetaan pääsääntöisesti nätimmin, paitsi jos vastaan tulee koiria, niin sitten huonommin kuin ilman vaunuja.
Silloin kun annan koirille luvan merkkailla, jättävät ne hajujälkensä ihan eri paikkoihin. En tiedä millä perusteella koirat sen valitsevat että mikä pissi pitää merkata päälle ja mikä ei. Olisikohan tarkoituksena merkata "heikomman" päälle, vai kenties se että merkataan melkein jokainen, tää mulle toi sulle -periaatteella. Tällä hetkellä Kertulla on suurempi merkkausvimma, sille kelpaa pissi kuin pissi. Armi on valikoivampi.
Sisällä huomaa että Armilla on tavat hallussa ja että se on aikuinen. Armi antaa Eliaksen olla rauhassa, käy vaan välillä tarkastamassa tilanteen. Kerttu taas ei jättäisi lasta hetkeksikään rauhaan. Kerttu ei ole moksiskaan vaikka Elias kohtelee sitä jopa hieman kovakouraisesti, Armista taas näkee suoraan että se tuntee olonsa hieman vaivautuneeksi jos Elias tulee liian liki. Kun kaulanahka tai korvat alkaa venyä liiaksi, Armi poistuu paikalta, Kerttu innostuu lipsimään vielä vähän lisää. Jos joudun komentamaan Kerttua kauemmas tai rauhoittumaan ja käsky ei mene heti perille, tulee Armi "apuun". Se on salamana paikalla, karjaisee Kertulle ja ajaa sen pois paikalta. En oikein tiedä onko tuo hyvä vai huono juttu oman johtajuuteni kannalta...
Kerttu on mieluusti ihan viekukkain
Armilla ja Kertulla on myös molemmilla omat "sisäjuttunsa", Kertulla luut ja Armilla lelut. Kerttu kaivelee kaiken maailman ikivanhoja luun raaskuja omista kätköistään ja nakertelee niitä ihan kaiken aikaa. Armi taas mieluummin pyörittelee leluja ja tuo niitä meillekin, että leikittäiskös? Kerttu ei ymmärrä Armin rajujen leikkien päälle vaan vetäytyy jopa ihan piiloon kun Armin lekit yltyy liian rajuiksi. Vetoleikit varsinkin on Kertulle ihan kauhistus, koska silloin Armin pitää ärjyä, murista, ravistella ja muutenkin riehua holtittomasti. Pelottavaa! Eliaksen lelut ovat Kertulta ihan turvassa, Armin kanssa saa olla hieman varuillaan. Yhdeltä pupulta on rispaantunut rusetti päästä, ja pallo meinasi joutua parempiin suihin myös. Erityisesti vaarassa ovat uudet lelut, sellaiset vanhat joissa on jo Eliaksen haju ovat turvassa.
Mun pallo!
Ruokaillessa Armi on ihan ehdoton pomo, ja muutenkin kyllä aika mahdoton. Armi osaa kyllä odottaa ruokaansa kupin ollessa maassa, mutta tapahtumat ennen sitä ja sen jälkeen ovat vähintäänkin kaaottiset. Kun alan kolistella kuppeja Armi hyökkää keittiöön ja meinaa hypätä tiskipöydälle. Kerttu taas menee ruokahuoneen matolle istumaan. Kerttu ei osaa odottaa lattialla olevaa kuppia vaan menesi heti syömään. Armi ahmii kuin porsas, kun taas Kerttu syö suht hillitysti. Kerttu syö nykyisin lukkojen takana häkissä, ihan vaan sen takia että muuten Armi söisi senkin ruuat. Kun Armin kuppi on tyhjä, menee se kolkuttelemaan häkin kaltereita. Kerttu antaisi ihan mieluusti omasta annoksestaan vaikka viimeisenkin murusen äidilleen...
Yksi asia jossa Kerttu on pomo, on sylittely. Kerttu olisi aina sylissä tai ainakin kainalossa, jos vaan mahdollista. Joskus harvoin kun Kerttu on sikiunessa toisessa huoneessa Armi saattaa päästä viekkuun käymään. Silloinkin Kerttu havahtuu viimeistään puolen minuutin päästä ja tunkee mukaan. Tässä kohdassa Armi väistyy poikkeuksetta, ilman vastaväitteitä. Erikoista. Kerttu saa myös istua, loikoa ja nukkua Armin päällä. Siinäpä ne Kertun etuoikeudet sitten onkin, ihan kaikessa muussa Armi pomottaa.
Ota noista nyt sitten selvää... =)
Jos onnea ja murhetta jaetaan tasasuhteessa ja samalla kauhalla, niin mulle pitäis kohta puoliin tulla useampikin mojova onnenpotku! On nimittäin pikkaisen haasteellinen viikko takana...
Vastoinkäymisten sarja alkoi varmaan siitä Armin ja erään herrasmiehen kariutuneesta suhteesta. Sunnuntaina sitten lisää harmeja; jouduin viedä lopetettavaksi mun ihka ensimmäisen itsevalitun lemmikkikissan, Onnin. Onni muutti Nemo-siskon kanssa meiltä pois vanhempieni luokse maalle reilu vuosi sitten, kun Armi sai kylään ekan poikaystävänsä Riven. Kissojen oli tarkoitus palata takaisin meille kun pennut ovat lähteneet koteihinsa, mutta todettiin sitten että taitaa olla hieman hankalaa sopeutua takaisin sisäkissan elämään 4 kuukauden maalaismaisemien jälkeen. No, Onnia ei nyt kuitenkaan enää ole, sille tuli sunnuntai-aamuna takaraajojen halvaus, jonkin aivoverenvuodon, veritulpan tms, seurauksena.
Onni oli kaunis ja höppänä kissalapsi, ikuinen pentu 7 vuoden iästä huolimatta
Maanantaina lähdettiin Eliaksen kanssa Helsinkiin Lastenklinikalle ennalta suunniteltuun leikkaus-operaatioon. Koko viikko onkin nyt sitten mennyt ajellessa edestakaisin Kouvola-Helsinki -väliä. Menee vielä ainakin muutama päivä ennen kuin saadaan Eltsu kotiin. En osaa edes kuvitella sitä jälleennäkemisen riemua joka Kertun ja Eliaksen välillä sitten onkaan. Nyt talo kyllä tuntuu tosi tyhjältä, ja koiratkin on jotenkin alamaissa.
Jotta ei oltais päästy mitenkään liian helpolla, niin keskiviikko-aamuna käytettiin vielä Armia eläinlääkärissä pahasti tulehtuneen korvan vuoksi... Tämä vaiva alkaa onneksi jo helpottaa, Armi on päässyt kaikkein helpoimmalla näissä lääkärikäynneissä. Kerttu vaan tuppaa hoitamaan äitiään hieman liikaa, meinaa korvatipat mennä parempiin suihin...
Koirat onneksi saavat lohtua toisistaan, ja niin mekin niistä!
Kerttu harrastaa muuten vieläkin tuota mamman päällä makoilua, ihan samalla tavalla kuin pentunakin =)
Toivottavasti olisi ensi kerralla jo parempia uutisia!
Tämä viikko on mennyt koirien osalta vähän miten sattuu. Olen ollut kovassa flunssassa ja koirien liikunta on ollut isännän vastuulla. Onneksi on aidattu takapiha jossa voi välillä vähän päästellä höyryjä pallojen ja patukoiden kanssa.
Mitä toinen edellä, sitä toinen perässä :)
Kerttu loikkaa pallon perään
ja samoin Armi
Täällä se jossain ihan varmasti on!
Melkein aina pallon löysi ja nappasi Armi,
mutta se ei Kerttua haittaa sillä vielä siistimpää kuin napata pallo, on juosta sen perässä joka nappasi pallon!
Kerttu Odottaa, Keskittyy, Loikkaa ja Nappaa!
On se vaan niin hauskaa tuo umpilumessa pallottelu! Käy muuten ihan liikunnasta koirillekin kahlata kainaloita myöten edes takas. Itsestä nyt puhumattakaan. Meillä on vaan nykyisellään lenkkireitit muutteneet aika tylsiksi, sinne mennään minne vaunuilla päästään. Aiemmin talvella kun ei vielä ollut lunta, oli meillä käytettävissä muutama metsäautotie tai muu leveämpi polun tapainen jossa oli mahdollisuus työntää vaunujakin, mutta nyt mennään vaan lähinnä tienvieriä ja pyöräteitä pitkin. Joskus sentään koirat pääsee lenkille ilman Eliastakin, ja silloin pyrin aina lähtemään jonnekin pöpelikköön.
Kertulla ja Eliaksella on ihme symbioosi. Kerttu antaa Eliaksen tehdä itselleen mitä vain, ja Elias tarjoaa käsiään Kertun nuoltavaksi. Kyllä välillä näyttää hurjalle kun tuntuu että Kertulta irtoaa korva tai kaulanahka venyy muodottomaksi... Eräänä päivänä Elias oli työntänyt sormet Kertun sieraimiin mutta koira vaan istui paikallaan ja antoi asian tapahtua. Missä tahansa Elias onkin, on Kerttu mieluiten ihan vieressä, tai ainakin puolen metrin päässä (paitsi sänkyyn ei ole menemistä!).
Missä Elias, siellä Kerttu
Missä Elias, siellä Kerttu
Missä Elias, siellä Kerttu
Missä Elias, siellä Kerttu
Ja kerran vielä,
missä Elias, siellä Kerttu
Mut kattokaa minkä ihanan paidan löysin Prisman alesta, eikö olekin ihan selvästi pihakoiranpentuja! On se vaan niin että Elias on pihakoiramies jo pienestä pitäen, tämä meidän tuleva kennelpoika =D
Armin poikaystävä-tilanne on taas ihan levällään :( Tämä ihana blondi ei sittenkään ollut se oikea. Yhdessä omistajan kanssa tutkittiin molempien koirien taustoja, sukuja ja muita yhteensopivuuksia. Sanottaisiinko näin että suku on pahin! Kaksi niin komeeta/kaunista, mukavaa ja tervettä koiraa, mutta ei niitä sitten voikaan panna yhteen taustojen takia. Voi miten harmillista! Ihan meinasi itku tulla kun tähän ratkaisuun päädyttiin. Mutta toivottavasti hätä ei ole tämän näköinen, onneksi on vielä useampi kuukausi deittailla. Nytkin on muutama kysely vetämässä, joten eiköhän tämä tästä...
Kyllähän tällaiselle lumikuningattarelle täytyy jostain se oma kunkku löytyä!
(kun niin anovasti katsoo ja pyytää sitä sulhasta... tai palloa... tai namia...)
Eilen kävin Lahden ryhmänäyttelyssä tsemppaamassa Aatosta, ja se olikin kaikin puolin mahtava reissu! Meidän Aatos nallekarhu kävi nappaamassa ensimmäisen SERTinsä ja oli lisäksi vielä paras uros kakkonen! Loistavan kirjallisen arvostelun lisään Pihapolun kotisivuille heti kun saan sen sähköpostiini. Onnea ja Kiitos Hanna & co!
JUN ERI1 SA PU2 SERT
Pientä pullistelua kanssakilpailijoille
Enpä olisi silloin pentujen luovutusvaiheessa uskonut millainen mahtavuus tuosta Aatoksesta kasvaakaan. Tällä hetkellä Aatos on Pihapolun menestynein kakarainen, ja Aatoksen hoviväen näyttelyinnostus tuntuisi vain kasvavan :) Ja pihakoira-innostus siinä samalla, olen ihan samaa mieltä Hannan kanssa että Aatos tarvitsee ehdottomasti pikkuveljen! :D
Armin sulhasen metsästys jatkuu kovaa vauhtia. Muutamasta koirasta olen nyt tehnyt tiedusteluja, ja erään tavannutkin. Vastakkainasettelussa ovat tällä hetkellä pieni mutta maskuliininen tumma uros, sekä suuri ja maskuliininen vaalea uros. Jotenkin alkaa tuntua että käännyn nyt sitten kuitenkin tämän blondin puoleen... Molemmissa on puolensa.
...jos nyt niin voi sanoa. Uusi alku monellakin tapaa oikeastaan. Tyttöjen blogi oli päivittämättä ihan liian pitkään, ja syynä siihen oli yks poika...
Tämä nyt kolmekuinen miehenalku on pitänyt minut (ja koiratkin) todella kiireisenä... =) Ja jotenkin sitä on ajatuksetkin olleet ihan jossain muualla kuin blogin kirjoittamisessa. Asiaan tulee nyt muutos! Olen tässä parin kuukauden aikana saanut niin paljon kyselyjä että missä tytöt oikein luuraa, että onhan se taas käytävä toimeen.
Koirat ovat alusta alkaen sopeutunee Eliakseen oikein hyvin. Pari ekaa päivää meni vähän ihmetellessä, mutta oikeastaan heti sen jälkeen kaikki on mennyt paremmin kuin ikinä uskalsin odottaakaan. Armi kohteliaan kiinnostunut ja Kerttu riehakkaan lumoutunut vauvasta. Armi katselee vauvaa puolen metrin päästä haltioituneesti, Kerttu suukottaisi ja lipsuttelisi koko ajan varpaita, käsiä ja naamaakin. Molemmat tytöt köllöttelevät vauvan vieressä, eivätkä piittaa vaikka Elias vetelee kaulanahasta, korvista, hännästä tai puristelee kuonosta tai potkii ja nyrkkeilee. En siis aio sallia tuollaista käytöstä jatkossa, mutta näin pieni vauva tekee asioita "ilman syytä" ja tutkii kaiken käsillään ja suullaan. Elias kiinnostui koirista ennen kuin leluistaan, seuraili niitä katseellaan ja hymyili koirille ihan pienestä alkaen. Kerttu varsinkin on ihana, kun sillä on niin hyvin vaaleasta naamasta erottuvat silmät!
Tykkään Kertusta ainakin näääiiin paaaljon!
...ja tunne on todellakin molemminpuolinen =)
Sopu sijaa antaa, tosin Kerttu joutuu välillä aika ahtaalle
Moni asia on sujunut helpommin kuin luulinkaan. Elias ei pelästy koirien äkkinäistä haukkua eikä ole milläskään vaikka koirat tupsahtavat yhtäkkiä lähelle. Koirat ei syö Eliaksen leluja vaikka ne lojuu lattialla. Koirat ei ole mustasukkaisia. Ainut asia joka harmittaa, on tyttöjen yhä lisääntynyt vahtivietti, varsinkin kun ollaan vaunujen kanssa lenkillä niin jopa Armi ärhentää vähän liian monelle vastaantulijalle. Toisaalta tuo on ihan ymmärrettävää, ja juuri nyt mulla ei ole resursseja puuttua siihen.
Tyttöjen elämä on muuten jatkunut suurinpiirtein samalla mallilla mihin viimeksi jäätiin. Kerttu on "kuntoutunut" ihan kivaksi koiraksi enkä ole menettänyt hermojani sen kanssa moneen kuukauteen =) Luin itsekseni yhtenä päivänä noita vanhoja postauksia ja huomasin että olin luvannut kertoa kuinka meidän barffaus sujuu. Hyvin sujuu edelleen, tytöt on olleet tuolla samalla ruokavaliolla nyt reilu puolivuotta enkä näe enää syytä vaihtaa takaisin nappulaan. Ainut radikaalimpi muutos on se että ruoka-aika on nykyään vain kerran vuorokaudessa, n. tunti "metsästyksen" jälkeen (lenkin tms. muun aktiviteetin). Säästää aikaa, vaivaa ja ruokaa.
Olen tässä katsellut muutamaa upeata pihis-urosta vähän sillä silmällä Armin ensi kevään juoksuja ajatellen... =) Armilla loppui juuri juoksut, joten seuraavia odottelen alkavaksi toukokuussa. Siinä vaiheessa pitää sitten miettiä tuota ruokinta-asiaa uudestaan; uskallanko jatkaa barffilla vai siirrynkö kriittisiksi ajoiksi takaisin nappulaan...
Loppuun Kertun lennokkaat terkut takaoven lasin takaa... Päästäkää mut sisään, hyppää se koiraraukka lähes metrin korkeuteen... =)
...oli kouluttautua kunnon koiraksi!
Alkukeväästä aloin menettää hermojani koirien ja varsinkin Kertun huonon käyttäytymisen kanssa ja onneksi päätin ajoissa puuttua asiaan. Varasin siis Kertulle yksityistunteja kallonkutistajalle.
Koko kesä on ollut pitkä ja monimutkainen, mutta ah niin mielenkiintoinen matka Kertun sielunelämään. Olen tehnyt sen kanssa tosi paljon töitä ja nyt tämä uurastaminen alkaa kantaa hedelmää. Ongelmat pääpiirteittäin olivat siis remmirähjäys ja agressiivisuutena ilmenevä arkuus. Ei mikään helppo tapaus.
Keväällä parhaiten Kerttua kuvasi, ja kuvaa välillä edelleenkin, tämä paljon puhuva otos
Neiti on nimittäin oikeasti pelottavan näköinen kun rähjää hampaat irvessä... Onneksi tuota ilmettä nähdään enää harvoin. Meidän koulutus siis alkoi ihan perussosialistamisella, Kertun itseluottamuksen kohentamisella ja sillä että saadaan mun ja Kertun välit kuntoon. Koulutuksen alkuvaiheista on postaus täällä. Koko kesä jatkettiin periaatteessa samalla teemalla, mutta Armi jäi kotiin jo muutaman kerran jälkeen ja koulutusta tehtiin vain Kertun kanssa kahdestaan.
Suurin osa treenitunneista oli ohitusharjoituksia ja vieraan koiran läheisyyden siedätystä. Välillä opettajina oli Flukydogin omia koiria ja välillä saatiin lainaan ihan vieraita häiriökoiria. Suurin osa treeneistä pyrittiin pitämään "luonnollisina" lenkkitilanteina eli sovittiin missä risteyksessä tavataan ja sitten kuljettiin vastakkain niin lähelle kuin Kertulla pinna kesti.
Noiden järjestettyjen treenien lisäksi tehtiin Kertun kanssa tietysti omatoimiharjoituksia aina silloin tällöin. Ehkä paras ja onnistunein "treeni" oli meidän Lahden matka, kun kävimme Aatosta ja Ottoa tapaamassa. Silloin aloin tosissani ymmärtää että kyllä Kertusta vielä ihan kelpo koira saadaan. Sen reissun jälkeen aloin myös miettiä että mitkä meidän todelliset tavoitteet on...
Kerttu rentona kolmen vieraan koiran kanssa!
Tuo vapaana kuljeskelu sopiikin Kertulle huomattavasti paremmin kuin hihnassa muiden koirien tapaaminen. Eli aina se on vaan todettavissa että vika löytyy hihnan toisesta päästä. Jos oikein tsemppaan ja satun olemaan oikeassa mielentilassa jo valmiiksi, niin saatan välillä kyllä saada Kertun ihan kunnialla vieraankin vastaantulevan koiran ohi. Useimmiten tulee kyllä jonkinlaista räpätystä... Ja sitten kun yleensä koiria on mulla matkassa kaksi, niin se on kaksinverroin haastavampaa.
Toinen tapahtuma joka laittoi minut miettimään Kertun käytöstä ja tavoitteita oli pihakoirapäivät ja open show. Muita pihakoiria katsellessa mieleen tuli että olenkohan asettanut meille jopa hieman liian kovat tavoitteet. Tai siis meinaanko vaatia koirilta liikoja... Meidän pihakoiraneidit käyttäytyivät suht samalla lailla kun kaikki muutkin paikalla olevat pihikset. Ääntä riitti toisiin tutustuttaessa, mutta alkuhaukun jälkeen kummasti tytöt sitten osasi rauhoittua. Ja kuten aiemmassa postauksessa todettua, Kertun kehäkäyttäytyminen ja suhtautuminen tuomariin oli kyllä hienoa! Ei tämä neiti siis mikään luontainen esiintyjä ole, mutta alkutilanteen huomioonottaen sujui loistavasti! Mätsäreissä ollaan myös muutaman kerran käyty, sekä osallistumassa että ihan vaan hengailemassakin. Samoin koirapolulla ja -puistoissa ja tietysti tuossa lähikaukalollakin. Menestys ja käytös on ollut vaihtelevaista...
Ainoa asia mikä meillä vielä kaipaa kunnon ratkaisua on Kertun arkuus lapsia kohtaan. Se ei todellakaan ole pihakoiralle tyypillistä, ja minua niin kovasti harmittaa tämä epätyypillinen luonteenpiirre. Olen kuitenkin aika luottavainen sen suhteen että Kerttu kasvaa tästäkin asiasta ulos, vaikkapa sitten tämän meidän pian tulevan ihmislapsen myötä (laskettuaikahan oli jo 10.9 eli 4 päivää sitten mutta vielä täällä odotellaan). Minulla ei ole minkäänlaista huolta tai pelkoa siitä että Kerttu olisi vaarallinen tälle meidän omalle pienokaiselle. Osa Kertun lapsiangstista johtuu varmastikin siitä että meidän takapihan aidan takana on lasten leikkipuisto ja siellä on aika kova vilinä koko ajan. Vahtikoirana tilannetta pitää tarkastaa aika-ajoin. Aidan takana tietysti juostaan, kiljutaan ja ollaan villejä. Osa lapsista kiusaa meidän koiria ihan tahallaan; yllyttää haukkumaan, juokseen kepakon kanssa aitaa pitkin niin että rämisee tai ampuu vesipyssyillä... On myös lapsia joiden kanssa Kertulla ei ole mitään ongelmaa; rauhalliset lapset ja voisiko sanoa "rohkeat" lapset. Tässä lähellä asuu perhe jossa on kaksi suht vilkasta isoa koiraa ja noin 3 vuotias tyttö. Tämä tyttö on tottunut koiriin eikä arastele mieädnkään koiria vaan tulee luokse ja leikittää ja tarjoaa namia ihan muina miehinä, rentona ja hötkyämättä. Tästä tytöstä Kerttu tykkää, ei hauku päin, ottaa namia kädestä ja onpa jopa naamastakin lipaissut. Samoin Helin tytöt alkaa olla Kertulle jo sen verran tuttuja että niitä ei tarvi haukahtaa kun yhden kerran tavattaessa.Tähän lapsiarkuuteen löytyi muuten myös oiva kolutuspaikka, käytiin Tykkimäellä muutaman kerran kesän aikana, ja siellähän jos jossain on villejä ja säntäileviä lapsia. Nämä treenikerrat sujui muuten ihan loistavasti!
On myös mukavaa kun meille voi tulla kylään vieraita ihmisiä eikä niille tarvi enää haukkua kahta tuntia, vaan kaksi minuuttia riittää! Aiemmin jokaiselle vieraalle piti rähjätä aina kun vieras vähän liikahti tai vaihtoi sohvalla asentoa. Nyt yleensä riittää alkutervehdys. Meillä onkin kesän aikana rampannut kaikenlaista porukkaa mm. remppahommissa. Tarkoituksena olisi vielä opettaa koirille että kun etuoven kolkutin kopsahtaa, ovelle ei tarvisi syöksyä tuhatta ja sataa kurveissa kyljellään sutien ja hulluna räksyttäen, mutta se koulutus on vielä ihan alullaan. Tähänkin sain kotiläksyt Flukydogista, ja kerron siitä sitten lisää kun saan homman hyvälle alulle...
Kesän aikana olen oppinut taas tykkäämään Kertusta ja Kerttukin musta. Kerttu alkaa olla jo ihan kivasti kontaktinhakuinen, kuulee nimensä lenkillä, ja ymmärää melkein joka kerta kun torun sitä huonosta käytöksestä. "Tavallisten ihmisten" ohitukset sujuu pääsääntöisesti hyvin, aika hyvin myös luistelijat, pyöräilijät, lastenvaunut, lapset ja muut koirattomat tyypit. Tutut koirat otetaan vastaan suunnattomalla riemulla (pitäisi kai koittaa vähän rauhoittua), ja vieraille koirille edellenkin haukutaan ja hillutaan hihnassa, mutta ei enää mitenkään holtittomasti ja pitelemättömän raivon vallassa, vaan jo hillitymmin ja hallitummin. Kertulla ei enää niin helposti kiehu yli nää jutut... Parasta on kuitenkin se kontaktinhakuisuus ja mamman yleinen kuuntelu ja kunnioittaminen, joka vielä keväällä oli kokonaan ihan hukassa. Meillä on nyt suhde, jota voi alkaa työstää! Eniten tässä kesän aikana olen oppinut minä itse, ja niinhän sen pitääkin mennä. Kerttu ja Armikin oppivat sitten siinä samalla, kun ensin itse sain ajatukset järjestykseen omassa päässä, kitkin pois ristiriitaiset tilanteet ja käskyt, turhautumisen ja negatiivisen energian, aloin luottaa koiriin ja annoin niille niiden ansaitseman arvon.
Viimeinen koulutustilaisuus pari viikkoa sitten oli hassun tunteellinen, en olisi millän halunnut lopettaa enkä lähteä koulutustilalta pois. Haikea ja onnellinen olo. Koirien koulutustahan jatkuu siis tietysti läpi koko niiden elämän, mutta tämä alkusysäys ja tehojakso Flukydogin kanssa on nyt loppuun suoritettu. Kiitos Katariina ja Valtteri kun muistutitte mieleeni Kertun oikean arvon ja uskoitte meihin molempiin! Ja kiitos tietysti Wiwi, Suko ja Hex!
Ei kai tätä voi kun rakastaa
Ihan luvattoman huonosti on taas tullut päivitettyä tyttöjen blogia... Nyt kuitenkin syksyn saapuessa olisi kai aiheellista laittaa kesä pakettiin ja katsoa että mitä kaikkea sitä onkaan tullut tehtyä...
Kesä on ollut kuuma ja touhuntäyteinen. Otetaan alkuun vaikkapa meidän neitien näyttelyt. Niitä siunaantui tälle kesälle vain kaksi kappaletta; pihakoirien epävirallinen open show ja jo perinteeksi tullut Kouvolan kotinäyttely. Armilla näyttelyt sujui tuttuun tapaan kivasti, ja molemmista tuloksena oli ERIt. Pihakoirapäivillä PN4 ja Kouvolassa ROP. Kertulla taas open showssa arvosanaksi kopsahti hylätty ja Kouvolassa T. Tuosta T:stä olen kovin kiitollinen, eipähän jää kennelliiton sivuille merkinnäksi hylsy, vaan edes jonkinlainen arvostelu! Kysyin tuomarilta arvostelun jälkeen että minkä laatuarvosanan koira saisi oikealla purennalla, niin vastaus oli EH. Kertussa on kuulemma paljon kauniita yksityiskohtia =)
Pihakoirapäivillä tuomarin suosiossa olivat selvästi suurikokoiset koirat. Armi erottui paras narttu- sijoituksen saaneista selvästi pieninpänä. Urosten kohdalla oli sama linja, suuret koirat pärjäsivät. Tuomarilinja oli muutenkin kovin tiukka. Lueskelin vanhoja open show -arvosteluja vuosikirjoista, ja aina aiemmin esim. hammaspuutosten, kivespuutosten ja purentavikojen ei ole annettu vaikuttaa arvosanaan, vaan näitä vikoja omaavat koirat ovat saaneet ihan ERIäkin. Näyttelystä puuttui myös kokonaan kotikoira-luokka johon olisin nytkin Kertun ilmoittanut, jos se vaan olisi ollut mahdollista.
Kerttu kuitenkin käyttäytyi tuomarin käsittelyssä jokseenkin mallikkaasti, ja siitä olen super-iloinen!
Ja ihan perus kehäkäyttäytyminenkin oli hallinnassa, liikkeet ja seisotus sujui aika-ajoin hienosti
Armilla kehä meni vanhalla rutiinilla...
Näyttelypaikalla oli muuten harmittavan pitkä nurmikko, meidän koirat näyttää ainakin ihan jalattomilta... olisikohan siinäkin ollut osa syy siihen että Armi sai ensimmäisen kerran arvosteluun huomautuksen "pienehkö" ja "toivoisin lisää raajakorkeutta" kun aina ennen ollaan oltu sopivankokoisia, jopa vankkoja ja muodokkaita. Molempien koirien arvostelut löytyy muuten kotisivuilta www.pihapolun.com.
Pihapolun kakaroista open showhun osallistui myös Eka
Ekalla oli kovasti juttua serkkupoika Tarmon kanssa. Jospa tästä fitnessmallista kasvaisi jossain vaiheessa yhtä raamikas ja lihaksikas kuin Tarmostakin... =) Ekan arvostelu (EH) löytyy nettisivuilta.
No, nuo meidän pojat on vielä niin kakaroita, että tuollainen olemus niille sallittakoon... =) Ja taitaa kuitenkin olla parempi kasvaa ja kehittyä hitaasti mutta varmasti. Armi, joka oli melkein valmis jo alle vuotiaana, tuntuisi nyt jo neljän vanhana alkavan hieman rupsahtaa... vaikka pitäisi olla just parhaassa iässä ja timmimmässä kunnossa... =)
Pihakoirapäivien yhtenä tavoitteena oli katsella alustavasti Armille uutta poikaystävää ensikesää ajatellen, ja ainakin katselun asteelle päästiin muutaman komean miekkosen kanssa. Yksi olisi ylitse muiden, ja mielenkiinnolla odotankin nyt tämän nuoren uroksen kehitystä ja terveystuloksia. Mutta siitä ei vielä tässä vaiheessa enempää... :)
Ihana pihakoira-vilinä!
(openshow kuvista kiitokset: Emmi Keränen, Heli Rajamäki, Hanna Ranta ja Markus Ahtinen)
Turistina ja näyttelyhälyyn tutustumassa mukana oli myös Aatos. Aatoksella onkin jännät paikat parin viikon päästä, kun vuorossa on ensimmäinen virallinen näyttely, SSKY:n järjestämä pihakoirien päänäyttely jonne on ilmoittautunut huikeat 38 koiraa! Ihan uskomaton määrä!
Pihapolun pennuista on siis pian 4 yksilöä käynyt hakemassa arvion itsestään. Olen niin iloinen tästä määrästä, kiitos tuhannesti Hanna, Suvi ja Katja. Vielä minä ne loputkin jossain vaiheessa näytille houkuttelen... =)
Kouvolan näyttelyn pihakoira saldo koostui "meidän perheestä", Armin ja Kertun lisäksi paikalla oli Touko.
Toukonkin loistava arvostelu (EH) on kirjattuna nettisivuille. Samanlainen fitnessmies se on tämäkin kakarainen.
Kaksi kauhakakaraa purkaa paineita ennen näyttelyä :)
Toukon kanssa ollaan kesän mittaan tavattu jonkin verran, tehty lähinnä lenkkejä yhdessä. Ihan erilailla meidän tytöt pääsevät purkamaan energiaa kun on vähän herraseuraa mukana. Viimeiksi eilen käytiin tässä ihan lähellä metsässä juoksentelemassa. Koirapolulla ja -puistossa ollaan myös jonkin verran käyty, vaikkei ne taida ihan vieläkään olla parhaita paikkoja meidän Kertulle... :(
Tuohon Kerttuun ja sen käyttäytymiseen ja sosialistumiskoulutuksen onnistumiseen taidan palata tässä vielä tällä viikolla uudestaan, se on ihan oma juttunsa tämän kesän tapahtumien joukossa...
Pikaisiin palaamisiin mussukat!
Ihan tähän alkuun vaan sen verran että facebook on ihan kamala keksintö... Nykyään tulee päivitettyä kaikki heti sinne ja sitten tämä blogin pitäminen meinaa unohtua ihan kokonaan... Nyt kuitenkin luvassa paljon kuvia viime viikkoiselta Lahden reissulta, kun käytiin tervehtimässä Aatosta.
Pihapolun Aatos "Aatos"
'
Aatoksesta on kasvanut vuoden aikana niin K-O-M-E-A
Meidän pullero-pojasta on kehittynyt oikein raamikas, lihaksikas ja hyväkäytöksinen nuorimies. Haluaisin ehdottomasti saada selville jonkun näyttelytuomarin näkemyksen tästä herrasta! Aatos on olemukseltaan ja liikkeiltään hyvin Armimainen, hieman hillitympi vain. Eikä samalla tavalla turhan rähjääjä niinkuin meidän tytöt.
Lahdessa oli paljon vaihtoehtoja mistä valita päivän ohjelma. Koska oli tuskaisen kuuma päivä, päätettiin mennä rannalle jossa saa uittaa myös koiria.
Kakaraiset innostuivat kahlailusta :)
Ja Armi ja Aatos pitivät huolta että Hanna ja Aada pysyvät pinnalla
Olikin kuulemma ensimmäinen kerta kun Aatos ihan tosissaan lähti uimasilleen tarkoituksella, ja nyt ei mukaan lasketa niitä kertoja kun on tullut tipahdettua laiturilta alas... :)
Sillä aikaa Kerttu teki jotain omaa älykkyyttään niin hyvin vastaavaa; yritti kovasti ja monta kertaa ravistella itsensä kuivaksi järvessä...
Aatos the Rantavahti
Raikastavan rantareissun jälkeen lähdettiin vielä koirapuistoon jonne oli sovittu treffit Nannan ja Oton kanssa.
Tytöt odottelevat portilla lisää miesseuraa
Ja komea seuralainen sieltä tulikin;
Nybygårds Ovanliga Ottar "Otto"
Hetken päästä mukaan tupsahti myös kaksi kääpiöpinseriä, Mowgli ja Homer. Nyt ei voi muuta kun ihmetellä että miten hyvin juttuun tulivat koko komppanja; 4 urosta ja meidän tytöt.
Aada toimi koko koirajoukon leikittäjänä keppejä nakellen, ja ainakin meidän tytöt tykkäsi niin kovasti. Sen verran mitä näihin kuviin on koirien naamoja osunut, ja jos pienistä kuvista selvää saa, on riemu kuitenkin aistittavissa niin hyvin.
Oikeasti en voi kuin ihmetellä tuota meidän Kerttua. Olin melko varma että viimeistään tuolla koirapuistossa alkaa katastrofi... räpätys ja mäkätys, hampaiden näyttely ja muiden kiusaaminen. Jostain syystä tyttönen otti kuitenkin ihan lungisti eikä ollut vieraista koirista juuri moksiskaan.
Aika rennon oloisesti se tässäkin käppänän ja Aatoksen kanssa jolkottelee
ja näin hienosti tekee tuttavuutta =)
(tämän kuvan ottanut Nanna Salmi)
Välillä oli ihan ok käydä huilimaankin
En tiedä mikä noita lahtelaisia koiria vaivaa, kun tuppaavat kaikki olemaan niin hyväkäytöksisiä... Tai onko taika itse kaupungissa, kun meidänkin tytöt osasivat olla niin nätisti siellä. Tosin, sekä Aatoksella että pikkuisen Otollakin oli havaittavissa sellaista "nää on meidän tyttöjä" -asennetta sekä rannalla että puistossa. Keskenään eivät pihispojat Armista ja Kertusta mittaa ottaneet, vaan rannalla Aatos puolusti tyttöjä joiltakin pikku-uroksilta (olisivatko olleet niitä Prahan rottakoiria) ja ranskanbulldogilta myös, ja sitten tuolla puistossa käppänät pyrittiin pitämään ojennuksessa.
Päivän paras otos on ehdottomasti tämä Aatoksen ja Homerin väsynyt sylipaini. Saman ikäiset pojat yrittivät ottaa mittaa toisistaan tuon tuostakin, mutta kuuma ilma teki tehtävänsä ja molemmat ovat aika uupuneen oloisia, eivätkä niin kovin tosissaan.
Tää on oikeesti kun jostain ala-asteen discosta; puoli kymmeneltä kotiintuloaika, väsyttää jo ihan hirveesti viimeisillä hitailla; joo kyllä mä susta tykkään... =)
Viikonloppuna juhlittiin molempien tyttöjen synttäreitä; lauantaina 23.7. Kertun yksivuotispäivää ja sunnuntaina 24.7 Armin 4-v synttäreitä. Jottei koko viikonloppu olisi mennyt ihan hulinaksi keskitettiin juhlat sunnuntaille, ja mukaan otettiin myös synttärisankari Bertta.
Tytöille tehtiinkin oikein herkkukakku!
Pääraaka-aineena siis maksalaatikkoa, koristeltuna koirankekseillä ja kynttilöinä kissojen pihvitikkuja. Kynttilöitä on 9; 4 Armille ja Bertalle, ja 1 Kertulle.
Ja jokaiselle tuli oma pala
Sankarit odottavat vuoroaan...
...Armi varsinkin kovin malttamattomana
Koska Inkku-Ihanainen on tämän koko porukan alku ja juuri, oli sillekin oma palansa.
Kerttu, Inkku, Armi ja Bertta
Kakkupalojen jälkeen hassuteltiin muuten vaan, koitin saada kaikki koirat samaan kuvaan ja hyvinhän se onnistuikin namien avulla. Se hassuttelu-osuus tuli siinä kun heilutin kättä vasemmalle ja oikealle, ja koirien päät kääntyi kuin tennisottelua katsellessa... =) sinne, tänne, ess, taas, montamontamonta kertaa... =)
Kerttu, Armi, Inkku ja Bertta
(kaikki kuvat Helin ottamia)
Meillä koirat sai lahjaksi lähinnä liikuntaa, jos nyt noin voi sanoa. Sunnuntaina oli pitkästä aikaa vähän viileämpi päivä niin käytiin tosi pitkällä aamulenkillä. Sunnuntai-illan tapaan meillä oli taas kaukalo-kokoontuminen illalla ja siellä vierähti yli tunti juostessa ja leikkiessä, ja sitten vielä nämä juhlat sukulaistyttöjen kanssa, silkkaa riehumista ja kunnon iltalenkki siihen päälle. Luulen kyllä että juuri tuollaisia lahjoja koirat oikeasti saavat arvostaakin.
Kuten joka vuosi tähän aikaan, kävin taas lukemassa ja muistelemassa Helin kirjoittamaa Inkun pentupäiväkirjaa Armin syntymän ajoilta. Oli se vaan niin jännää aikaa.
Samalla tuli luettua myös kaikki se mitä itse kirjoitin vuosi sitten Kertun ja veljesten syntymästä ja ensimmäisistä kuukausista täällä meillä. Oli mukava muistella niitä ihania vikkoja, hassuja sattumuksia ja onnen ja ihmeen tunteita mitä ne pienet koiravauvat saivatkaan aikaan. Kuulemani mukaan nämä pienet pihakoiravauvat ovat kasvaneet vuodessa oikein kunnon koirapojiksi. Jokainen on päässyt ihanaan rakastavaan kotiin ja olenkin todella tyytyväinen kaikista yhteydenotoista ja kuulumisista ja tapaamisista tässä vuoden mittaan. Jokainen perhe on koiralleen oikea aarre, ja mielestäni jokainen koira sopii siihen kotiin ihan mahtavasti. Kiitos ihanasta vuodesta kasvattieni perheet, pidetään yhteyttä jatkossakin! Olette minulle tärkeitä ja vielä tärkeämpiä olette Ekalle, Pätkikselle, Aatokselle, Toukolle ja Nassulle!
Tunnistaako jokainen omansa? =)
Koirien juhannus koitti vasta sunnuntaina kun suunnattiin mökille. Kuten arvata saattaa, uimaleikeiksihän se meni.
Armi on kyllä sellainen vesipeto ettei paremmasta väliä. Kerttu ei ollut kovin innostunut menemään ihan uimasilleen, lähinnä vain toimi vastaanottokomiteassa rannalla Armin noutaessa palloja.
Muutaman kerran Kerttukin kuikkaili pallon perään, mutta ainahan siinä kävi niin että ennen kuin uskallusta löytyi, Armi oli jo pallon ehtinyt noutaa. Ei auttanut vaikka kuinka pitkälle koitti sillä aikaa Armia toisen pallon kanssa harhauttaa, aina se vaan ehti ensin... =)
Kerttu sen sijaan keskittyi enemmän ihan vaan kahlailuun. Niin kauan kuin jalat otti pohjaan, oli turvallista tutkia rantaviivaa ees ja taas. Matalasta vedestä oli kiva pyydystellä pikkurisuja, lumpeenvarsia, kiviä ja kaikenlaista pohjatöhnää...
Palloa pelattiin kovasti myös kuivalla maalla. Koska mökkitontti on rinteessä, tuli ylä- ja alamäkeä juostua aika reilusti. Se alkoi illalla näkyä molempien koirien liikkeissä, varsinkin Kertun, joka loppuillan köpötteli polkuja ihan jäykin jaloin ja hakeutuikin lopulta mökkiin huilaamaan. Armi on siitä vilkas kaveri että se ei osaa lopettaa ajoissa, ei sitten millään, vaan sinnitteli ihan iltaan saakka juoksuvauhtia ja toi palloa leikittäväksi. Oikeastaan tuommoinen ei-osaa-lopettaa-koskaan -koira on aika rasittava... Maanantai menikin sitten molemmilla koirilla voimia keräillessä, koko päivä nukkuessa ja pikkuisen kankeasti köpötellessä... :)
Loppuun vielä kuvat jotka kuvaa tunnelmia ihan täydellisesti:
Kertun juhannusfiilis
Armin juhannusfiilis
(on se koirakin jossain tuolla tyrskeen keskellä...)
Tyttöjen vanhat kotisivut on olleet päivittämättä varmaankin vuoden, ja nyt onkin sitten uudet, helpommat ja kivemmat sivut luotu. Käy tutkimassa osotteessa
ja palautettakin ottaisin mielelläni vastaan, kritiikkiä myös!
Olen tehnyt päätöksen koirien ruokinnasta ja päättänyt viimeinkin jättää kuivaruoan kokonaan pois ja siirtyä täyspainotteiseen raakaruokintaan kokonaan. Tai no puuroa on vielä mukana, mutta pääosin Armin ja Kertun ruokavalio koostuu lihasta.
Tätä päätöstä olen kypsytellyt tosi pitkään, ja siirtynyt vähitellen kohti luonnollisempaa ateriointia. Vielä jokin aika sitten koirat söivät aamupalaksi raksuja, ja iltapalaksi puuroa ja lihaa, mutta jotenkin luopuminen raksuista on mietityttänyt... Nyt kun Kerttukin alkaa olla jo kokoonsa kasvanut ainakin luuston ja korkeuden osalta, uskalsin tehdä ratkaisun.
Pari kuukautta sitten Kouvolassa avasi uusi koiraruokakauppa, DOGSTOCK. Myymälää pitää kaksi entistä työkaveriani, joten menin tutustumaan ja huomasin että kauppahan on täynnä pakastimia! Yrittäjän kanssa puhuttiin sitten ruokinnasta yleensä, siitä se sitten lähti... Pyysin meidän tytöille kirjallisen ruokintasuunnitelman (kuuluu kaupan palveluihin mm. trimmauksen ohella), aloin tuumasta toimeen.
Suurin ongelma joka ilmenee ruokittaessa sekaisin kuivaruoalla ja lihalla, on se että näin erilaisten ruokien sulatukseen vatsassa tarvitaan erilainen bakteerikanta, sekä eri vahvuiset vatsahapot. Aamulla syöty kuivaruoka tarvitsee vahvoja vatsahappoja ja tuottaa liian vähän bakteereja ajatellen illan liha-ateriaa. Liian vahvat hapot sulattavat iltaruoan liian nopeasti ja liha-ateria laimentaa happoja aamun raksuannosta ajatellen liikaa. Bakteerikanta pysyy raksuilla liian matalana, kun taas liha-aterioilla ihanteellisena.
Kerroin ruokintasuunnitelmaa tilatessani koiristani kaiken mahdollisen; ikä, paino, aktiivisuus, liikunta, tämän hetken ruokailutottumukset hyvinkin tarkasti, herkkupalat, ja ihan kaiken muunkin mieleen juolahtavan, mm. sen että Armi saa helposti ylipainoa ja Kerttuun ei tunnu ainakaan vielä kajettuvan mikään.
Ensimmäinen asia johon suunnitelmassa puututtiin oli että raksut pois kokonaan! Sopii meille. Armille huomattavasti vähemmän hiilareita ja lisää proteiinia, Kertulla voisi jopa hieman vähentää protskuja ja ehdottomasti lisätä rasvaa. Hiilareiden vähennys hoitui melkein kokonaan sillä että raksut jää pois, lisäksi tarkastettiin puuron määrää suhteessa lihaan. Aiemmin olen antanut aika lailla tasan puolet ja puolet, ja jos tuntuu että Armi on hieman ollut pullahtanut painossa ylöspäin, olen antanut puuroa vielä suuremman osan. Virhe! Lisää hiilareita onkin turvottanut neitiä lisää... (maalaisjärki ohoi...) Oikeastaan Armi ei ole ollut lihava, vaan sellainen "löysä", lihaksetkaan ei ole päässyt niin kunnolla kehittymään proteiinin määrän ollessa hieman alhainen. Kertulla ei vielä näin nuorella iällä olekaan tarkoitus kehittää kuivaa lihasta, vaan massan annetaan tulla kaikessa rauhassa ajan kanssa, siksi proteiinit pidetään sillä vielä kohtuullisella tasolla. Tällä hetkellä ihanne olisi Armilla maksimissaan 30% puuroa ja 70% tai enemmän lihaa (osan tai jopa kaiken puurosta voi korvata kasvissoseella) ja Kertulla vastaavasti max. 40% puuroa ja loput lihaa.
Ruokinta pyritään toteuttamaan viikon sykleissä. Viikossa olisi hyvä saada proteiinia 4 eri lähteestä, toisin sanoen käytännössä tarkoittaa sitä tarjolla olisi nautaa, sikaa, broileria, kalkkunaa, kalaa tai riistaa tasapuolisesti kutakin. Yksi päivä viikossa sisäelimiä mistä tahansa eläimestä, ja useampi luupäivä. Luissakin löytyy valinnan varaa; broilerin siipiä, kauloja ja selkärustoja, naudan rustoja, häränhäntiä, possun selkärustoja ja kylkiluita. Nämä on tarpeeksi pehmoisia ja sopivan kokoisia pienellekin koiralle.
Viime viikolla (eka kokonainen viikko) koirille oli tarjolla sika-nauta jauhelihaa, broilerin siipiä ja kauloja, naudan rustoja, naudan mahaa, possun kurkkutorvia, lohta, puuroa ja kasvissosetta. Tällä viikolla on mennyt mm. broilerin sisäelinseosta, lohta, lihaseosta (jossa naudanlihaa ja sisäelimiä) ja kanankauloja. Täytyisi koittaa jostain hommata vaikkapa lammasta tai hevosen lihaa niin saisi vaihtelua vielä lisää. Poron/hirvenlihankin ostoa tässä suunnittelen.
Lisäravinteita ei paljoa tarvita, merileväjauhe Islamer ja valkosipulirouhe riittää. Kertulle annan lohiöljypullon jämät lähinnä rasvan, en niinkään turkinhoidollisten ominaisuuksien vuoksi. Turkkikoirille suositellaan mieluummin pellavarouhetta tai vaikkapa Nutrolinia. Tarvitsemansa rasvahapot koirat saa lähinnä tuolloin kalapäivänä. Kerran viikossa annan molemmille yhden raa'an kanamunan kuorineen. Maitotuotteita ei ollenkaan (ellei tule vatsavaivoja niin sitten voi antaa vaikka piimää).
Mietin alkuun kovasti että onko hankalaa, miten onnistuu, onko kallista ja pakkanen koko ajan turvoksissa. Ruokintasuunnitelmaan oli kuitenkin laskettu yhteismäärä siitä paljonko koirat syö viikossa ja paljonko se keskimäärin maksaa. Lihaa ja sisäelimiä kuluu n. 1300g ja luita 1100g ja puuroa n. 500g. Koirat siis syö yhteensä kolmisen kiloa viikossa ja edullisimmat vaihtoehdot lihoista ovat alle 2e/kilo, kalleimmasta päästä ovat lihaisat luut 4e/kilo. Että ei mielestäni kuulosta pahalle. Puurohan taas on ihan naurettavan halpaa, ja vihanneksiksi kelpaa ne jotka jäävät omasta käytöstä yli jääkaappiin nahistumaan. Tätä rahapolitiikkaa joudun nyt myös miettimään siltä kannalta että jäädessäni äityislomalle osa työpaikan (eläinkauppa) henkilökunta-eduista pienenee ja osa poistuu kokonaan... Laadukkaan raksun ostaminen tulisi varmasti vähintään yhtä kalliiksi...
Alkuun tuotti hankaluuksia muistaa ottaa ruoka ajoissa pakkasesta sulamaan ja sitten jääkaapista lämpiämään. Kaikki raakaruoka suositellaan tarkoiltavaksi huoneenlämpöisenä. Tähän asti on tullut heiteltyä siivet ym sottaiset suoraan jäisinä pakkasesta (voi kairaparkojen vatsaraukkoja...). Nyt päänvaivaa aiheuttaakin se että nuo vertavaluvat ja muutenkin nesteitä päästävät ällötykset olisi niin kiva syödä olohuoneen valkoisella karvamatolla... Ainakin tuolla Dogstockissa pakkauskoot on hyvin kohdallaan, suurin osa tuotteista on noin puolen kilon paketeissa ja kilon pötköt on helppo laittaa itse puoliksi ja sulattaa se puoli kiloa kerrallaan. Siitä riittää siis 1-2 päiväksi, riippuen puuron ja kasvisten määrästä. Koska vaikkapa siipiä ja rustoja on vaikea pilkkoa, punnitsen iltapalaksi siiven ja annan sitten seuraavana aamuna joko enemmän tai vähemmän lihaa. Armi syös siis keskimäärin 230g päivässä ja Kerttu 270g.
Ruokinta on asia josta riittää aina kiisteltävää ja mielipiteitä, ja ihan varmasti tämäkin kirjoitus tuo jollekin mieleen, että EI NOIN! Se ei haittaa. Tytöt on nyt tällaisella kokeilulla kuukauden tai pari, ja sitten katsotaan että mitä tuloksia on saatu ja miten sujuu, onko tarpeeksi helppoa minulle, ja pysyykö koirat kunnossa.
Nyt parin viikon jälkeen tuntuu hyvälle, koirat saa syödä hyvän kokoisia annoksia, pysyvät kylläisinä ja syövät mielellään, suolet toimii hyvin, ja varsinkin Kertulla tulee oikein laadukkaat jätökset. Etenkin luupäivinä molemmat koirat tekee muutaman jäniksenpapanan ja se siitä jätteestä sitten. Ruoka imeytyy siis lähes 100%. Possu on ainut joka aiheuttaa Armille hieman löysävatsaisuutta ja kaasuuntumista. Tai jauheliha käy mutta muut osat ei niinkään. Täytyy koittaa siihen valita vaikka joku toinen protsku tilalle. Koirista ei lähde karvaa (saattaa johtua myös vuodenajasta), ei tarvi rapsutella mistään, henki ei haise (korkeintaan valkosipulille vähäsen), ja Armin keltaiset hampaat loistaa nyt valkoisena (ollaan myös harjattu hampaita pari kuukautta).
Niin ja herkuttelusta vielä vähäsen. Herkuiksi suositellaan, kuinkas muutenkaan, "aitoja" herkkuja. Ei siis mitään keinotekoisia tikkuja/nameja vaan vaikkapa ajanvietteeksi isojakin putkiluita (saa olla koko ajan tarjolla) ja sitten pienemmiksi herkuiksi kuivattuja ruhon osia. Meidän kaapista löytyy tällä hetkellä saparoita, possun ja jäniksen korvia, sonnin suteja, kananjalkoja, maksakikkareita...
Nyt on vaan ongelmana se että kaapista löytyy kamalasti kuivaruokaa; avaamaton Nutro Choise Mini Adult Chicken&Rice 7,5kg ja kuljetuksessa pienen reiäin kylkeensä saanut Hill's Mini Adult C&R 7,5kg ja Royal Canin Mini Adult 2kg 4pussia... Ainakin nyt tuntuu että pilkkahinnalla olisin noista valmis luopumaan...
Taas tuli tälläinen tylsä, kuvaton ja asiapitoinen postaus, mutta ensi kerraksi lupaan keksiä jotain kivaa ja kevyempää, ja laitella myös kuvia!
Oikein hyvää juhannusta vaan kaikille!
...ja siinä samalla Armikin.
Noin kuukausi sitten sain tarpeekseni Kertun kohelluksesta ja ilmoitin sen yksityiskouluun sosialistumistunneille. Tässä lähellä on aika äskettäin aloittanut uusi koirakoulu Flukydog. Katariina ja Valtteri kouluttavat avustajakoiria ja ongelmakoiria, ja tarjoavat kaikenlaisia muitakin koiramaisia palveluita. Olen tykännyt tosi paljon tuosta lempeästä koiralähtöisestä tavasta puuttua asioihin.
Kertun ongelmat lyhykäisyydessänkin tuntuvat lukuisilta; remmirähjä, arkuus, epäsosiaalisuus, siis kaikinpuolin huono hihnakäyttäytyminen. Kuukausi sitten olin ihan valmis antamaan Kertun lenkillä joka toiselle vastaantulijalle, tai jättämään johonkin tolppaan, että jää siihen, en jaksa enää. Lenkille läksin lähes aina innokkaana ja optimistisena, sitten kun riekkuminen jatkui aloin hermostua, huusin koirille, lopulta istuin ojassa ja itkin, sitten lopuksi hyvittelelin koiria. Ei kuulosta kovin terveelle vai? Kotonakin oli ongelmia; yösiisti "pentu" teki tarpeita sisälle meidän ollessa poissa pari tuntia, rikkoi urakalla huonekaluja ja tekstiileitä vaikka kuinka jätti tekemistä, Kongeja, leluja ja luita. Haukkui ja ulisi kaiken aikaa.
Kerttuun ei tunnu tepsivän ollenkaan samat sävelet kuin Armiin. Armi on melko itsepäinen ja uhkuu itseluottamusta, osaa kyllä käyttäytyä mutta ei aina viitsi. Kunnolla ojennettaessa kyllä tottelee. Ongelmaksi tuli se, kun sanoin napakasti Armille, Kerttu heitti selälleen tai hiipi pitkin seiniä, ja tuli sitten mielistelemään. Kerttu on muutenkin aika herkkis tapaus.
Ensimmäisellä tapaamisella juteltiin ja kerroin koirien (tai lähinnä Kertun) ongelmista, kouluttajat tarkkaili sekä minua että koiria. Olin tunnin jälkeen henkisesti ihan poikki, vaati voimia nostaa kaikki ongelmat vieraiden räävittäväksi. Kerttu pelkäsi kovasti pyörätuolissa istuvaa Katariinaa mutta alkoi tunnin lopulla tulla Valtterin kanssa juttuun jo ihan kivasti. Oikeastaan ainut mitä muistan ekasta kerrasta oli se, että kouluttajat sanoivat molemmat että mulla on ihania koiria, eivät ole ollenkaan toivottomia tapauksia, ja että ihan varmasti kehitystä saadaan aikaiseksi. Ekan viikon neuvoksi sain lenkkeillä hermostumatta (helpommin sanottu kuin tehty) ja aloittaa koirien ehdollistaminen naksuttimelle. Kertun itseluottamusta tulee lisätä ja se pitää saada tuntemaan itsensä tärkeäksi ja taitavaksi.
Lenkkeily sujui yllättävää kyllä melko hyvin. Tai siis koirat edelleen veti ja hillui hihnassa mutta minä en hermostunut. Ohjeena oli että älä kiinnitä mitään huomiota koirien huonoon käytökseen hihnassa, ei siis ojentamista, hihnasta nykäisyjä tai koirien vetämistä vierelle toisten koirien lähestyessä. Minun piti myös tarkkailla minkälaiset koirat aiheuttavat eniten hämminkiä.
Toisella kerralla mukaan treeniin otettiin häiriökoiriksi pari hienosti käyttäytyvää labbista ja tehtiin lähestymis- ja ohitusharjoituksia. Armi odotti autossa kun Kerttu treenasi, ja toisinpäin. Ensimmäiset kohtaamiset oli tietysti kaukaa, ja kesti ihan vähän aikaa. Alkuun Kerttu rähjäsi mutta aina kun se hiljeni, annoin suun täydeltä namia ja häiriökoira meni piiloon. Palkinnot sai siis hienosta käyttäytymisestä. Joka kerta koira tuli lähemmäs ja viimein Kerttu salli sen kävellä metrin päästä vierestä. Armi haukkui koko ajan autossa Kertun treenatessa. Armin kanssa tehtiin samat temput ja Kerttu oli autossa hiljaa. Kertun taas taas treenatessa toista kertaa Armi piti älämölöä autossa. Joko sillä on suuri suojeluvaisto Kerttua kohtaan, tai sitten sekin haluaisi niin kovasti treenata että ilmaisee turhautumistaan haukkumalla. Viimeinen kerta mentiin yhdessä Armin ja Kertun kanssa ja se oli taas heti vaikeampaa, hihnat solmussa ja miten jaat nameja kahdelle koiralle oikeaan aikaan oikeassa järjestyksessä... Muutaman ekan haukun jälkeen koirat käyttäytyi moitteettomasti ja me kaikki oltiin hieman ihmeissämme ja mietittiin että miksi me täällä ollaan... Kyseessä oli kuitenkin lavastettu tilanne parkkipaikalla, ja ainakin Armi hiffasi heti että nyt on treenit, nyt käyttäydytään...
Nyt edellisellä kerralla mentiin kouluttajien kotinurkille lenkille. Pyrittiin siis luomaan mahdollisimman normaaleita tilanteita ja saamaan esille aitoa käytöstä. Kenttätreenissä Kerttu ei muuten pelännyt pyörätuoliakaan yhtään, eikä nyt viime kerralla ollut moksiskaan Katariinan sähkömoposta. Ensin kuljettiin pieni lenkki kaikki yhdessä, ja mentiin vartavasten ohi sellaisista pihoista joissa on haukkuvia koiria. Kerttu vastasi muutamalle koiralle parilla haukulla, muttei sen kummempaa. Seuraavaksi tehtiin tilanne jossa Valtteri tuli risteyksestä vastaan ei niin hyvin käyttäytyvän labbiksen kanssa. Muutaman rähjät sinnekin piti haukkua, ja aina kun meidän koirat rauhoittui, labbis lähti kauemmas.
Sattumalta siinä käveli ohi myös mäyräkoira, joten saatiin extraharjoitusta senkin kanssa. Koska Armin ja Kertun käytös noita lapukoita kohtaan oli kuitenkin aika hillittyä, päätettiin hakea naapurista vielä lapinkoira häiriöksi. Se olikin jo aika pahis, varsinkin Kertun mielestä. Tämä tilanne olikin sitten kuin suoraan meidän jokapäiväisestä elämästä, lapinkoira ei päässyt kovinkaan lähelle ja haukkuminen oli ihan vimmattua. Kerttu pisti kaiken peliin, nosti karvat pystyyn ja irvisteli. Armin sain nameilla talttumaan, mutta Kertulle tilanne oli liikaa, joten sitä ei edes viety loppuun asti. Toisaalta koirat oli jo tosi väsyneitä melkein tunnin treenin jälkeen.
Tällä kertaa saatiin siis koirista irti niitä aitoja reaktioita joita lähdettiin hakemaankin, ja se oli hyvä juttu, nyt todella tiedetään mitä lähdetään tosissaan korjaamaan. Seuraavalla kerralla otetaan mukaan taas vieras häiriökoira, mutta pidennetään matkaa ja operoidaan yhtä koiraa kerrallaan.
Kaikesta jo läpikäydystä on jo kuitenkin ollut kovasti apua. Voisin jopa sanoa että tykkään taas Kertusta vähäsen. Alussa tilanne oli siis sen verran paha että Kertun näkeminenkin saattoi ärsyttää. Naksutinkoulutusta on edelleen jatkettu hitaasti, ja sen myötä Kerttu on alkanut tajuta että mamma on ihan kiva kun siltä saa namia. Aiemmin Kerttu ei siis ollut ollenkaan, ei yhtään, ei tippaakaan kontaktihakuinen. Se nyt on aika selvää ettei ollutkaan, kun ei se ollut juuri mistään palkkaa saanutkaan.
Armin kanssa tuli silloin pienenä tehtyä koko ajan jotakin kivaa, Kerttu on mennyt tuossa äitinsä siivellä tähän asti, tullut mukana ja perässä vähän niinkuin ajatuksella että kyllähän se siinä samalla menee kun tuo toinenkin. Eli ihan itse olen tähän tilanteeseen itseni ja koirani saattanut. Herätys tuli kuitenkin karuimman kautta, ja onneksi tuli, eiköhän Kertun elämä jo kaivannutkin hieman lisää arvostusta. Toinen tärkeä syy miksi tähän nyt viimein tartuin on se, että syksyllä meidän perhe taas kasvaa. Ei tosin tällä kertaa hauvavauvan muodossa, vaan ihan oikeaa ihmislasta täällä nyt odotellaan =)
